Centria-ammattikorkeakoulu
Centria on noin 4000 opiskelijan ja 320 työntekijän ammattikorkeakoulu, joka tuottaa ja tarjoaa osaamista Kokkolan, Pietarsaaren ja Ylivieskan kampuksilla. Poutapilvi valittiin kilpailutuksessa vastaamaan uuden verkkosivuston suunnittelusta ja teknisestä toteutuksesta, WordPressin käyttö-, tuki‐ ja ylläpitopalveluista sekä palvelun jatkokehityksestä.
Vanha sivusto oli tehty yli kymmenen vuotta sitten, ja siten se oli palvellut jo enemmän kuin riittävästi. Merkittävimmät ongelmat olivat hitaus, epäselvä valikkorakenne, epäloogisuus sekä mobiilikäytettävyyden puutteet. Sivuston julkaisujärjestelmä oli vanhentunut ja vaikeakäyttöinen. Sivuston visuaalinen ilme oli lukittu, eikä sitä pystytä riittävästi omin toimin muokkaamaan.
Tavoitteena uudelle sivustolle oli, että uudistuksen jälkeen Centria.fi olisi nykyaikainen, näyttävä, selkeä ja raikas sivusto, joka toimii sulavasti sekä mobiilissa että tietokoneella. Centrian samaan aikaan tekeillä ollut brändikäsikirja piti huomioida toteutuksen ulkoisessa ilmeessä ja visuaalisessa suunnittelussa. Sivuston haluttiin kuvastavan Centrian yhtenäisyyttä, ketteryyttä ja monipuolisuutta.
Tekninen toteutus on laaja. Se sisältää sadoittain artikkeleita ja sivuja, joissa käytössä monipuolisesti asiakaskohtaisia sisältölohkoja. Omia sisältötyyppejä on rakennettu yhteystietoja, koulutuksia, hakuohjeita, hankkeita ja henkilötarinoita varten. Hankkeille on rakennettu oma sivupohjaratkaisu, jolla hankkeet voivat rakentaa lohkojen avulla itsenäiseltä vaikuttavan verkkosivun ilman pääpalvelun brändi-ilmettä. Kieliversioita on kaksi. Koulutusten rooli on tietysti keskeinen, joten koulutustietojen esittämiseen, suodattamiseen ja hakuun paneuduttiin huolellisesti. Yhteystietojen tuonti on integroitu Centrian taustajärjestelmään.
Poutapilvi vastasi koko projektista suunnittelusta toteutukseen. Sivusto palvelee niin hakijoita, opiskelijoita, henkilöstöä kuin työelämä‐ ja yhteistyökumppaneita Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla.
Suosittelija:
Työskentely Poutapilven kanssa on sujunut loistavasti, kysymyksiin on vastattu nopeaan ja projekti on edistynyt napakasti. Suosittelen kaikille yhteistyötä heidän kanssaan!
Marjo Pekola
Tiedot
Tilaaja: | Centria AMK |
Ajankohta: | 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Klaus Holm |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Koulutusala |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Poutapilvi web design - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Poutapilvi web design - Muita referenssejä
Poutapilvi web design - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |