Case Hong Kong - Myymälätäydennyksen automatisointi ja kysynnän ennustus
Kotimainen Hong Kong Group Oy on ottanut käyttöön RELEXin järjestelmän, jolla automatisoidaan erikoistavarataloketjun tuotetäydennys ja ennustetaan kysyntää. Yhteistyö koskee kaikkia 26 tavarataloa ja verkkokauppaa, ja on jo ensimmäisen puolen vuoden aikana tuonut yritykselle merkittäviä taloudellisia etuja.
Hong Kong myy, valmistuttaa ja tuo maahan edullisia yleishyödykkeitä. Useimmat tuoteryhmät liittyvät myyntisesonkeihin. Yhteistyö RELEXin kanssa alkoi syyskuussa 2013, kun Hong Kong halusi parantaa myymälätäydennyksen tuloksia. Tavoitteena oli pienentää varastotasoja ja sitä kautta vähentää varaston arvoa, kasvattaa myymäläsaatavuutta, sekä vähentää tilaamiseen kuluvia resursseja. Hong Kong etsi järjestelmätoimittajaa myös kausituotteiden hallinnan tehostamiseen.
Hong Kong Group Oy lyhyesti
- Perustettu 1989
- Henkilöstö 650 työntekijää
- Ketju 26 tavarataloa ja verkkokauppa, sekä kalastuksen erikoisverkkokauppa Ruotsissa ja Venäjällä
- Omistajat yksityiset suomalaiset sijoittajat ja yhtiön avainhenkilöt
- Valikoima 25 000–35 000 tuotetta sesonkien mukaan, kansainvälisesti tunnettuja ja suomalaisia, sekä myös kaupan omia tuotemerkkejä
- Liikevaihto 131 miljoonaa euroa
- Oy Hong Kong Import Ltd vastaa myös konsernin omasta maahantuonnista ja lukuisista omista private label -tuotelinjoista.
Haasteet ja tavoitteet
Jo ennen RELEXin käyttöönottoa yrityksellä oli käytössään tilauspisteisiin pohjautuva automaattitäydennysjärjestelmä. Prosessi perustui tuotepäälliköiden ja myymälähenkilökunnan manuaalisesti syöttämiin tietoihin. Tilausten tekemiseen ja tilauspisteiden ylläpitämiseen kului paljon resursseja, eikä manuaalisesti ylläpidettyjä ohjausparametreja ehditty päivittää kohtaamaan kysynnän nopeita muutoksia. Myös erittäin laaja ja sesongeittain vaihteleva tuotevalikoima sekä lukuisat toimittajat ja alihankkijat ympäri mailman aiheuttivat lisähaasteita.
- Vahva sesonkivaihtelu kysynnässä, tuotevalikoimassa ja asiakasmäärissä
- Laaja tuotevalikoima eri hintakategorioista sekä eri toimittajilta ympäri maailman
- Varastotasojen ja saatavuuden optimointi huomioiden rahti- sekä varastointikustannukset
- Kampanjatäydennys
Ratkaisu ja käyttöönottoprojekti
Vuoden 2014 aikana Hong Kong otti käyttöön automaattisen myymälätäydennyksen, joka pohjautuu RELEX-järjestelmän optimoimiin parametreihin. Ennen implementointiprojektia RELEXin tuomat hyödyt analysoitiin tarkasti simuloimalla järjestelmän toimintaa asiakkaan toimitusketjussa.
RELEXin käyttöönotto vietiin tavarataloketjussa nopeasti ja tehokkaasti läpi. Hanke aloitettiin marraskuun 2013 lopulla, ja ensimmäiset Hong Kong -myymälät olivat mukana projektin pilottivaiheessa heti vuoden 2014 ensimmäisillä viikoilla.
Käyttöönotto toteutettiin vaiheittain: aluksi mukaan otettiin muutama tavarantoimittaja kahdessa pilottimyymälässä, jonka jälkeen käyttöä laajennettiin tuoteryhmittäin kunnes pilottimyymälöiden koko valikoima oli RELEX-täydennyksen piirissä.
Pilotin jälkeen Hong Kong teki päätöksen käytön laajentamisesta koko ketjuun ja nyt automaattitäydennyksessä ovat mukana kaikki 26 tavarataloa. Hong Kong päätyi RELEXiin erityisesti sen järjestelmän joustavuuden vuoksi.
Tuloksia
Hong Kong on ollut tyytyväinen projektin etenemiseen ja RELEXin järjestelmään. Käyttöönoton jälkeen tavaratalojen saatavuustaso on parantunut ja varaston arvo on kääntynyt laskuun. Myös Hong Kongin myymälähenkilökunta on ottanut RELEXin positiivisesti vastaan, ja hyödyt nähdään myymälöissä asti.
- Nopea käyttöönotto, ja merkittäviä tuloksia jo 7 viikon pilottijakson aikana
- Saatavuustaso kasvanut jo ensimmäisen puolen vuoden aikana
- Varastonkierto parantunut huomattavasti
Hong Kongin projektipäällikkö Juha Engblom kertoo RELEXin projektin sujuneen jopa odotettua sujuvammin. ”Tiesimme odottaa nopeita tuloksia, mutta selkeät parannukset näkyivät meille jo seitsemän viikkoa kestäneen projektin pilottivaiheen aikana.”
”Tiesimme odottaa nopeita tuloksia, mutta selkeät parannukset näkyivät meille jo seitsemän viikkoa kestäneen projektin pilottivaiheen aikana.”
Juha Engblom
Projektipäällikkö, Hong Kong
Seuraavaksi
Jatkossa RELEXin järjestelmän avulla on tarkoitus parantaa entisestään Hong Kongin kampanjatuotteiden ja sesonkituotteiden täydennystä tehostamalla prosessia niin, että saatavuus pysyy mahdollisimman korkealla myös poikkeuksellisina ajanjaksoina.
Push-pull-push -mallissa sesonkia tai kampanjaa edeltävä tuotejako arvioidaan jokaiselle myymälälle sen aikaisempien myyntitietojen perusteella. Tähän yhdistetään todelliseen myyntiin perustuva reaktiivinen täydennystilaus sekä poikkeusajanjakson lopussa tehtävä, varaston tyhjentävä loppujako hyvin myyviin myymälöihin.
”Saatavuustasomme on noussut ja samaan aikaan varastonkiertomme on parantunut jo ensimmäisten kuukausien aikana. Tilaamisen keskittäminen ja automaation kasvattaminen ovat mahdollistaneet myymäläresurssien kohdistamisen tuottavampiin toimintoihin. Tilaamisen ja tilauspisteiden manuaalisen ylläpitämisen sijaan myymälöissä voidaan keskittyä yhä enemmän myymälän ylläpitoon ja asiakaspalveluun”
Juha Engblom
Projektipäällikkö, Hong Kong
Tiedot
Tilaaja: | Hong Kong Group Oy |
Ajankohta: | 2013 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka | |
Supply chain management SCM |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
Linux | |
Open source |
RELEX Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
RELEX Solutions - Muita referenssejä
RELEX Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |