Muovia.com Saksan verkkokauppa eikä siinä vielä kaikki
Yhteistyömme oululaisen Muovian kanssa alkoi asiakkaamme suositeltua meitä. Muovialla oli haussa uusi kumppani ulkomaankaupan toteuttamiseen. Tartuimme haasteeseen ja aloitimme suunnittella parasta lähestymistapaa projektiin.
Tyypillisesti, kun toimittaja vaihtuu, niin aikaisempi toteutus heitetään romukoppaan ja aloitetaan alusta. Mekin olisimme halunneet tehdä kaupan uusiksi, erityisesti koska osaa koodista voisi kuvata, vanhan diplomaattien perinteen mukaan, ainoastaan sanalla “mielenkiintoista”, mutta tämä ei olisi ollut asiakkaan etu. Päädyimme siihen, että uusi kauppa tehdään vanhaa hyödyntäen ja näin nopeutetaan projektin läpivientiaikaa ja saadaan kustannuksia alemmaksi.
Projektin seurauksena lanseerattiin uusi verkkokauppa kohdemarkkinana Saksa.
Asiakkaan tyytyväisyydestä projektiin kertoo, paitsi tekijätiimin saamat monet kehut, se, että sovimme yhteistyöstä myös myös aikaisemman, Suomen ja Ruotsin markkinoille suunnatun, verkkokaupan osalta. Saksan kauppaan tehdyt parannukset tehdään myös Suomen kauppaan ja kehitystyö jatkuu aktiivisesti.
Muovian liikeidea ydin on vastuullisuus. Tätä tukee erinomaisesti se, että Muovian verkkokauppa on, ei hiilineutraalilla, vaan peräti hiilinegatiivisella palvelinalustalla.
Etsitkö sinäkin luotettavaa kasvun kumppania verkkokaupallesi? Soita Terolle: 050 486 9855.
Suosittelija:
“Olemme hakeneet luotettavaa yhteistyökumppania, jonka kanssa voimme kasvaa ja nyt tuntuu että olemme sellaisen löytäneet.”
Tuija Hahtonen
Tiedot
Tilaaja: | Muovia |
Ajankohta: | 2022 - 2023 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Tero Lahtinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Myynti |
Erikoisosaaminen
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
Kauppa | |
Raaka-aineet ja energia | |
Rakentaminen | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
WooCommerce |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Gelo - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Gelo - Muita referenssejä
Gelo - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |