Identiteetinhallinta virtaviivaisti Raklin jäsenpalveluita
Identiteetinhallinta virtaviivaisti jäsenpalveluita
Rakli on Suomen kattavin kiinteistöjen ammattimaisten omistajien, kiinteistösijoittajien, toimitilajohdon ja rakennuttajien järjestö. Autoimme Raklia toteuttamaan uudistetun, jäsenille suunnatun ekstranetin sekä virtaviivaistimaan sen käyttöoikeuksien kontrollointia identiteetin- ja pääsynhallinnalla.
Raklille oli keskeistä toteuttaa jäsenmateriaalien jakamiseen ratkaisu, joka tukee olemassa olevia työtapoja ja kanavia. Tavoitteena oli myös, ettei materiaaleja turhaan siirrellä palvelusta toiseen. Näin ollen suora integraatio MS-pilvipalveluihin oli oleellista.
Identiteetinhallinta tehostaa jäsenrekisterin ja -palveluiden välistä kommunikaatiota
Edunvalvonnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäksi Rakli tuottaa jäsenilleen selvityksiä, raportteja ja muuta hyödyllistä materiaalia kiinteistö- ja rakentamisalasta, sen tulevaisuudennäkymistä sekä kehityskohteista. Aiempi jäsenille suunnattu ekstranet oli ollut käytössä useamman vuoden, mutta se ei palvellut parhaalla mahdollisella tavalla, joten palvelun uudistaminen tuli ajankohtaiseksi.
Projektin aluksi määritettiin, millaisia käyttöoikeuksia jäsenrekisterin eri käyttäjäryhmillä on ja validoitiin hypoteesit extranetin tietovirtojen kulusta. Teknisen määrittelytyön jälkeen suunniteltiin mahdollisimman helppokäyttöinen palvelu kirjautumisportaaleineen ja käyttöliittymineen.
Jäsenten tunnistamiseen ja pääsynhallintaan valittiin maailmanlaajuisesti suosituimpien identiteetinhallintaratkaisujen joukkoon lukeutuva Auth0-järjestelmä. Auth0 tarjoaa käyttäjäystävällisen, turvallisen ja räätälöitävän identiteetinhallinta-alustan, joka on integroitavissa joustavasti monentyyppisiin sovelluksiin ja skaalattavissa organisaation tarpeiden muuttuessa.
Tuloksena enemmän aikaa, vähemmän manuaalista työtä
Uuden identiteetin- ja pääsynhallinnalla täydennetyn palvelun ansiosta Rakli pystyy kontrolloimaan jaettavien materiaalien käyttöoikeuksia sekä hallinnoimaan eri käyttäjäryhmien käyttöoikeuksien tasoa vaivatta. Kun aikaa ja henkilöstöresursseja ei kulu tietovirtojen rakenteluun tai manuaaliseen ylläpitoon, Raklin tiimi voi keskittyä kehittämään jäsenpalveluitaan yhä kattavammiksi. Jäsenet puolestaan pääsevät kirjautumaan Raklin digitaalisiin jäsenpalveluihin entistä helpommin.
"Sofokus erottautui kyvyllä kuunnella ja tarjota ratkaisua, jota työstettiin yhdessä meille sopivaksi. Projekti pidettiin toiveemme mukaisesti ketteränä, iteratiivisena ja aktiivista kommunikointia korostavana. Kysymyksiin ja ongelmiin löydettiin yhdessä joustavasti ratkaisut. Saavutimmekin tavoitteet aikataulussa ja budjetissa." - Klaus Vesama, Head of Digital Innovations, Rakli
Mitä tehtiin
- Jäsenrekisterin käyttäjäryhmille suunnattavien tietovirtojen kartoitus
- Järjestelmäarkkitehtuurin tekninen määrittely ja validointi
- Materiaalinvälityspalvelun käyttöliittymäsuunnittelu ja tekninen toteutus
Projektissa käytettyjä menetelmiä, työkaluja ja teknologioita
- Auth0
Tietoa Raklista
Rakli on ollut Suomen kattavin ja vaikuttavin kiinteistöjen ammattimaisten omistajien, kiinteistösijoittajien, toimitilajohdon ja rakennuttajien järjestö yli neljän vuosikymmenen ajan. Järjestö valvoo jäsentensä etua, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun, tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi sekä tekee työtä kestävämmän elinympäristön puolesta. Järjestön yli 240 jäsentä kattavat merkittävimmät asuntojen, toimitilojen ja infrastruktuurien omistajat, sijoittajat, suurimmat kaupungit sekä kiinteistöjohdon palveluntuottajat ja rakennuttajat.
Suosittelija:
"Sofokus erottautui kyvyllä kuunnella ja tarjota ratkaisua, jota työstettiin yhdessä meille sopivaksi. Projekti pidettiin toiveemme mukaisesti ketteränä, iteratiivisena ja aktiivista kommunikointia korostavana. Kysymyksiin ja ongelmiin löydettiin yhdessä joustavasti ratkaisut. Saavutimmekin tavoitteet aikataulussa ja budjetissa."
Klaus Vesama, Head of Digital Innovations, Rakli
Tiedot
Tilaaja: | Rakli |
Ajankohta: | 2023 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Käyttäjähallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Sofokus - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Otto Sunnari
Sales & Partners
Otto on pitkän linjan internet-osaaja, joka innostuu tietojenkäsittelyn ja verkon trendeistä, erityisesti mobiililaitteista, vimpaimista sekä asioiden internetistä. Oton .. | |
otto.sunnari@sofokus.com 044 799 2908 |
|
Sofokus - Muita referenssejä
Sofokus - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |