Base Catering sai toimintaansa lisäpontta Taimerista - Taimer

ReferenssiTaimer on ollut pitopalveluyritys Base Cateringin käytössä pian kahden vuoden ajan ja on vakuuttanut käyttäjät kokonaisvaltaisuudellaan, helppokäyttöisyydellään ja erittäin hyvällä hinta-laatusuhteellaan.

Taimer sopi parhaiten pitopalveluyrityksen tarpeisiin

Helsingin ja Uudenmaan alueella toimiva pitopalveluyritys Base Cateringin työtä on järjestää tilaisuuksia yritysten ja yksityisten toiveiden mukaan – asiakastilaisuuksia, tilanavajaisia ja erilaisia juhlatilaisuuksia häistä syntymäpäiviin. Vielä kaksi vuotta sitten Base Cateringin toiminnanohjaus pyöri itsetehtyjen tarjouspohjien, Wordin ja Excelin sekä erillisen laskutusohjelman varassa.

”Halusimme näiden tilalle helpon ratkaisun. Vertailimme erilaisia toiminnanohjausjärjestelmiä, mutta Taimerissa kokonaisuus toimi meidän alallemme parhaiten. Taimerin ERP-pohjaisuus ja monipuolisuus vaikuttivat päätökseen. Yksi ratkaisevista tekijöistä oli tarjoukseen liitettävän saatekirjeen muokattavuus, sillä tarjouksemme ovat useimmiten asiakkaalle yksilöllisesti räätälöityjä”, perustelee Base Cateringin toimitusjohtaja Micke Mäläskä.

Taimer otettiin käyttöön neljä henkeä työllistävässä Base Cateringissa loppuvuodesta 2015, minkä jälkeen toimintaan on tullut uudenlaista tehokkuutta.

Toimintojen tehostusta, arjen helpotusta ja jatkuvaa kehitystä

Taimerin vaikutus on näkynyt Base Cateringin arjessa ajankäytön ja tekemisen tehostumisena monella osa-alueella.

”Taimer on tehostanut toimintaamme ajallisesti ja tuonut meille erittäin paljon lisäpontta toimintaan. Raportointi on huomattavasti nopeampaa ja asiakasrekisterin päivittäminen on helpompaa. Toimintomme ovat helpottuneet, yksinkertaistuneet ja keskittyneet”, Mäläskä kuvailee.

Taimer vastasi hyvin Mäläskän odotuksia jo alkuvaiheessa, mutta käyttökokemusten myötä ohjelmaa on kehitetty entisestään toiveiden mukaan.

”Olemme voineet antaa palautetta Taimerille ja sitä on pyritty koko ajan kehittämään niin, että se olisi meille mahdollisimman toimiva. Ohjelma kehittyy koko ajan, ja jos puutteita huomataan, ne huomioidaan ja niihin tuodaan tarjolle uusia päivityksiä. Tulevan kesän aikana esimerkiksi on tulossa päivitys rajapintaan kirjanpitoyrityksen ja meidän välillä.”

Parasta Taimerissa on Mäläskän mielestä kokonaisuus, jolla pystyy hallitsemaan kaikki yrityksen tarvitsemat toiminnot.

”Asiakasrekisteristä asiakkaan laskuun asti koko paletti on samassa ohjelmassa, mikä helpottaa asiakkuuksien ja projektien hallintaa. Koko henkilöstömme on kokenut Taimerin helpoksi käyttää, ja lisätietoa sekä ohjeistusta on ollut aina saatavilla, jos on tarvittu.”

Suosittelija:

”Taimer on tehostanut toimintaamme ajallisesti ja tuonut meille erittäin paljon lisäpontta toimintaan. Raportointi on huomattavasti nopeampaa ja asiakasrekisterin päivittäminen on helpompaa. Toimintomme ovat helpottuneet, yksinkertaistuneet ja keskittyneet”, Mäläskä kuvailee.

Micke Mäläskä, CEO

Pinterest
Referenssin infoboxi
Taimer Oy

Tiedot

Tilaaja: Base Catering Oy
Ajankohta: 2017 -
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Micke Mäläskä, CEO

Lisätietoja

Taimer Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Asiakkuudenhallinta CRM
Myynti
Projektinhallinta
Taloushallinto

Omat tagit

projektinhallintaohjelma
IoT
Asiakkuudenhallintajärjestelmä
Asiakkuudenhallinta
myyntireskontra
Crm
myyntiputkenhallinta

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Taimer Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Taimer - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Taimer - Muita referenssejä

Taimer - Muita julkaisuja

Siirry Taimer Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suomen Partiolaiset hakee digitaalisten ratkaisujen suunnittelijaa
Ulkomaiset ohjelmisto-osaajat haluavat tulla Suomeen, mutta muuttaminen on aina iso askel
Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia