Lääkärikeskus Karhulinnassa henkilöstöhallinto ja palvelusvuosilaskenta sujuvat vaivattomasti Saima HR -järjestelmän avulla
Terveydenhuoltoalalla palvelusvuosilla on väliä. Saima HR -järjestelmässä niiden laskenta hoituu järkevästi ja jouhevasti
Satakuntalaisten lääkäreiden omistama Lääkärikeskus Karhulinna avattiin kesäkuussa 2021. Jo alusta asti oli selvää, että laajentumiseen tähtäävässä yrityksessä henkilöstötietojen hallinnointiin tarvittaisiin ammattimainen ratkaisu.
Kun kyseessä on yksityinen lääkäriasema, jossa ei ole erikseen henkilöstöosastoa, hankintapäätöksessä painottuivat kaikinpuolinen kätevyys sekä mahdollisuus saada tukea ja apua juuri silloin, kun sille on tarvetta. Siksi Karhulinnassa päädyttiin palveluhenkisen ohjelmistoyhtiö Visman joustavaan ja helppokäyttöiseen Saima HR -järjestelmään.
Meillä ei ole konsernihallintoa, joka pyörittäisi henkilöstötietoja työkseen, vaan se tehdään muiden töiden ohella. Siksi ammattimainen tuki on tarpeen. Saima HR:ssä se toimii hyvin. Olen saanut Vismalta aina avun, kun olen sitä tarvinnut.
Jouni Stenfors
Käyttöönotto oli helppoa ja eteni nopeasti ja johdonmukaisesti
Uuden tietojärjestelmän käyttöönotto on aina jännittävää. Onnistunut käyttöönottoprojekti vaatii oikean kumppanin, joka ymmärtää asiakkaan tarpeita. Lääkärikeskus Karhulinnassa Saima HR:n käyttöönotto on poikinut pääosin positiivista palautetta.
– Käyttöönotto oli vaivatonta. Se eteni johdonmukaisesti ja hyvällä aikataululla. Meillä oli säännöllisesti palavereja Visman edustajan kanssa ja jokaiselle kerralle selkeä agenda siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, kertoo porilaisen Lääkärikeskus Karhulinnan palvelupäällikkö Jouni Stenfors.
Myös käyttöönoton jälkeinen elämä on osoittautunut mutkattomaksi.
– Järjestelmää on ollut helppo oppia hyödyntämään, ja normaali arkinen käyttö on ollut simppeliä. Toki siitä on apua, jos on ennenkin käyttänyt jotakin HR-ohjelmaa, Jouni toteaa.
Palvelusvuosien seuranta hoituu järkevästi ja jouhevasti
Saima HR:llä on helppo varmistaa, että tieto kulkee sujuvasti niin yrityksen sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Avoin rajapinta takaa, että tieto on aina saatavilla siellä, missä sitä tarvitaan.
Lääkärikeskus Karhulinnassa palkka- ja poissaolotiedot siirtyvät Saima HR:stä Visman Netvisoriin. Muita integraatioita ei toistaiseksi ole käytössä.
Terveydenhuoltoalalla palkkaus ja vuosiloman kertyminen on sidottu työkokemukseen. Karhulinnan kannalta yksi Saima HR:n tärkeimmistä toiminnoista onkin palvelusvuosilaskenta.
– Kun henkilökuntaa alkaa olla olla reippaasti ja koko ajan rekrytoidaan lisää, palvelusvuosien manuaalinen laskenta alkaa koitua mahdottomaksi. Saima HR:n kautta seuranta on järkevää ja jouhevaa.
Plussaa Visma saa myös siitä, että palvelusvuosilaskenta toteutettiin järjestelmään Karhulinnan omasta toiveesta.
– Ominaisuus tuli käyttöön suhteellisen nopeasti sen jälkeen, kun asiasta mainitsin. Tällä hetkellä järjestelmä näyttää saldon päivinä, mutta meillä on ollut puhetta, että se päivitettäisiin näyttämään vuodet ja kuukaudet. Se helpottaisi työkokemuksen hahmottamista ja palvelusvuosilaskentaa entisestään, Jouni summaa.
Kyllä voin suositella Saima HR:ää muillekin. Se sopii tosi hyvin tämänkaltaiseen toimintaan esimerkiksi juuri terveydenhuoltoalalla ja toimii erinomaisesti. Olemme saaneet käyttöömme kaikki ne toiminnot, joita olemme kaivanneet.
Jouni Stenfors
Haluaisitko sinäkin helpon ja kustannustehokkaan työkalun yrityksesi henkilöstötietojen hallintaan?
Saima HR:n saat käyttöösi nopeasti ja kustannustehokkaasti alkaen 108 € /kk.
Suosittelija:
Jouni Stenfors
Tiedot
Tilaaja: | Lääkärikeskus Karhulinna |
Lisätietoja
Visma Aquila - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Visma Aquila - Muita referenssejä
Visma Aquila - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |