Helppokäyttöinen analytiikka-alusta tuo datan Valmetin asiantuntijoiden ja asiakkaiden hyödyksi
Valmetin Industrial Internet -yksikössä kehitetään erilaisia analytiikkasovelluksia Valmetin asiakkaiden tuotannollisen tehokkuuden sekä kunnossapidon parantamiseksi. Vastatakseen asiakkaiden tarpeisiin laadusta, tehokkuudesta ja kustannusten optimoinnista, Valmet ja Knowit kehittivät yhteistyössä räätälöidyn data-analytiikka-alustan.
Räätälöity alusta toi analytiikan kaikkien ulottuville
Alun perin Valmetin Industrial Internet -alustan kehittämiseen käytettiin kolmannen osapuolen kaupallisia komponentteja, sillä kyse oli datan analysoinnista ja visualisoinnista. Datamäärät ovat valtavia ja uutta dataa tulee jatkuvasti. Tieto haluttiin saada analysoitavaksi pitkällä aikavälillä ja kokonaisvaltaisesti, jopa tehdastasolta tai tehtaiden ryhmiltä. Datan käsittely ja analysointi haluttiin mahdollistaa käyttöoikeuksien mukaan ja tietoturvallisesti monenlaisille käyttäjille Valmetilla.
Valmetin asiakkaiden liiketoimintatarpeita tuotannollisen tehokkuuden puolella ovat esimerkiksi laadunhallinnan parantaminen tai parhaan laadun tuotantoon pääseminen kustannusoptimoidusti. Energiatehokkuus ja päästötehokkuus ovat keskeisiä teemoja kustannusten optimoinnissa.
Vastatakseen näihin tarpeisiin Valmet kehitti oman itsepalvelun mahdollistavan data-analytiikkaportaalin yhteistyössä Knowitin kanssa. Hyvä tiimimalli takasi tarvittavan osaamisen skaalautumisen ylös- ja alaspäin kehityskaaren eri vaiheissa.
Ensimmäisen versio aikasarjadataan, IoT:hen ja prosessiteknologiaan suunnitellusta data-analytiikka-alustasta on julkaistu ja sen myötä on mahdollistunut yhä useamman käyttäjän helppo pääsy käyttöoikeuksiensa mukaiseen dataan. Kun analytiikkaportaali saavutti tietyn kypsyyspisteen, oli mahdollista lanseerata markkinoille itsepalveluanalytiikka-alusta.
Alustan helppokäyttöisyyden ansiosta datan hyödyntäjän ei tarvitse olla data-analytiikan asiantuntija, ja niinpä data on saatu laajemmin käyttöön Valmetilla. Sen myötä voidaan tehdä faktapohjaisempia päätöksiä ja tukea asiakkaita heidän haasteissaan, kuten uusien tehtaiden käynnistämisessä, olemassa olevien tehtaiden optimoinnissa tai vikatilanteiden ratkaisemisessa. Asiakkaiden tehokkaampi auttaminen vaikuttaa positiivisesti koko ympäristöön.
Tulevaisuudessa tavoitteena on kehittää lisää edistynyttä analytiikkaa, kuten itseoppivaa tekoälyä ja konenäkösovelluksia, jotka ovat käyttäjäystävällisiä ja helposti saavutettavissa yhä useamman henkilön käyttöön.
Käyttäjäkokemusmuotoilu
Data-analytiikan saattaminen itsepalveluna erilaisten työntekijöiden saataville on vaatinut tarkkaa käyttäjäkokemusmuotoilua. Valmet ja Knowit muodostivat käyttäjäkokemusmuotoiluun yhteisen tiimin, jota skaalattiin tarpeen mukaan ylös- ja alaspäin. Muotoilutiimiin saatiin rakennettua monialaista osaamista aina palvelumuotoilusta käyttöliittymäkomponenttisuunnitteluun, harmonisointiin ja standardointiin, koska kaiken alustassa haluttiin olevan yhteisen käyttökielen mukaista.
Kulloinkin tarvittavaa osaamista toimintaympäristön tuntevilta
Yhteistyön edetessä Knowitin Valmetille tarjoama osaaminen on laajentunut pilvipalveluista, ohjelmistokehityksestä ja data-analytiikasta myös mainittuun käyttäjäkokemusmuotoiluun ja esimerkiksi liikkeenjohdon konsultointiin Knowit Insightin toimesta.
Ohjelmistokehityksen osalta Valmetin data-analytiikka-alustaa kehittää nykyisin 20-30 hengen yksikkö.
"Ohjelmistokehityspuolella Knowit pystyy tuomaan meille ajantasaista asiantuntemusta ja osaamista. Knowitin työntekijät suhtautuvat hyvin vakavasti ammattitaitoonsa, positiivisessa mielessä. Toisin sanoen, saamme asiantuntemusta, jonka voimme taata olevan kohdillaan. Käyttäjäkokemusmuotoilutiimiä rakennettaessa meille oli hyvin tärkeää, että niin sovelluskehittäjät kuin palvelumuotoilijatkin pääsevät hyvin sisään Valmetin ajatusmaailmaan ja tapaan analysoida dataa. Hyvin tärkeää on myös ymmärtää loppukäyttäjän tarve datan ja analytiikan käytölle. Yhdistetyn käyttäjäkokemusmuotoilu- ja datan visualisoinnin osaamisen avulla Knowit on pystynyt auttamaan Valmetia kehittämään prosessidatan visualisointia”, kertoo Teemu Toivo, Director, Industrial Internet, Valmet.
”Kaiken keskiössä on ollut Knowitin Industry-sektori, jonka työntekijät ovat ymmärtäneet Valmetin toimialan ja tarpeet. Lisäksi he ovat löytäneet Knowitin sisältä kulloinkin tarvittavaa osaamista ymmärtäen minkälainen meidän toimintaympäristömme on. Knowitin kanssa työskentely on ollut hyvin tehokasta ja teemme yhdessä pitkäjänteistä työtä. Pystymme viestimään avoimesti tulevista tarpeista ja skaalaamaan tarpeen mukaan erilaisia osaamisia ylös- ja/tai alaspäin.” Toivo toteaa.
Tiedot
Tilaaja: | Valmet |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Janne Myllyoja |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
IoT | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Knowit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Knowit - Muita referenssejä
Knowit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |