Freetox-verkkokauppa
reetox on vuonna 2016 perustettu puhtaamman elämäntavan lifestyle-brändi. Gelo on vastannut Freetox.fi -sivuston teknisestä toteutuksesta. Verkkokauppa lanseerattiin loppukesästä 2018.
Freetox on lähtenyt todella kovaan vauhtiin. Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon: varaston sisäistäminen ts. toimintojen siirtäminen ulkoisesta varastosta omiin käsiin ja ensi syksynä on edessä tämän sinänsä reilun kokoisen varastotilan vaihtaminen isompaan verkkokaupan kasvaessa kiihkeästi.
Menestyksen perustana uskon olevan neljä asiaa: hyvin ammattimainen ote tekemiseen, yrittäjäpariskunnan erinomainen työnjako, ympärille kasattu kovien osaajien tiimi.
Tärkeinpänä kuitenkin ehdottomasti aito ja vilpitön halua auttaa ihmisiä. Susanna ja Jarno uskovat aidosti Freetox-aatteeseen ja haluavat tehdä hyvää. Tämä positiivinen asenne huokuu ulospäin ja näkyy myös käytännön tekemisessä mm. laajoina sisältöinä, jatkuvana neuvomisena esimerkiksi Facebookissa, sekä korkeatasoisena palveluna vaikkapa pakettien toimittamisessa.
Meille Geloon tämä on joskus näkynyt pikaisina avunpyyntöinä mitä kummallisimpiin aikoihin, mutta toki olemme tarvittaessa venyneet virallisen aikataulun ulkopuollakin.
Teknisesti Freetox.fi -verkkokaupan alustana on Woocommerce. Tämä on osoittaunut hyväksi valinnaksi, sillä Freetox ei ole vain tuotteiden katalogi, vaan erittäin monipuolisen ja rikkaan sisällön aarreaitta. Woocommerce on maailman suosituimman julkaisujärjestelmän, WordPressin, laajennus, joten ominaisuudet monipuolisen sisällön hallintaan ovat kunnossa. Järjestelmän helppokäyttöisyys myös ulkoasun tekemisessä on mahdollistanut asiakkaan omatoimisen sisällöntuotannon, siten että sivusto on visuaalisesti miellyttävä ja kaunis.
WordPress-Woocommerce on toiminut myös erittäin hyvin uusien liiketoiminnan vaatimusten täyttämisessä. Digitaalisen sisällön tuominen myyntiin onnistui vaivatta.
Keskeisin lisätoiminnallisuus on ollut koulutusominaisuuksien tuominen alustaan: Freetox.fi pitää sisällään paitsi verkkokaupan, niin myös täysiverin verkkokurssialustan.
”Takahuoneen” puolella järjestelmään on lisätty optimoidut keräilylistat, joiden ansiosta tilausten käsittely on sujuvaa. Seuraavat kehityskohteet liittyvät raportoinnin parantamiseen, jolloin kirjanpitoaineiston tuottamista saadaan automatisoitua.
Asiakkaiden rakastama Freetox on intohimolla tekemiseensä suhtautuvien ihmisten työn tulosta. Olemme suuresti kiitollisia saadessamme olla osa tätä huippuosaajien tiimiä.
Suosittelija:
Susanna Tanni
Tiedot
Tilaaja: | Freetox |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Tero Lahtinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Myynti |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Sisällönhallinta | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kauppa |
Teknologia
PHP | |
WordPress | |
WooCommerce |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Gelo - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Gelo - Muita referenssejä
Gelo - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |