Onko PaaS kone- ja laitevalmistajien tulevaisuutta?

Liiketoimintamallit ovat murroksessa. Suuntaus käy kohti varallisuuden vähentämistä, ja uudet mallit perustuvat nyt paljon vilkkaampaan kulutukseen kuin aiemmin. Uuden teknologian kehittyessä rajoitukset vähenevät ja mahdollisuudet kasvavat. Joissakin tapauksissa uudet tavat tarjota tuotteita ja palveluita ovat korvanneet entiset kokonaan. Jopa vakiintuneet, tuotekeskeiset yritykset, kuten Rolls Royce, jotka aiemmin myivät kokonaisia lentokoneiden moottoreita, ovat omaksuneet kulutusmallin ja tarjoavat nyt sen sijaan ”lentoaikoja”. Käsite on nimeltään tuote palveluna – Product as a Service, PaaS.
PaaS – kuin Spotify, mutta valmistavaa teollisuutta varten
PaaS-mallin idea on, että toimittajat voivat veloittaa koetusta lisäarvosta enemmän kuin vain tuotteen tai palvelun kertaostosta. Kuluttajapuolelta malli on meille kaikille hyvin tuttu: Kuka ostaa enää CD-levyjä kuin suoratoistopalvelun kautta saa rajattoman määrän musiikkia joka kuukausi käyttöönsä?
Ajoneuvojen, koneiden ja muiden pääomavaltaisten laitteiden tuotantoon sovellettuna PaaS-konsepti tarkoittaa, että asiakkaat ostavat varsinaisen tuotteen sijaan tuotteen käyttöaikaa. PaaS voi olla houkutteleva vaihtoehto, kun yhä useammat yritykset etsivät uusia mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti jälkimarkkinoille. Kun fyysisten tuotteiden sijaan tarjotaan kokemuspohjaisia palveluita, asiakassuhde ja myynti eivät pääty siihen, kun tuote lähtee valmistajalta eteenpäin. Sen sijaan palvelu jatkuu tuotteen koko elinkaaren ajan riippumatta siitä, onko kyseessä maatalouslaitteisto, lämpöpumppu vai kuorma-auto.
Maksimaalinen käyttöaika ennakoivalla huollolla
Asiakkaan havaitsema arvo on sidottu sekä asiakkaiden valitsemaan fyysiseen tuotteeseen että siihen palvelutasoon, jonka he odottavat saavansa jälkimarkkinoilla. Suuri osa työstä koostuu virheiden määrän minimoinnista ja tuotteen käyttöajan maksimoinnista. Tämä vaatii enemmän yritykseltäsi toimittajana ja kyvyiltäsi ennakoida virheitä ja toteuttaa ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä. Tehdäksesi tämän tehokkaasti on tärkeää, ettet katso vain tuotetta kokonaisuutena. Sinun on myös voitava nähdä tuotteen komponentit "yksittäisinä kokonaisuuksina". Parhaassa tapauksessa kullakin komponentilla on oma huoltosuunnitelma, joka kattaa myös ennaltaehkäisevän huollon ja takuuvelvoitteet.
Komponentit voit varustaa antureilla ja seurata käyttöä IoT-palveluiden avulla, mikä helpottaa virheiden ennakointia ja auttaa välttämään kalliita käyttökatkoja.
Lue lisää tästä mielenkiintoisesta tulevaisuuden suuntauksesta blogistamme.

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
![]() |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
![]() |
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Fellowmind - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Fellowmind - Muita referenssejä
Fellowmind - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
- Rekrytointi.com - Application Manager (HR Systems)
- Rekrytointi.com - IT-ASIANTUNTIJA, HYBRID CLOUD & DATA CENTER ATEALLE
- Rekrytointi.com - Mission Planning Software Application Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- HiQ Finland Oy - HiQ auttoi Cross Wrapia suunnittelemaan askelmerkit ja data-arkkitehtuurin konenäön käyttöönottamiseksi
- HiQ Finland Oy - Asuntovuokrauksen verkkokauppa Rettalle
- HiQ Finland Oy - Hiab – Varmuutta myyntiin tarjoustyökalulla
- Nomis Oy - Digia luottaa Nomikseen
Tapahtumat & webinaarit
- 26.09.2023 - Enterprise Architecture 2023
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Monitor ERP System Finland AB - Uusi ERP-järjestelmä haussa vuodelle 2024?
- Monitor ERP System Finland AB - SP stainless Oy:n investointi Monitor ERP -järjestelmään
- S1 Networks Oy - Keskittyneille yritysvalokuidun markkinoille syntyy uusi haastaja Suomessa.
- Cinode - ”Cinode on markkinoiden paras ratkaisu konsultointiyrityksille”
- Innofactor Oyj - Innofactor Uratarina: Patrik, Junior Data Analyst
- Maxtech - Toimitusjohtajan katsaus H1/23
- Maxtech - Työkartta tuo tehokkuutta työnhallintaan
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |