Verkostoidu verkossa
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/18789.jpg)
Verkostoitumisen idea työelämässä on varsin yksinkertainen: meistä jokainen tekee töitä tai liiketoimintaa mieluiten sellaisen tahon kanssa, jonka tuntee, josta pitää ja johon luottaa. Toki meriiteillä, työn tai tuotteen laadulla ja hinnallakin on iso merkitys, mutta mitä syvempi kahden tahon suhde on, sitä pienemmät ovat myös monenmuotoiset transaktiokustannukset. Sitä paitsi hyvän tutun kanssa töiden tekeminen on kivaa.
SYYSKAUDEN käynnistyessä yhä useampi tapahtuma on jouduttu perumaan tai siirtämään, vaikka viranomaisten puolesta järjestäminen olisikin ollut mahdollista. Järjestäjät joutuvat nyt punnitsemaan riskejä osallistujien terveydelle sekä omalle maineelleen. Ja vaikka oikeilla järjestelyillä riskit saadaan pidettyä minimissä, osa potentiaalisista osallistujista jättää silti tulematta jo terveyssyistä.
ME TIVIASSA olemme päättäneet panostaa myös syyskaudella puhtaasti verkossa tapahtuviin sekä verkko- ja live-läsnäolon yhdistäviin hybriditapahtumiin ja koulutuksiin. Etäosallistuminen on parhaimmillaan niin helppoa ja tehokasta, että uskomme kysynnän jatkuvan vahvana myös pandemian jälkeen. Tiedonjanon pääsee kätevästi sammuttamaan etänä ja meheviin keskusteluihin osallistumiseksi ei välttämättä tarvitse mennä paikan päälle.
MUTTA miten opimme oikeasti tuntemaan toisemme, miten verkostoidutaan verkossa? Väitän, että vastaus on yksinkertainen – tekemällä asioita yhdessä verkon välityksellä, esimerkiksi yhdistyksissä. Näin opimme tuntemaan toistemme persoonallisuuksia, taitoja, työtapoja ja luotettavuutta. Siellä, missä niin yhdistystoiminta kuin työkin yhä useammin tulevaisuudessa tehdään.
SYKSYLLÄ valitaan taas useimpiin yhdistyksiin uudet hallitukset. Myös haku TIVIAn hallitukseen avautuu syyskuun puolessa välissä. Nyt on aika olla aktiivinen ja lähteä mukaan yhdistystoimintaan.
Tervetuloa verkostoitumaan!
Jussi Nissilä
toimitusjohtaja, TIVIA
![TIVIA ry logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/tivia-tieto-ja-viestintatekniikan-ammattilaiset.png&size=x100)
Lisätietoja
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |