Sustainability by Monitor yksinkertaistaa Nortekin raportointia
Sustainability by Monitor yksinkertaistaa Nortekin raportointia
"Monitor ERP:n ympäristötoiminnot yksinkertaistavat raportointiamme, mikä helpottaa jokapäiväistä työtämme", toteaa Nortekin Head of Quality and Sustainability, Therese Baas.
Norjalainen Nortek on merentutkimuslaitteiden ja navigointijärjestelmien johtava valmistaja. Se palvelee tutkimuslaitoksia, merenkulkua ja uusiutuvaa teollisuutta maailmanlaajuisesti. Kun he kuulivat ensimmäistä kertaa Monitor ERP:n uusista ympäristötoiminnoista, se kiinnitti heti heidän huomionsa.
Nortekin laadun ja kestävän kehityksen johtaja Therese Baas kertoo, että meren äärellä toimivana yrityksenä he ovat luonnollisesti sitoutuneet edistämään kestävää kehitystä ja vähentämään ympäristövaikutustaan. Hän toteaa, että viranomaisten asettamat ympäristövaatimukset tiukentuvat jatkuvasti. Erityisesti teollisuusalalla toimivilta yrityksiltä vaaditaan tänä päivänä yhä enemmän:
Monitor ERP:n liiketoiminnan konsultti Atle Karlsrud vahvistaa tämän sanoessaan, että Monitor ERP:n rooli valmistusyritysten ympäristöraportoinnin tuottamisessa on yhä keskeisempi, koska viranomaiset vaativat yhä useammalta toimijalta tietoa tuotannon päästöistä ja toteutetuista ympäristötoimenpiteistä:
"Ympäristövaatimukset kasvavat jatkuvasti, ja ne koskevat yhä useampaa yritystä. Nykyään monet tahot, etenkin viranomaiset, vaativat valmistusyrityksiltä yhä yksityiskohtaisempia ympäristöraportteja."
"Odotukset ovat kasvaneet. Meistä on tultava kestävämpiä ja raportoitava päästöistämme sidosryhmille."
Therese Baas, Nortekin laadun ja kestävän kehityksen johtaja
Monitor ERP:n huippuluokan ympäristötoiminnot
Sustainability by Monitor Ympäristövaikutusten mittaamiseen kehitetyt toiminnot ovat ensimmäisiä laatuaan kilpailevien toiminnanohjausjärjestelmien (ERP:iden) joukossa. Ympäristötoimintojen avulla valmistusyritykset voivat raportoida ympäristövaikutuksistaan sekä edistää toimenpiteitä niin päästöjen vähentämiseksi kuin resurssien optimoimiseksi.
Edelläkävijä merentutkimuksessa ja navigointijärjestelmissä
Nortekilla on yli 160 omistautunutta työntekijää, jotka jakavat yhteisen tavoitteen - olla edelläkävijä merentutkimuksessa ja navigointijärjestelmissä.
Therese Baas kertoo, että työntekijät voivat kaikissa tytäryhtiössä käyttää Monitor ERP:n uusia ympäristötoimintoja omassa tutussa järjestelmässään, mikä nopeuttaa toimintojen oppimisprosessia merkittävästi.
"Työntekijämme voivat helposti käyttää uusia ympäristötoimintoja tutussa järjestelmässä. Tämä nopeuttaa oppimista. Monitor ERP:n uudet kestävän kehityksen toiminnot ovat meille ehdottomasti merkittävä etu."
Baas jatkaa kertomalla, että Nortekilla Monitor ERP-järjestelmän uudet tehokkaat ympäristötoiminnot ovat korvanneet Excelin käytön:
”Käytimme Exceliä ympäristövaikutusten laskemiseen. Nyt teemme nämä laskelmat ERP-järjestelmässä. Tämä yksinkertaistaa päästölaskentaamme ja helpottaa jokapäiväistä työtämme.", Baas tarkentaa.
Nortekin 500 miljoonan (NOK) liikevaihdosta suurin osa tulee Aasian ja Amerikan vientimarkkinoilta. Heidän tuotteensa ja kehittämänsä järjestelmät ovat olennainen osa monien maailmanlaajuisten tutkimuslaitosten ja merenkulun toimijoiden toimintaa.
Suosittelija:
Työntekijämme voivat helposti käyttää uusia ympäristötoimintoja tutussa järjestelmässä. Tämä nopeuttaa oppimista. Monitor ERP:n uudet kestävän kehityksen toiminnot ovat meille ehdottomasti merkittävä etu.
Therese Baas
Tiedot
Tilaaja: | Nortek |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Therese Baas |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Supply chain management SCM | |
Taloushallinto | |
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Big Data |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Konsultointi | |
Koulutus | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Monitor ERP System Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Monitor ERP System Finland - Muita referenssejä
Monitor ERP System Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |