Tänä kesänä myös puolukkaan? Kypsymisennuste mustikkaan.fi-sivustolla
Tätä kirjoittaessani ovat ensimmäiset mustikat ennusteen mukaan jo kypsiä Salon seudulla. Vaikka kevät ja alkukesä olivat viileähköjä ja marjojen kehitys hidasta, on Suomen päälle parkkeerannut helleaalto alkanut kerryttää lämpösummaa huimaa vauhtia. Ennusteen mukaan ensimmäiset mustikat olisivat Salossa jo kypsiä ja muuallakin Etelä- ja Keski-Suomessa ensimmäisiä kypsiä mustikoita olisi metsissä jo alle viikon sisään. Saapa nähdä, reagoiko luonto yhtä nopeasti lämpöaaltoon kuin mitä malli ennustaa. Ja miten käy marjasadon, kun sadetta on saatu vähänlaisesti.
Suomen Tiedeseuran keräämästä historiallisesta aineistosta löytyy havaintoja myös puolukan kypsymisestä. Siispä me täällä Innofactorilla päätimme täksi kesäksi laventaa malliperhettä, ja tuoda tarjolle marjojen kypsymisennusteen myös puolukalle. Tätä kirjoittaessani ennustaa malli ensimmäisten puolukoiden kypsyvän eteläisessä Suomessa jo parin viikon kuluttua. Tuo ennuste varmastikin vielä tulee muuttumaan, riippuen siitä kuinka lämpimiä tai viileitä lähiviikot ovat
Mustikan malli perustuu aiemmalla metsäntutkijanurallani tekemiini kasvien vuosirytmimalleihin, jotka ennustavat tapahtumia lämpösumman perusteella. Puolukan malli on periaatteessa samanlainen kuin mustikalla, vain marjojen kypsymisen lämpösummakynnys on korkeampi. Mielenkiinnolla jään odottamaan, kuinka hyvin malli selviytyy puolukan kypsymisen ennustamisesta!
Aiemmissa blogeissani olen kertonut Mustikkaan-sovelluksesta [https://mustikkaan.fi], joka ennustaa mustikan marjojen kypsymisen ajoittumista eri puolilla Suomea. Malli on pyörinyt vuodesta 2018 saakka, ja sen ennusteet ovat palautteen perusteella osuneet varsin mukavasti kohdalleen. Malli on ehkä hieman aikaisessa mustikan pääsadon kypsymiseen nähden, joten ennusteen voi tulkita ennakkovaroitukseksi siitä, missä vaiheessa kannattaa pestä mustikkaämpärit, vetää kumisaappaat jalkaan, ja varautua rynnistämään mustikkametsään. Tai suunnitella kesälomareissua niille tutuille mustikka-apajille.
Tutustu aiempiin blogeihini:
Mustikkaan.fi-sivusto ennustaa mustikkasadon kypsymisen
Mustikan kypsymisen ennustaminen ja aikaisen kevään ongelma
Mustikkaan.fi mallittaa mustikan marjojen kypsymistä myös kesällä 2019
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka |
Teknologia
Microsoft |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Red & Blue Oy - Senior Web Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
Tapahtumat & webinaarit
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
- Nordea - At Nordea our people come from 107 countries
- Timeless Technology - Uutuus: Tempmate-GM2 jatkuvakäyttöinen ja reaaliaikainen dataloggeri kuljetusten olosuhdeseurantaan.
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |