"Inhottaa kaikki positiivinen höpöhöpö" - Paskakaupan yrittäjä yllättyi tuotteidensa suosiosta
Uuden vuoden jälkeen porvoolaisessa Paskakaupassa kuhina on hieman helpottanut. Joulun alla yrittäjä Jenni Timoska ja kolme työntekijää tekivät töitä melkein yötä myöten; mukeja, julisteita, kortteja ja tekstiilejä painettiin ja lähetettiin maailmalle muutama tuhat tilausta.
Arkista paskaa -niminen yritys sai alkunsa vasta reilu vuosi sitten, kun graafikkona toiminut Timoska manasi iltamyöhällä asiakkaansa tilausta. Mikään ei tuntunut riittävän ja Timoska ajatteli tuttuun tapaansa: vittu, mitä paskaa. Hän päätti ryhtyä tekemään jotakin omaa. Syntyi Vittu mitä paskaa -verkkokauppa, joka myy mustalla huumorilla maustettuja pientavaroita.
Ensimmäinen tuote oli seinäkalenteri. Samaa paskaa joka kuukausi, Timoska selittää.
- En kuvitellut, että tästä tulisi iso juttu. Toivoin, että jos joku joskus tilaa, niin tosi kiva juttu.
Toisin kävi. Painokoneet ovat käyneet kivijalkakaupan takatiloissa kuumana. Muun muassa 'Vituttaa olla täällä' ja 'Voi vitun vitun vittu' ovat Timoskan suosittuja mukeja . Syntymäpäiväsankareita taas voi muistaa 'vittu sä oot vanha' -kortilla. Suomalaiset ovat ihastuneet Timoskan huumoriin.
- Mua itseäni inhottaa kaikki positiivinen höpöhöpö. Ei se elämä aina ole niin ihanaa. Jos sen pystyy huumorin kautta ammentamaan, niin se auttaa enemmän siihen vitutukseen kuin kiva, mukava aforismi päivään, Timoska selittää.
Eniten Timoskan roisilla kielellä höystettyjä tuotteita ostavat 50-60 -vuotiaat naiset.
- He, jotka ovat jo himpun verran saaneet sitä elämää maistaa, löytävät siitä ehkä muitakin asioita, kuin miten ihanaa se on, Timoska naurahtaa.
Nopeasti yrittäjä huomasi, ettei oma aika riitä sekä tuotteiden suunnitteluun, myyntiin, lähettämiseen että laskuttamiseen. Oman verkkokaupan lisäksi tuotteita myyvät muutamat kymmenet jälleenmyyjät.
- Otin tilaukset vastaan ja kirjoitin ne käsin riveittäin, tein laskut ja lähetin. Huomasin, että osa jää laskuttamatta, kun uusia tilauksia tulee koko ajan enkä vain ehtinyt tehdä laskutusta.
Kiireinen yrittäjä vauhditti bisnestään ja tehosti toimintaansa kaikilla mahdollisilla tavoilla sitä mukaa, kun myynti kasvoi. Flashnoden integraation avulla Timoskan käyttämä Woocommercen verkkokauppa yhdistettiin Procountoriin. Nyt kiireisen yrittäjän ei tarvitse kuin kuitata tilaus ja lähettää lasku. Aikaa on säästynyt huomattavat määrät.
- Tunteja, oikeasti tunteja. Joulun aikaan muutaman viikon aikana lähti yli 2 000 tilausta. Jos olisin tuote kerrallaan kirjannut tilauksia, niin ei olisi kyllä aika riittänyt. Mulla on edelleen laskutettavia tilauksia pöydällä odottamassa, ajalta ennen integraatiota. En vaan ole ehtinyt tehdä laskua. Ehkä tänä vuonna.
Vaikka kiire on ollut kova ja yrityskin on juuri muutettu toiminimestä osakeyhtiöksi, Timoska haluaa tehdä tuotteet itse myös jatkossa.
- Mukeja on tehty reilut 10 000. 15 mukia valmistuu kolmessa minuutissa eli siinä on muutaman kierroksen saanut valmistaa. Mutta en halua mennä Kiinan markkinoille. Haluan pitää tämän pienenä, että pystyn edelleen tekemään nämä itse.
Kiireisen loppuvuoden jälkeen Timoska jää äitiyslomalle. Täysin toimettomaksi hän ei kuitenkaan aio jäädä.
- Nyt saan oikeasti keskittyä suunnitteluun. Jos tulee idea, niin voin suunnitella ja tehdä sen koneella. Saa tehdä sitä, mitä oikeasti haluan, eli suunnitella niitä tuotteita.
Alkava äitiysloma on jo kirvoittanut luovan yrittäjän mielessä uuden idean.
- Vaippamerkiksi 'vittu mitä paskaa' sopisi aika hyvin, Timoska nauraa.
Suosittelija:
Jenni Timoska
Tiedot
Tilaaja: | Arkista paskaa Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Kimmo Juntunen, +358 45 2603 700 |
Lisätietoja
Tagit
Flashnode - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Flashnode - Muita referenssejä
Flashnode - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |