Qlik Sense rankattiin kärkeen BI-työkalujen suurimmassa riippumattomassa vertailussa

BloggausQlikille ykkössija muun muassa asiakas- ja tuotetyytyväisyydessä, projektien menestyksessä ja bisnesarvon tuottamisessa. 


Qlikin, visuaalisen analytiikan edelläkävijän, Qlik Sense -alusta sijoittui ensimmäiseksi useissa arviointikohdissa BARC-tutkimuskeskuksen (Business Application Research Center) selvityksessä, jossa liiketoimintatiedon hallinnan (BI) ratkaisuja käyttävät ihmiset arvioivat palveluita. 


Qlik Sensen debyytti arvostetussa isojen BI-toimittajien vertailussa vei sen suoraan kärkeen peräti 13 kategoriassa. Qlik Sense sijoitettiin kärkikastiin muun muassa itsepalvelun, data discoveryn/visualisoinnin, tukipalveluiden, suorituskyvyn, hinta-laatusuhteen ja liiketoimintahyötyjen kategorioissa. 


Qlikin toinen alusta, ohjattujen analytiikkaratkaisujen markkinajohtaja QlikView valittiin jo kolmannen kerran perätysten halutuimmaksi tuotteeksi, eli tuotteeksi, jonka hankkimista suurin osa vastaajista parhaillaan harkitsi. 


Sekä Qlik Sense että QlikView menestyivät myös itsepalvelutyökalujen ja visualisointityökalujen sarjoissa useammassa kategoriassa. BARCin edustajat korostivat yhteenvedossaan erityisesti Qlikin ylivoimaisuutta bisneshyödyn tuottamisessa käyttäjilleen. 


”Vaikka Qlik Sense on vielä suhteellisen nuori alusta, se on nopeasti saavuttanut aseman, jossa siltä osataan jo odottaa liiketoimintahyötyjä ja nopeita projektitoteutuksia. Erityisesti asiakkaamme arvostavat sen pilvi- ja mobiiliominaisuuksia sekä sijaintitietojen hyödyntämistä”, Qlikin Suomen ja Baltian maajohtaja Petteri Ormio sanoo. 


BARCin BI-tutkimukseen vastasi lähes 3200 henkilöä ja se toteutettiin nyt 16. kerran. Vertailussa oli mukana 37 eri liiketoimintatiedon analytiikkaan keskittynyttä tuotetta. 



Voit ladata BARC-kyselyn Qlik-raportin maksutta osoitteesta: www.qlik.com/BARC2016

Pinterest
Bloggauksen infoboxi
Qlik

Lisätietoja

Qlik:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

BI ja raportointi

Erikoisosaaminen

Analytiikka

Tarjonnan tyyppi

Johtamistyö
Valmisohjelmisto

Omat tagit

tiedolla johtaminen
liiketoiminnan kehittäminen
Business Intelligence
johtaminen
Qlik
Qlik Sense
Qlikview
BARC
Business Application Research Center

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Qlik kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Qlik - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Qlik - Muita referenssejä

Qlik - Muita julkaisuja

Siirry Qlik kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Kovasti kasvanut DEVOPS2018-tapahtuma tuo maailman johtavat devops-osaajat Helsinkiin
Suomen Partiolaiset hakee digitaalisten ratkaisujen suunnittelijaa
Ulkomaiset ohjelmisto-osaajat haluavat tulla Suomeen, mutta muuttaminen on aina iso askel

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia