TIEDOTE: Geniemille kasvuun tukea Saari Partnersilta
Tiedote 17.2.2022 klo 10:00 I Geniem Oy
Saari Partners Oy on hankkinut 15.2.2022 tehdyllä kaupalla omistukseensa Suomen laajimpia WordPress-verkkopalveluita sekä räätälöityjä mobiilisovelluksia toteuttavan Geniem Oy:n koko osakekannan. Geniem jatkaa itsenäisenä toimijana, ja yrityskauppa tukee ja vahvistaa Geniemin strategiaa kasvattaa entisestään julkiselle sekä pk-sektorille suunnattujen digitaalisten palveluiden tarjoomaansa. Geniemin palveluiden pääpaino on jatkossakin laajat ja vaativaan käyttöön tarkoitetut WordPress-verkkopalvelut sekä räätälöidyt web- ja mobiilisovellukset.
Geniemin kulttuuri ja työyhteisö yhdistettynä Suomen johtavaan WordPress-osaamiseen oli asia, joka vakuutti Saari Partnersin ja haluamme vahvistaa sekä kehittää tätä entisestään. Myös Geniemin mobiilisovellusosaaminen teki vaikutuksen, ja näemme myös tällä sektorilla ehdottomasti kasvupotentiaalia.
kertoo toimitusjohtaja Mia Sirkiä Saari Partnersilta.
Olemme Geniemillä pohtineet sitä, miten palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja miten tarjota heille entistä laajemmalla skaalalla digitaalisia palveluita. Näemme, että yrityskaupan avulla on mahdollista kasvattaa entisestään palvelutarjoomaamme vastaamaan julkisen ja yksityisen puolen asiakkaidemme tarpeita. Saari Partnersin omistajuus vastaa tähän tarpeeseen upeasti ja luo mahdollisuuksia investoida uusien lisäarvoa tuottavien palveluiden tarjoamiseen asiakkaillemme. Kasvun myötä pystymme mahdollistamaan myös työntekijöillemme entistä haastavampia ja mielenkiintoisempia projekteja.
iloitsee Geniemin toimitusjohtaja Tuomas Kumpula.
Operatiivinen kapula vaihtaa omistajaa – Ville Särmälä Geniem Oy:n toimitusjohtajaksi 1.4.2022 alkaen
Ville Särmälä (BBA/tradenomi, 48 v., Knowit Oy:n toimitusjohtajana 11 v.) aloittaa Geniem Oy:n toimitusjohtajana 1.4.2022. Yksi Geniemin perustajista ja pääomistajista, jo vuodesta 2001 alkaen Geniemiä luotsannut toimitusjohtaja Tuomas Kumpula, jatkaa yrityksen palveluksessa syyskuuhun 2022 asti. Samoin teknologiajohtaja Hannu Kumpula, yksi Geniemin perustajista ja pääomistajista, jatkaa yrityksen palveluksessa syyskuuhun 2022 asti.
On tullut aika antaa vastuu Geniemin liiketoiminnan kasvattamisesta ja kehittämisestä osaaviin käsiin. Haikein, mutta luottavaisin mielin väistyn toimitusjohtajan paikalta, ja toivotan Ville Särmälän lämpimästi tervetulleeksi Geniemille. Geniemin tärkein voimavara on nyt ja jatkossakin työntekijämme sekä ainutlaatuinen ja erilaisia yksilöitä arvostava yrityskulttuurimme. Geniemiläisiä tulee luonnollisesti ikävä, mutta tiedän, että jatkossakin meillä toteutetaan digitaalisia palveluita suurella sydämellä – yhdessä.
kertoo toimitusjohtaja Tuomas Kumpula.
Geniemin yhteystiedot pysyvät ennallaan, eikä yrityskauppa aiheuta muita henkilöstömuutoksia.
Geniem Oy
Tuomas Kumpula
Toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tuomas Kumpula, Geniem Oy, p. +358 400 535 498
Toimitusjohtaja Mia Sirkiä, Saari Partners Oy, p. +358 40 860 0240
Geniem Oy on vuonna 2001 perustettu tamperelainen ohjelmistotalo, joka tarjoaa yrityksille ja organisaatioille digitaalisia ratkaisuja, joiden avulla erottua kilpailijoista, sitouttaa asiakkaat ja mahdollistaa jatkuvasti parempaa tulosta. Geniem suunnittelee ja toteuttaa oikeat askeleet digitaalisen asiakaskokemuksen kehittämiseen tarjoamalla Suomen lujinta WordPress-laatua, monipuolista React-osaamista, räätälöityä ohjelmistokehitystä sekä käyttäjälähtöistä palvelumuotoilua – aina suurella sydämellä.
Saari Partners Oy on vuonna 2018 perustettu suomalainen pääomasijoittaja, joka luo menestystä yhdessä sijoituskohteidensa kanssa. Saari Partnersin hallinnoima pääomasijoitusrahasto Saari I (€ 42 M) perustuu perinteisesti toimivien suomalaisten palvelusektorin PK-yritysten arvonnostoon. Saari Partners hyödyntää vahvaa käytännön digitalisaatio-, brändi- ja markkinointiosaamistaan päivittäessään kumppaneitansa omien alojensa edelläkävijöiksi. Yritys keskittyy palvelusektorin toimialoihin, joilla asiakaslähtöisellä digitalisaatiolla, tehokkaalla markkinoinnilla ja konsolidaatiolla on saavutettavissa merkittävää kilpailuetua ja arvonnousua.
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttäjähallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys | |
Paikkatieto GIS | |
Sisällönhallinta | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
IT |
Teknologia
React | |
React Native | |
WordPress |
Omat tagit
Hion Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hion Digital - Muita referenssejä
Hion Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva- ja teknologia-asiantuntija
- Laura - ICT – ja digijohtaja: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue (id9091)
- Laura - Tiedonhallinnan asiantuntijan toimi
- Efima Oyj - Senior Sales Manager
- Red & Blue Oy - WordPress-kehittäjä tuki- ja pienkehitystiimiin
- Laura - Senior Game Artist (Game Studio)
- Frends iPaaS - Senior Product Marketing Manager (SaaS)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Red & Blue Oy - Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikirjepalvelu uudistui
- Ceili Oy - Norlandian varhaiskasvatuksen prosesseihin yhdenmukaisuutta Salesforcella
- Innofactor Oyj - Pohjantähden moderni intranet pitää työntekijät ajan tasalla
- Innofactor Oyj - Visiona moderni, looginen ja yksiselitteinen intranet
- TNNet Oy - Hotelli Alba – TNNetiltä riennetään apuun vaikka vettä pitkin
- TNNet Oy - Intrum sai TNNetistä luotettavan kumppanin sähköpostinvälitykseen
- TNNet Oy - TNNet on huomaamaton taustavoima JYP:in takana
Tapahtumat & webinaarit
- 08.10.2024 - ESG and HR – Creating a culture promoting sustainability
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 10.10.2024 - Kestävän koodauksen käytänteet ja koodin mittaaminen -työpaja 10.10.
- 21.10.2024 - EDI-asiantuntijaksi -koulutus
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 30.10.2024 - Webinaari: Hakukoneoptimointi on strateginen valinta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Omistajan elkein – moni rakettitieteilijä on myös osakas
- Rakettitiede Oy - Konsultin arki – mikä kaikki muuttuu?
- Timeless Technology - Haluatko ottaa täyden hallinnan yrityksesi kriittisistä järjestelmistä ja prosesseista?
- Efima Oyj - Unboxataan Dynamics 365 -versiopäivitys! – Versio 10.0.41
- Timeless Technology - 4G-LTE ja USB dataloggerit kuljetettujen tuotteiden, jääkaappien, varastojen ja tuotantotilojen olosuhteiden valvontaan.
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin päivitetyllä hinnalla: 100,00€ (ALV 0%)
- TNNet Oy - Tapaa TNNetin työntekijä - Jari Lehtonen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |