Innovaatiot ja rohkeat kokeilut

Uuden kohtaaminen edellyttää joskus rohkeitakin kokeiluita. Alati kehittyvän teknologian ja palveluiden ja tiedon käyttötapojen muutos pakottavat seuraamaan mukana - tai toimimaan pioneerina ja kokeilemaan uutta ensimmäisten joukossa. Tämän tietävät niin startupit, joiden koko olemassa olo perustuu oivallukseen ja rohkeana ennakointiin, kuin vakiintuneet toimijat, jotka haluavat tai joiden täytyy tavalla tai toisella uudistua.
Tänä päivänä kohistaan ehkä virtuaalitodellisuusta, lohkoketjuista, koneälystä ja itse ohjautuvista autoista. Huomenna jostain muusta. Muutoksen tuomien mahdollisuuksien tunnistamisen ja näistä merkityksellisimpien seulomisen tulisi olla osa aktiivista digitaalista strategiaa. Me voimme auttaa yritystäsi tässä. Kun jokin idea nousee riittävän houkuttelevaksi, sen elinkelpoisuus tulisi varmista aikaisessa vaiheessa. HiQ auttaa tässäkin, konsepteilla, prototyypeillä, ennakkotutkimuksilla. Jos idea osoittautuu elinkelpoiseksi ja se päätetään toteuttaa, otamme haasteen vastaan ja tuotamme idean pohjalta toimivan ratkaisun, joka sovitetaan tämän päivän mahdollisuuksien raameihin.
Kokeellisiin toteutuksiin liittyviä palveluitamme:
- Idean kirkastaminen konseptiksi
- Business casen ja onnistumismittareiden laatiminen
- Eri asteisten prototyyppien kehittäminen ja testaaminen
- Rohkeiden kokeiluiden kokonaisvaltainen menestyksekäs tuotanto teknologiasta, käyttötavoista, vuorovaikutuksen luonteesta tai muusta viitekehyksestä riippumatta

HiQ Finland Oy:n tarjonta
Lisätty todellisuus ja VR
Lisätietoja
Muuta HiQ Finland Oy:n tarjontaa
HiQ Finland Oy:n Lisätty todellisuus ja VR -aiheiset referenssit ja julkaisut
Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- Riimu Solutions - Assetti
Tapahtumat & webinaarit
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |