Etätyö vaatii aivan uudet työntekotavat
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/18076.png)
Helsingin Yliopisto julkaisi ”Etätyö vaatii itseohjautuvuutta – osa tarvitsee tukea uusien työelämätaitojen oppimiseen” -artikkelin https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus-kasvatus-ja-oppiminen/etatyo-vaatii-itseohjautuvuutta-osa-tarvitsee-tukea-uusien-tyoelamataitojen-oppimiseen Kirsi Sjöblomin väitöstilaisuuden yhteydessä.
Artikkeli sai minut pohtimaan omaa etätyökautta, jonka aikana jouduin pakon sanelemana opettelemaan uusia työtaitoja ja tapoja rytmittää työpäivää, jotten kuormittuisi liikaa.
Artikkelissa todetaan, että ”tietotyö on itseohjautuvaa ja vaatii vahvoja itsesäätelyn ja itsensä johtamisen taitoja” ja tämän huomasin itsekin. Etätyön tullessa jäädäkseen osana uudenlaista hybridimallia, on syytä pysähtyä miettimään itseohjautuvuutta ja omaa itsensä johtamisen taitoa, jotta hyvinvointi ja mielenterveys säilyvät.
Aikaa ennen koronaa ja sen pakottamaa koko kansakunnan etätyötä, tapasin lähes kaikki asiakkaani ja sparraajani kasvotusten. Tapaamiset tarjosivat päivässä vähintään 1h mittaisen luovan tauon, kun matkustin niihin metrolla, bussilla tai autolla. Nämä hetket olivat aikaa itselleni, omille ajatuksilleni ja akun latausta. Kuuntelin kirjaa, podcastia, musiikkia, pelasin kännykkäpeliä, ihmettelin ihmisvilinää tai uppouduin omiin ajatuksiini.
Työn muuttuessa kokonaisvaltaiseksi etäilyksi, kalenterissani poistui matkustusajat ja tilalle tulivat maratonpäivät. Kalenteri alkoi täyttyä etäpalavereista, yksi toisensa jälkeen. En osannut tauottaa päivää siten, että e-tapaamisten välissä olisi esim. 15min taukoja, en osannut edes varata lounastaukoa. Minä, joka aiemmin isoon ääneen ihmettelin, miten ihmiset eivät ehdi syödä, saati käydä vessassa, löysin itseni keskeltä tätä porukkaa.
Havahduin siihen, että oli aloitettava työstää omia itsensä johtamisen taitoja. Oli pakko alkaa miettiä uusia toimintatapoja, jotten aja itseäni väsyksiin. Osalle teistä nämä ovat varmastikin ”old news”, käytössä olevia, minulle niistä tuli ns. new normal:
- Blokkaa kalenteristasi 1h lounaalle, joka päivä. Älä tingi siitä.
- Varaa 15-30min valmisteluaikoja tulevia palavereita varten.
- Ajoita palaverit 45min mittaisiksi ja opettele keskittymään olennaiseen.
Luovia, akun lataus hetkiä varten aloin opetella tekemään asioita KESKELLÄ PÄIVÄÄ kuten
- lenkkeilyä tai pyöräilyä
- ruokaostoksia
- vaatteiden pyykkäystä ja viikkausta (kodinhoitohuone on paikka, jossa minun luovuuteni kukkii)
Jälkimmäisten asioiden lisäys ei ollut helppo muutos, koska selkärankani sanoo ”työt tehdään 8-16 välisenä aikana”. Parin kuukauden harjoittelun jälkeen en voi vieläkään julistautua vapaa-ajattelijaksi, mutta suunta on ylöspäin. Näiden lisäksi pyrin tekemään kerran päivässä taukojumppaa, jotta veri lähtisi taas kiertämään pääkopassa.
Listaan vielä muutamia herkkupaloja etäyhteisöllisyyden rakentamisesta viikko- tai kuukausipalaverissa,
- kerro itsestäsi jotain, mitä muut eivät tiedä perjantain iltapäiväkahvi -tapaamisessa
- etätuparit: esittele työskentelypisteesi ja/tai koko kotisi työkavereille
- osaamisen kehittämiseen ja tavoitteelliseen tekemiseen panostaminen Talbit -työkalua hyödyntäen
Uskon, että tulevaisuudessa työ tulee olemaan hybridimalli entisestä ja nykyisestä; etätyö tulee osaksi arkea ja työnantajat mahdollistavat aiempaa enemmän joustoa. Osa tulee käymään toimistolla 1-2 kertaa viikossa, toiset pitävät 1-2 etäpäivää.
Talbit tukee erinomaisesti hybridimallia sen läpinäkyvyyden ja yhteisten tavoitteiden kautta. Ei sillä ole väliä, missä ja mihin aikaan kehität itseäsi, viet yhteisiä tavoitteita eteenpäin, kunhan teet sen hyvinvoiden ja maali säilyy kaikilla samana.
Aurinkoisin terveisin,
Kaisa
![Talbit logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/talbit.png&size=x100)
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
HR |
Erikoisosaaminen
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Talbit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Talbit - Muita referenssejä
Talbit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |