Raportointi on elintärkeää kassavirran seuraamiseksi

Jotta myyntiä ja ostoja voidaan ohjata koko liiketoiminnan sujuvuuden kannalta, täytyy yritystoiminnan peruselementtien olla hyvin hallussa. Näitä peruselementtejä edustavat mm. tuote- ja asiakastiedot, toimittajat ja myyjät. Mitä monipuolisemmin pystyt peruselementtejä käsittelemään, sitä monimuotoisemmin ja tehokkaammin kykenet myös ostamaan ja myymään. Voidaankin sanoa, että taustatoiminnoilla on kassavirran ohjaamisessa yhtä tärkeä rooli kuin suoraan kassavirtaan tapahtumia tuottavilla sovelluksilla.
Kassavirta ja raportointi
Liiketoiminnan johtaminen kassavirran kautta edellyttää, että käytettävissä olevan rahan määrää seurataan säännöllisesti. Seuranta puolestaan edellyttää raportteja, jotka parhaimmillaan ovat helppolukuisia ja relevantteja. Raportoinnin rooli toiminnan seurannassa ja tulevaisuuden suunnittelussa on elintärkeä. Yrityksen kassavirtaa tarkasteltaessa kannattaa kiinnittää huomiota kolmeen eri näkymään:
- Ajantasainen kassavirta kertoo käteisvarojen ja tilillä olevien varojen tämänhetkisen tilanteen
- Kassavirtalaskelma näyttää tulevien viikkojen ja kuukausien todellisen rahaliikenteen, jossa huomioidaan myös odotettavissa olevat tulot ja menot
- Kassavirtaennuste ennustaa rahaliikenteen virtoja kassavirtalaskelmaa pidemmälle.
Raportoinnin tarkkuus riippuu järjestelmästä
Kassavirran raportointi pystyy kuitenkin tuottamaan vain sellaista tietoa, jota kassavirtaa ohjaava järjestelmä osaa käsitellä. Olemme jälleen rikkaan tiedon tarpeen äärellä. Yksittäisten tietokokonaisuuksien kattavuus ja operatiivisten toimintojen monipuolisuus ratkaisee, miten laadukkaasti kassavirtaa tarkastellaan ja ohjataan.
Suurin osa markkinoilla tarjolla olevista kassajärjestelmistä toimii ohuen tiedon varassa. Yrityksen toimintaketjujen ohjaamisen näkökulmasta niiden logiikka voi monta kertaa olla jopa puutteellista. Keveys ja helppokäyttöisyys ovat vaarallisia hyveitä, jos ne lunastetaan ymmärryksen puutteella. Pientäkin yritystä on hyvä ohjata ammattilaisen keinoin ja välinein.
Ohjataan siis kassavirtaa, siihen kytkeytyy yrityksen kaikki toiminta – ja kaikki toiminta vaikuttaa kassavirtaan.

SKJ Systems Ltd:n tarjonta
BI ja raportointi
Lisätietoja
Muuta SKJ Systems Ltd:n tarjontaa
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakkuudenhallinta CRM |
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
![]() |
Maksaminen |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
![]() |
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
![]() |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
![]() |
Kauppa |
SKJ Systems Ltd:n BI ja raportointi -aiheiset referenssit ja julkaisut
Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- Riimu Solutions - Assetti
Tapahtumat & webinaarit
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |