Line Carrier Voice for MS Teams mahdollistaa kustannustehokkaan yhteydenpidon Wihurin eri toimipisteiden välillä.

Wihuri Oy on kauppaa ja teollisuutta harjoittava kansainvälinen suomalainen monialakonserni. Konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli noin 1,9 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 5 200. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingin Kulosaaressa.
“En olisi uskonut, että IT-projekti voi onnistua näin hyvin. Projekti pysyi hyvin aikataulussa ja budjetissa. Ja yhteistyö Line Carrierin asiantuntijoiden kanssa sujui hyvin. Kehitysideoita ja tarpeita käytiin yhdessä läpi ja Line Carrier reagoi niihin nopeasti”, kertoo Wihurin CIO Juha-Matti Heino.
Lähtötilanteessa Wihurilla oli perinteisempi puhelinjärjestelmä, johon kaivattiin uudempaa teknologiaa ja kustannustehokkuutta. Yrityksessä oli jo Microsoft Teams ryhmätyösovellus, jota haluttiin hyödyntää tehokkaammin.
Ratkaisu löytyi Line Carrierin Voice for MS Teams palvelusta, jonka avulla pystyttiin korvaamaan vanha puhelinjärjestelmä ja luotiin globaali työympäristö koko konsernille. Line Carrier täydensi Teams ratkaisua omilla pilvipalveluillaan, joista tuotettiin tarvittavat lisäominaisuudet, kuten puhelunvälittäjän työkalut, kansainvälinen numerointi, puheluiden tallentamisen mahdollisuus ja selkeä raportointi.
Projekti käsitti kaikkiaan 9 maata Euroopassa sekä useita toimipisteitä Suomessa. Pieniä haasteita projektiin tuli tarvittavien tietojen saamisesta eri maiden paikallisoperaattoreilta sekä Covid-19 pandemia, joka muutti väliaikatauluja projektin aikana. Teams palavereita pidettiin parhaimmillaan yli kymmenen viikossa, jotta pysyttiin aikataulussa ja saatiin usean maan käyttöönotto toteutettua saman viikon aikana. Käyttöönotot tehtiin myöhään illalla, näin varmistettiin häiriötön toiminta käyttäjille palvelujen yliheiton aikoina.
Wihuri Oy oli aikaisemmin ulkoistanut vaihteenhoitonsa ja osan tukeaan Line Carrierin sisaryhtiölle Avaca Oy:lle. “Halusimme lähteä tähän projektiin vielä melko tuntemattoman yrityksen kanssa, koska meillä oli jo positiivisia kokemuksia konsernin palveluista. Yhteistyömme tulee jatkumaan ja kehittymään Line Carrierin ja koko konsernin kanssa”, kertoo Juha-Matti Heino.
Suosittelija:
“Halusimme lähteä tähän projektiin vielä melko tuntemattoman yrityksen kanssa, koska meillä oli jo positiivisia kokemuksia konsernin palveluista. Yhteistyömme tulee jatkumaan ja kehittymään Line Carrierin ja koko konsernin kanssa”, kertoo Juha-Matti Heino.
Juha-Matti Heino, CIO

Tiedot
Tilaaja: | Wihuri Oy |
Ajankohta: | 2020 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jari Moilanen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
Toimialakokemus
![]() |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
![]() |
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Line Carrier - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Line Carrier - Muita referenssejä
Line Carrier - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
- Rekrytointi.com - Application Manager (HR Systems)
- Rekrytointi.com - IT-ASIANTUNTIJA, HYBRID CLOUD & DATA CENTER ATEALLE
- Rekrytointi.com - Mission Planning Software Application Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- HiQ Finland Oy - HiQ auttoi Cross Wrapia suunnittelemaan askelmerkit ja data-arkkitehtuurin konenäön käyttöönottamiseksi
- HiQ Finland Oy - Asuntovuokrauksen verkkokauppa Rettalle
- HiQ Finland Oy - Hiab – Varmuutta myyntiin tarjoustyökalulla
Tapahtumat & webinaarit
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- SC Software Oy - SC Software vahvistaa kasvuaan Korona Investin tuella
- Monitor ERP System Finland AB - Uusi ERP-järjestelmä haussa vuodelle 2024?
- Monitor ERP System Finland AB - SP stainless Oy:n investointi Monitor ERP -järjestelmään
- S1 Networks Oy - Keskittyneille yritysvalokuidun markkinoille syntyy uusi haastaja Suomessa.
- Cinode - ”Cinode on markkinoiden paras ratkaisu konsultointiyrityksille”
- Innofactor Oyj - Innofactor Uratarina: Patrik, Junior Data Analyst
- Maxtech - Toimitusjohtajan katsaus H1/23
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |