Digitaaliset kasvuyritykset 16 maasta kilpailevat eurooppalaisessa kilpailussa –mukana kaksi suomalaista yritystä
- Eurooppalaisille digitaalialan kasvuyrityksille tarkoitettuun EIT Digital Challenge –kilpailun finaaliin on valittu yrityksiä 16 maasta.
- Suomesta mukana ovat Movendos Oy ja Streamr Oy.
- Kilpailu käydään viidessä eri sarjassa ja niiden voittajat valitaan marraskuun lopussa Eindhovenissa, Helsingissä, Lontoossa, Parisissa ja Tukholmassa järjestettävissä myyntipuhekilpailuissa.
- Kasvuyritysten keskimääräinen arvioitu liikevaihto on 640 000 euroa vuonna 2016, ja 57 prosentissa niistä toimii nainen ainoana tai yhtenä useammasta perustajasta.
Helsinki, 5.10.2016 – Sokeille kehitetty tablettilaite. Älylasit, joiden avulla asiantuntijat voivat neuvoa tekniikkoja etäältä. Reaaliaikainen tietojärjestelmä, jonka avulla jokainen tuotantolaitos voidaan muuttaa digitaaliseksi älytehtaaksi. Nämä kolme ovat esimerkkejä yhteensä 44 erittäin innovatiivisesta teknologiasta, jotka on valittu EIT Digital Challenge –kilpailun finaaliin.
Näiden teknologioiden takana on yhteensä 16 eri maasta valittuja kasvuyrityksiä. Suomesta loppukilpailuun selvitti tiensä kaksi kasvuyritystä: Movendos Oy ja Streamr Oy.
“On todella hienoa olla mukana loppukilpailuun valittujen joukossa. Tiedämme, että Digital Wellbeing -alan yritysten taso on kova Euroopassa, joten kilpailun sarjassammekin on täytynyt olla kovaa. Päätimme osallistua kilpailuun, koska EIT Digital on tunnettu ja arvostettu toimija Euroopan kasvuyritysten parissa. Sekä liikevaihtomme että asiakasmäärämme ovat saavuttaneet Suomessa hyvän ja vakiintuneen tason, joten meidän on nyt aika lähteä hakemaan kasvua ensin Euroopasta ja sitten laajemmalti maailmalta. Digital Challenge –kilpailun sekä EIT Digitalin verkostojen ja tuen avulla uskomme voivamme saavuttaa kasvutavoitteemme”, Movendos Oy:n toimitusjohtaja Arto Leppisaari kertoo.
Digital Wellbeing –sarjassa kilpaileva Movendos Oy tarjoaa sähköisen valmennusalustan, jolla terveydenhuollon ja hyvinvoinnin ammattilaiset voivat tarjota henkilökohtaiseksi räätälöityä kokonaisvaltaista valmennusta. Alustan ansiosta he voivat muodostaa pitkäaikaisen valmennussuhteen asiakkaidensa kanssa ja vähentää toimintansa kustannuksia (www.movendos.com/fi).
Toinen suomalaisyritys, Streamr Oy, kilpailee Digital Infrastructure –sarjassa. Yhtiö tarjoaa pilvipohjaista alustaa, jonka avulla asiakasyritykset ja sovelluskehittäjät voivat helposti ja nopeasti luoda sovelluksia reaaliaikaisen datan käsittelyyn, analysointiin ja visualisointiin (www.streamr.com).
“Huippujuttu ja olemme toki tyytyväisiä, että olemme loppukilpailussa. Tapasimme aikaisemmin tänä vuonna Arctic15 –tapahtumassa EIT Digital Challengen vetäjän Dominik Krabben. Esittelimme hänelle visiotamme ja kehittämäämme reaaliaikaisen datan alustaa. Hän innostui ajatuksistamme ja rohkaisi lähettämään hakemuksen. EIT Digital Challenge -kilpailu sattui meille hyvään ajankohtaan, sillä lähestymme alustamme globaalia julkistusta. Uskomme kilpailuun osallistumisen avaavan meille jakelukanavia ja auttavan partnereiden löytymistä EIT Digitalin ekosysteemistä. Olemme lisäksi kiinnostuneita uusista markkinointikanavista ja eurooppalaisista rahoitusmahdollisuuksista. Tarvitsemme molempia, koska olemme kasvamassa Suomen ulkopuolelle”, Streamrin operatiivinen johtaja Risto Karjalainen sanoo.
Britanniasta loppukilpailuun valittiin 11 kasvuyritystä, Saksasta seitsemän, Ranskasta kuusi, Espanjasta viisi, sekä Suomesta, Belgiasta ja Irlannista kustakin kaksi yritystä. Hollannista, Ruotsista, Italiasta, Virosta, Itävallasta, Tanskasta, Unkarista, Kreikasta ja Portugalista valittiin jokaisesta yksi kasvuyritys.
Kaikkien 44 Digital Challenge -loppukilpailuun tiensä selvittäneiden yritysten kuluvan vuoden 2016 keskimääräiseksi liikevaihdoksi on arvioitu 640 000 euroa. Yritysten keskikoko on 13 henkilöä. Keskimäärin ne ovat tähän mennessä keränneet yritysrahoitusta 700 000 euroa. Naiset ovat perustaneet tai ovat olleet mukana perustajana yhteensä 57 prosentissa yrityksistä.
Kaiken kaikkiaan kilpailuun on osallistunut 234 kasvuyritystä 26 Euroopan unionin jäsenmaasta. Kilpailu järjestetään viidessä eri sarjassa, jotka ovat: digitaalinen teollisuus (Digital Industry), digitaaliset kaupungit (Digital Cities), digitaalinen hyvinvointi (Digital Wellbeing), digitalinen infrastruktuuri (Digital Infrastructure) ja digitaalinen rahoitus (Digital Finance). Kaikki 44 loppukilpailuun valittua kasvuyritystä on esitelty EIT Digitalin kotisivuilla.
"Olemme jälleen yllättyneitä loppukilpailuun valittujen yritysten korkeasta laadusta. Niiden tiimien keskimääräinen koko ja liikevaihto kertovat, että nämä yritykset ovat valmiita kasvamaan kansainvälisesti ja niillä on mahdollisuus kehittyä tuellamme maailmanluokan toimijoiksi”, EIT Digitalin kasvuyritystoiminnan (EIT Digital Accelerator) johtaja Dolf Wittkamper kertoo.
Kunkin kilpailusarjan voittaja valitaan viidessä myyntipuhekilpailussa, jotka järjestetään marraskuussa viidessä eri kaupungissa. Palkintona on saada Euroopan johtavan innovaatioyhteisön, EIT Digitalin, tuki yrityksen kansainväliselle kasvulle.
Kussakin kilpailusarjassa valitaan ja palkitaan kolme kasvuyritystä seuraavina ajankohtina seuraavissa kaupungeissa:

- 21.11.2016, Tukholma: Digital Infrastructure
- 24.11. 2016, Eindhoven: Digital Wellbeing
- 28.11.2016, Lontoo: Digital Finance
- 29.11. 2016, Pariisi: Digital Cities
- 30.11.2016, Helsinki: Digital Industry
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Digital Wellbeing
Digital Infrastructure
digitaalinen infrastruktuuri
Digitaalinen terveydenhuolto
EIT DIgital Challenge
EIT Digital Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
EIT Digital Suomi - Muita referenssejä
EIT Digital Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |