Suomalaisyritys ensimmäistä kertaa arvostetussa työturvallisuusjulkaisussa
”Tämä on suuri tunnustus yrityksellemme ja osoittaa, että pystymme hyvin haastamaan kansainväliset toimijat erottautumalla innovaatioilla ja helpolla käytettävyydellä. Ihmisten mukaan saaminen ja innostaminen ovat tärkeimpiä asioita, joilla ihmiset parantavat turvallisuutta ja laatua. Helppokäyttöisellä sovelluksella yritys saa täyden hyödyn irti hankkimastaan ratkaisusta”, toteaa yrityksen toimitusjohtaja ja perustaja Fredrik Löfberg
Tarve vähentää, hallita ja ratkaista poikkeamatilanteita kuten vaaratilanteita, läheltä-piti –tilanteita tai tapaturmia on haaste kaikenkokoisissa yrityksissä aina pk-yrityksistä miljardien eurojen konserneihin. Yrityksien ei vain tarvitse reagoida tehokkaasti erikokoisiin vaaratilanteisiin, vaan myös hallita sellaiset tapahtumat, jotka voivat vaihdella tapaturmista, ajoneuvovahingoista ympäristöpäästöistä, kemikaalivuodoista, räjähdyksistä tulipaloihin. Raportissa kuvataan erilaisia poikkeamatilanteiden johtamistilanteita, joita yrityksen pitää pysty hallitsemaan. Tutkimus perustuu riippumattomaan arviointiin 31 toimittajan ratkaisuista. Tutkimus auttaa yrityksen avainhenkilöitä ymmärtämään, miten ratkaisut auttavat näiden haasteiden johtamisessa. Analyysi kertoo yksityiskohtaisesti uusimmat innovaatiot, joita markkinoille on kehitetty, auttaakseen yrityksiä saamaan kaiken irti nykyisistä ratkaisuistaan. Lue täältä Verdantixin oma blogikirjoitus aiheesta sekä raportti.
Tutkimuksessa korostetaan NordSafetyn mobile-first strategiaa ja sen tuomaa kilpailuetu isompia kansainvälisiä toimijoita vastaan.
”Tämä on todistaa sen, minkä olemme itsekkin markkinoilla huomanneet. Yritykset kaipaavat helposti käytettäviä mobiiliratkaisuja, joilla he voivat hallinta erilaiset raportointi- ja johtamistilanteet nykyajan muuttuvissa työympäristössä.” kertoo Löfberg lopuksi.
NordSafety tekee EHSQ asioista helpompia ja innostavampia. Helppokäyttöiset mobiiliratkaisut lisäävät tuottavuutta, laatua sekä vähentävät odottamattomien tapahtumien, kuten tapaturmien, aiheuttamia kustannuksia. EHSQ asiat ovat läsnä jokaisessa yrityksessä ja monelle tärkeä asia brändin, vastuullisuuden sekä erottautumisen kannalta. NordSafety on vuonna 2014 perustettu teknologia startup, joka palvelee tällä hetkellä kansavälisesti yli 56 asiakasyritystä 5 eri maassa.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Mobiilikehitys |
Toimialakokemus
Prosessiteollisuus | |
Rakentaminen | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Android | |
iOS | |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Quentic Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Quentic Finland - Muita referenssejä
Quentic Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |