Saavutettavuustestaus ja käytettävyysarviointi Suomirata.fi-sivustolle

Verkkovaraani toteutti Suomirata.fi-sivustolle saavutettavuusauditoinnin sekä käytettävyyden arvioinnin.
Tulosten perusteella Suomi-Rata Oy pystyy päivittämään verkkosivustonsa lain edellyttämällä tavalla saavutettavaksi sekä entistä paremmin kohderyhmiä palvelevaksi.
Saavutettavuusauditoinnissa tarkastelemme sivustoa WCAG:n 2.1-standardin AA-tason kriteereihin nojaten (tarvittaessa AAA-taso). Kyseinen kriteeristö on pohjana Suomen saavutettavuutta edellyttävälle laille. Testauksen lopputuloksena syntyy kattava ja selkeä raportti siitä, mitä saavutettavuuspuutteita sivuilla on ja mitä niille tulisi tehdä. Käymme raportin läpi asiakkaan kanssa, jolloin heille syntyy hyvä käsitys siitä, mitä sivujen saavutettavuuden eteen tulee vielä konkreettisesti tehdä. Osana saavutettavuusauditointia toimitamme myös sivuille lisättävän saavutettavuusselosteen.
Käytettävyysarvioinnissa tarkastelemme sivustoa suhteessa sen tavoitteisiin. Pohdimme esimerkiksi sitä, miten sivuston sisältö vastaa kävijöiden tarpeisiin ja minkälainen mielikuva organisaatiosta syntyy. Arvioinnin tuloksena asiakkaamme sai hyödyllisiä ja konkreettisia vinkkejä siihen, miten sivuston käytettävyydestä saadaan entistä parempi ja miten se puhuttelisi kohdeyleisöä paremmin.
Tutustu saavutettavuuspalveluihimme: saavutettavien verkkosivujen toteutus ja saavutettavuusauditoinnit.

Tiedot
Tilaaja: | Suomi-Rata Oy |
Ajankohta: | 2022 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Auditointi |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
Omat tagit
Verkkovaraani - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Verkkovaraani - Muita referenssejä
Verkkovaraani - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- Riimu Solutions - Assetti
Tapahtumat & webinaarit
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |