Praecomin videoneuvottelupalvelu auttaa pitämään valot päällä valtakunnassa

Suomen kantaverkkoyhtiö eli Fingrid Oyj tilaa videoneuvottelupalvelut Praecom Oy:ltä. Fingridissä uuden järjestelmän käyttöönotto on siirtänyt vastuun videojärjestelmän toimimisesta pois yrityksen omasta päiväjärjestyksestä.
– Aikaisemmin oma organisaationi joutui selvittämään vikatilanteita, mutta nyt voimme ottaa milloin tahansa suoraan yhteyttä Praecomiin, Fingridin tietohallintojohtaja Kari Suominen kertoo.
Palvelun helppokäyttöisyys on ollut Suomisen mukaan huippuluokkaa. Videoyhteyden avaaminen tapahtuu käytännössä yhtä painiketta painamalla. Sen lisäksi asiakastuki toimii 24 tuntia vuorokaudessa, ja vastuu yhteyden toimimisesta on Praecomilla.
– Meille jää aikaa tehdä sitä, missä olemme hyviä. Meillä Fingridissä kenenkään ei tarvitse olla hälytysvalmiudessa videoneuvotteluiden aikana.
Videoneuvottelupalvelun erinomaisuus nousee esiin myös siinä, ettei neuvottelun vastapuolella tarvitse olla omaa neuvottelujärjestelmää. Mukaan voi liittyä niin mobiililaitteella kuin tietokoneella.
Kiitosta palveluiden kehittymisestä
Uutena mahdollisuutena Praecom on mahdollistanut videoneuvotteluiden striimaamisen ja tallentamisen. Se on Suomisen mukaan erittäin toivottu suunta palvelun kehitykselle.
– Meillä on paljon henkilöstö- ja koulutustilaisuuksia. On todella hienoa, että pystymme tallentamaan nämä tilaisuudet. Ihmiset pystyvät katsomaan tallennuksen milloin tahansa ja missä tahansa.
Helppokäyttöiseksi on tehty myös videoneuvottelun varausjärjestelmä. Tämä toimii Suomisen mukaan Outlookin kalenterin avulla, ja varausta tehtäessä järjestelmä varaa samassa yhteydessä myös neuvottelutilan.
Videoneuvottelujärjestelmä mahdollistaa vaivattoman yhteydenpidon
Yhteistyö Praecomin kanssa on lisännyt Fingridin videoneuvottelupalveluiden käyttöastetta. Yhteydenpito aluekonttoreihin tapahtuu pääasiassa videoneuvotteluiden kautta. Myös yhteydenpito pohjoismaisiin kantaverkkoyhtiöihin ja muihin merkittäviin partnereihin tapahtuu helposti videoneuvottelujärjestelmän avulla.
– Kokemukseni Praecomin palveluista ovat olleet todella positiivisia. He ovat pitäneet lupauksensa palveluiden laadusta. Palvelut ovat kehittyneet teknologiakehityksen myötä, ja uusien toimintatapojen käyttöönotto on ollut helppoa ja nopeaa, Suominen linjaa.

Tiedot
Tilaaja: | Fingrid |
Ajankohta: | 2017 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mika Mäkelä |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Tietohallinto |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
It-infra loppukäyttäjäpalvelut |
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
Toimialakokemus
![]() |
Raaka-aineet ja energia |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Laitteet |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Praecom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Praecom - Muita referenssejä
Praecom - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Senior Cloud Developer (GCP/KUBERNETES)
- Rekrytointi.com - Testauspäällikkö
- Frends iPaaS - Incident Manager | 50-69K
- Rekrytointi.com - IT Project Manager, F35-hanke
- Rekrytointi.com - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Lyly
- Rekrytointi.com - Laatuasiantuntija (vuorotteluvapaasijaisuus)
- Rekrytointi.com - Portfoliohallinnan asiantuntija, TECH-toiminto
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
- Innofactor Oyj - Ainutlaatuinen sovellus lintujen tunnistamiseen laulun perusteella
- Esri Finland Oy - Hangon Satamassa päätöksenteon tukena toimii tietomallipohjainen paikkatietoalusta
Tapahtumat & webinaarit
- 06.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Uusi HR-raportoinnin mullistava Mepco Analytiikka-ratkaisu esiteltiin lanseeraustilaisuudessa
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Valjasta HR-data hyötykäyttöön ja ennakoi reagoinnin
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Kehitä liiketoimintaasi HR-analytiikalla – Accountor ja Integrata kehittivät ratkaisun parempaan päätöksentekoon
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |