logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Kuka voittaa liigan? #LiigaTilastot-analytiikkapalvelu valmiina playoffseihin

Bloggaus”Liigan analytiikkapalvelu on erinomainen käytännön esimerkki siitä, kuinka analytiikka enenevässä määrin arkipäiväistyy ja ohjaa toimintaa esimerkiksi kauppakassianalyysien tai vakuutuspalvelutarjooman kehittämisessä. Olemme ylpeitä siitä, että Liiga ja Evolvit toivat ennakoivan analytiikan myös lätkäfanien käyttöön”, sanoo Qlikin maajohtaja Petteri Ormio.


Liigan joulukuussa lanseerattu analytiikkapalvelu on nyt uudistettu playoffsien lähestyessä. Ottelut-sivulle on lisätty playoff-kaavio, joka visualisoi ennusteen voittajajoukkueista. 

Playoffs-ennusteessa ovat todennäköisimmät otteluparit kullakin kierroksella ja voittotodennäköisyydet. Ennusteet perustuvat joukkueiden välisten voimasuhteiden arviointiin sekä niiden perusteella laskettuun runkosarjan todennäköisimpään lopputilanteeseen. 


Ottelut-sivulta löytyy lisäksi runkosarjan tulevien otteluiden päättymistodennäköisyyksiä ja sarjataulukko, joka ennustaa otteluiden lopputulokset kauden loppuun asti. 


Ennustetussa sarjataulukossa on esitetty todennäköisin lopputulos runkosarjan päättyessä, joukkueiden arvioitu pistemäärä sekä vaihteluväli, jolle lopullinen pistemäärä asettuu 95 % todennäköisyydellä. Ennuste perustuu joukkueiden välisten voimasuhteiden todennäköisen kehityksen pohjalta rakennettuun simulointimalliin. 


Käyttäjä voi itse parilla hiiren klikkauksella räätälöidä, mitä tietoa haluaa nähdä. Näkyville saa muun muassa graafisia esityksiä pelaajista, joukkueista tai yleisömääristä, sekä pelaajakohtaisia laukaus- ja maalikarttoja. 


Jos haluat tietää, miten HPK:n ylivoimapeli on toiminut Lukkoa vastaan kaudella 2015-2016 tai kuka on ollut Pelicansin tehokkain pelaaja tällä kaudella SaiPaa vastaan, voit myös tutustua uuteen Joukkue-sivuun. Sivulla voi tarkastella yksittäisen joukkueen tilastoja ja tunnuslukuja sekä vertailla kahden joukkueen keskinäisiä tilastoja. 

Torstaina 16.2. lähetetyssä 4. Erä -ohjelmassa palvelun kehittäneen Evolvitin Tommi Nyberg ja Mika Pohjola kertovat siitä lisää. 
Ohjelma löytyy täältä: http://www.ruutu.fi/video/2908834

Pinterest
Qlik

Lisätietoja

Qlik:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

BI ja raportointi

Erikoisosaaminen

Analytiikka
Big Data

Tarjonnan tyyppi

Valmisohjelmisto

Omat tagit

Ennakoiva analytiikka
Evolvit
Qlik
Qlik Analytics Platform
Qlik Sense
urheiluanalytiikka

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Qlik kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Qlik - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Qlik - Muita referenssejä

Qlik - Muita julkaisuja

Siirry Qlik kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

3d-räiskintä, sähkötupakka, ja kiinteistövälittäjät korvaava palvelu keräsivät suurimmat rahoituskierrokset 2018
eCraft rakentaa Suomen suurimman Microsoft Dynamics-osaamiskeskittymän ostamalla EVRYn Dynamics-liiketoiminnan
Näin toimii innovatiivinen hankinta - jopa 1,75 miljardin arvosta julkisia hankintoja tavoitellaan tehtäväksi innovatiivisesti

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia