Harjoittelijasta IT-alan moniosaajaksi – Vetonaulan työntekijätarinoita
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/25549.jpg)
Oli vuosi 2018 ja Vetonaulan toimiston ovista asteli sisään Eerik, joka oli aloittamassa datanomin koulutukseen kuuluvaa harjoittelua. Ei mennyt kauaa, kun huomasimme, että Eerik ei olekaan vain ohimenevä harjoittelija vaan osa kasvavaa tiimiämme. Niinpä helmikuussa 2019 juhlistimme hänen valmistumistaan allekirjoittamalla virallisen työsopimuksen.
Vuosien varrella Eerik on nähnyt Vetonaulan kasvavan ja kehittyvän: ”Olen päässyt tekemään todella mielenkiintoisia projekteja aina isoista muutoista ja käyttöönotoista perinteiseen asiakaspalveluun. On ollut myös hienoa nähdä yrityksemme kasvu lähietäisyydeltä. Olen saanut paljon uusia työkavereita ja päässyt tekemään töitä monien uusien asiakkaiden kanssa.”
Vaikka Eerikin virallinen titteli on IT-Support Specialist, hänen työpäivänsä eroavat hieman muun helpdesk -tiimin rutiineista. Eerik keskittyy erityisesti työasemien asennuksiin sekä prosessissa olevien koneiden käyttöönottoihin. Vastaan tulee myös ongelmakoneiden vianselvitystä ja niihin liittyviä jatkotoimenpiteitä. Näiden lisäksi Eerik tekee tarvittaessa onsite-käyntejä asiakkailla ja auttaa helpdeskissä. ”Jokainen päivä on erilainen. Vaikka tehtävät voivat kuulostaa samanlaisilta, jokainen asiakas ja jokainen tilanne tuovat omat mausteensa päivään. Se pitää työn mielenkiintoisena.”
Eerikin positiivinen asenne ja kyky sopeutua muuttuviin tilanteisiin ovat tehneet hänestä arvostetun jäsenen Vetonaulan tiimissä. Hän ei ainoastaan ratkaise teknisiä ongelmia, vaan myös rakentaa luottamusta sekä pitkäaikaisia suhteita asiakkaisiimme.
Kun Eerikiltä kysytään, mikä on parasta Vetonaulassa, hän ei epäröi vastata: ”Se on ehdottomasti ihmiset ja yhteisöllisyys. On mahtavaa työskennellä tiimissä, joka on täynnä osaavia ja innostuneita kollegoita. Ja kun työpäivä on ohi, voimme kokeilla Vetonaulan tarjoamia monipuolisia liikuntamahdollisuuksia ja viettää aikaa mukavien sekä osaavien työkavereiden kanssa.”
![Vetonaula Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/vetonaula.jpg&size=x65)
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
It-infra loppukäyttäjäpalvelut |
![]() |
It-omaisuuden hallinta |
![]() |
Ketterät menetelmät |
|
Käyttäjähallinta |
![]() |
Testaus ja laadunvarmistus |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
![]() |
IT |
Teknologia
![]() |
Azure |
![]() |
Android |
![]() |
iOS |
![]() |
Mac OS |
![]() |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Huolto ja korjaus |
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Koulutus |
![]() |
Laitteet |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Vetonaula - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Vetonaula - Muita referenssejä
Vetonaula - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |