Digitaaliset palvelut osallistamisen välineenä?

Uutisvirtaa selatessani tai tarkasti ottaen lukiessani ihan perinteistä paperista sanomalehteä, silmiini osui uutinen vasta julkaistusta THL:n tutkimuksesta, jossa nostettiin tärkeä asia esille: millä keinoin digitaaliset palvelut tavoittavat ikääntyneen väestön, muistiongelmaiset tai ihmiset, joilla on heikot nettitaidot?
Aihe on tärkeä. Yhteiskunnan palveluiden saatavuus ja saavutettavuus on osa yhdenvertaisuutta. Ja yhdenvertaisuus on puolestaan keskeinen osa yhteiskunnan toimivuutta ja turvallisuutta.
“Yli puolet 70 vuotta täyttäneistä käyttää itsenäisesti internetiä sähköiseen asiointiin, mutta kolmannes ei asioi sähköisesti lainkaan. Kaikkein vähiten sähköisiä palveluita käyttävät 85 vuotta täyttäneet.”* Nopea googlaaminen paljastaa, että Suomessa on 70 vuotta täyttäneitä 874000. Toisin sanoen hiukan alle 300 000 suomalaista eli yli 5 % väestöstä jää kokonaan sähköisen asioinnin ulkopuolelle.
Mitä tästä voi sitten päätellä? Varmasti monia asioita, mutta muutama kysymys juolahtaa mieleen:
- Kuinka moni näin isosta joukosta ihmisiä jää kokonaan vaille tarvitsemiaan palveluita?
- Missä määrin pystyisimme yhteiskuntana parantamaan näiden ihmisten elämänlaatua, jos he pystyisivät käyttämään sähköisen asioinnin palveluita?
- Mitkä asiat estävät sähköisen asioinnin palveluiden käyttämisen?
Osaltaan tässä kaikessa on kyse palveluiden käytettävyydestä ja saavutettavuudesta. Siksi on erittäin hyvä asia, että Suomessa julkiset toimijat aidosti panostavat ja investoivat sähköisten asiointipalveluiden toteuttamisen laatuun ja käyttökokemukseen siten, että kaikkien käyttäjäryhmien tarpeet huomioidaan.
Kaikki ei ole kuitenkaan kiinni palveluiden helppokäyttöisyydestä. Käytettävyyden ja saavutettavuuden lisäksi on pohdittava myös sitä, miten erityisesti vanhemmalle väestölle pystytään luomaan kannustava ja osallistava ilmapiiri sähköisten palvelujen käyttämiseen. Positiivisen asenteen aikaansaaminen madaltaa osallistumisen kynnystä ja siten osaltaan ehkäisee syrjäytymisen riskiä. Tässä kohden me jokainen pystymme olemaan avuksi.

Lisätietoja
Tagit
Omat tagit
Vincit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Jarkko Järvenpää
Chief Growth Officer
![]() |
|
Experienced in solution selling, sales and marketing in general, and business and organization development. Interested in all things digital and how to create a better world with .. | |
jarkko.jarvenpaa@vincit.fi +358 40 722 9656 |
|
![]() ![]() |
Vincit - Muita referenssejä
Vincit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- Riimu Solutions - Assetti
Tapahtumat & webinaarit
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |