Halonen & Carlson – asiakaskokemus on parantunut ja kampanjamyynti kasvanut yli 50 %
Veljekset Halonen Oy ja Oy Carlson ovat sisaryhtiöitä ja niiden verkkokaupoissa vierailee päivittäin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tavarataloja, rautakauppoja ja kodinmyymälöitä pyörittävä Carlson sekä muotitaloketju Halonen työllistävät Suomessa yhteensä noin 700 henkilöä.
Verkkokaupan kehitysprojektissa tähdättiin parempaan loppuasiakaskokemukseen ja sen myötä myynnin kasvattamiseen.
Näiden tavoitteiden mahdollistamiseksi toteutusalustaksi valittiin julkipilvistä Amazonin AWS, josta löytyi eniten valmiiksi käytettävissä olevia ratkaisuja ja palveluja tukemaan itse toteutusta. AWS mahdollisti nopean käyttöönoton, skaalautuvuuden sekä nopeat muutokset myös tulevaisuudessa, kustannustehokkaasti.
Päätavoitteet saavutettiin verkkokaupan suorituskykyä ja toimintavarmuutta nostamalla
52% Käyttäjien kasvu
50% kampanjamyynnin kasvu
Halonen & Carlson halusi ennen kaikkea kumppanin, jolla on näkemystä verkkoliiketoiminnan kehittämisestä ja jonka kanssa yhteistyö on tiivistä ja sujuvaa.
Lähtötavoite
Verkkokaupan asiakaskokemuksen parantaminen ja toimintavarmuuden nostaminen.
Vahvan kivijalkamyymälätaustan omaavan Halonen & Carlsonin tavoitteena on kasvattaa lähivuosina verkkokaupoistaan kaikkein suurimmat yksittäiset myymälät. Olemassa olevan järjestelmän aikaisemmat ratkaisut eivät kuitenkaan enää tukeneet tätä kasvutavoitetta, eivätkä kivijalkakauppojen tuttua laadukasta asiakaskokemusta.
Ongelmalliseksi oli todettu esimerkiksi uusien tuotteiden lisääminen verkkokauppaan. Lisäksi yhteisen Magento 2 -verkkokauppa-alustan päälle rakennetut verkkokaupat eivät sellaisenaan teknisiltä ominaisuuksiltaan mahdollistaneet erityisesti kampanja-aikoina suurten kävijä- ja myyntitavoiteiden saavuttamista.
Ajoittaiset suorituskyky haasteet heijastuivat paitsi suoraan menetettyinä kauppoina verkkokaupan myynnissä, myös heikentyneenä asiakaskokemuksena. Kun kävijämäärät ylittivät tietyn pisteen, verkkokaupat hidastuivat ja niiden käytössä ilmeni haasteita.
Ratkaisumalli
Nykytilan auditointi, kokonaisarkkitehtuurin mallinnus ja tulevaisuuden kasvun mahdollistaminen
Heti alusta asti oli selvää, että päätavoitteita ei saavutettaisi ainoastaan teknologiaa vaihtamalla. Jotta pääsisimme parhaimpaa lopputulokseen, kehitystyö vaiheistettiin.
Ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin tekniseen auditointiin, jossa selvitettiin verkkokaupan nykytila ja analysoitiin seuraavat kokonaisuudet:
- olemassa olevan koodin laatu
- käytettyjen kolmansien osapuolten moduulit
- räätälöidyt ratkaisut
- tietoturva
- suorituskyky
Auditoinnin jälkeen kokonaisarkkitehtuuri mallinnettiin ja sille luotiin kehitysraamit, jotka tukivat tavoitteeseen pääsyä.
Tämän jälkeen aloitettiin uuden, skaalautuvan ja tulevaisuuden tarpeet huomioivan, ympäristön rakentaminen. Tämä tarkoitti, että jo mallinnus- ja rakentamisvaiheessa ympäristön arkkitehtuuri suunniteltiin ja toteutettiin siten, että sen muokkaaminen säilyy helppona, kun tarpeet sitä vaativat.
Tulokset
Sekä kampanjamyynti, että käyttäjämäärät saatiin kasvuun
Ensimmäisen ison kampanjan ollessa takana on suorituskyvyn ja toimintavarmuuden parantamisen laajemmat hyödyt näkyvissä.
Halonen & Carlson on verkkokaupan kehitysprosesseissaan onnistunut kasvattamaan loppuasiakkaiden kokemusta aiempaa merkittävästi paremmaksi, ja se näkyy myös kampanjamyynnin odotukset ylittävällä, yli 50 % kasvulla aikaisempaan vuoteen verrattuna.
Suosittelija:
Olemme iloisia kehitysvauhdista ja yhteistyön laadukkuudesta. Kommunikointi tiimin kanssa on suoraa, välitöntä ja aktiivista.
Carita Tuunala, verkkokauppapäällikkö, Velj. Halonen Oy & Carlson Oy
Tiedot
Tilaaja: | Veljekset Halonen Oy ja Oy Carlson |
Ajankohta: | 2020 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Timo Humalamäki, Senior Manager & Project Management Tribe Leader at Ambientia |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Myynti |
Erikoisosaaminen
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
Kauppa |
Teknologia
Amazon Web Services | |
Magento |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Ambientia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Ambientia - Muita referenssejä
Ambientia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |