Pilvee, pilvee, pilvee – Efiman ja toiminnanohjauksen kymmenen vuotta
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/15744.jpg)
Astelen asiakkaamme tehtaan lattiaa yhdessä heidän kanssaan. Uuden Microsoft D365 -toiminnanohjausjärjestelmän tuotantokäyttö on alkanut. Työtä on tehty yhdessä, ja nyt ollaan lähellä ensimmäistä isoa etappia. Olemme toimittaneet Azure-pilvestä toimivan integroidun toiminnanohjausjärjestelmän, joka on merkittävä Suomen ja maailmankin mittakaavassa.
Kymmenen vuotta sitten käynnistimme Efiman, yrityksemme, jonka toiminnanohjausliiketoiminnasta nyt vastaan. Pohjatyöt olimme tehneet vuoden 2008 talouskriisin aikoihin, ja vaikka unelmoimme rohkeasti, en ehkä sittenkään osannut kuvitella tilannetta, missä nyt olemme. Meillä on 150 hienoa osaajaa, jotka pystyvät rakentamaan ja ylläpitämään monipuolisen järjestelmä- ja palvelukokonaisuuden isoillekin asiakkaille, ja nauttivat tekemisestään, kehittymisestään ja työnsä tuloksista.
Uskoimme vakaasti jo vuonna 2010, että jopa toiminnanohjausjärjestelmät tulevat toimimaan pilvipalveluina. Tarjosimme asiakkaille järjestelmät palveluina toimintamme alusta saakka, eikä tämä aina miellyttänyt markkinaa. Toki lähdimme liikkeelle pääasiassa taloushallinnon järjestelmistä, mutta suunta oli vakaasti kohti laajempia kokonaisuuksia. Kun sitten päämiehet alkoivat kääntää strategiansa kohti pilveä, olimme hyvissä asemissa ja ymmärsimme mitä tuleman pitää.
Microsoftin strategian pääpointit ovat jo jonkun aikaa olleet ”Cloud first, mobile first”. Niihin kiteytyy työelämän ja tietojenkäsittelyn kaksi huomattavaa muutosta. On tietysti mukavaa voida todeta, että niinhän minä sanoin. Käytännössä siirtyminen kohti kaiken kattavia pilvipalveluja ja joka paikassa toimivia, integroituja mobiilipalveluja on vienyt aikaa ja vaatinut isoltakin toimijalta paljon työtä. Olen iloinen, että tuo muutos on tapahtunut, koska se merkitsee yrityksille ja ihmisille isoa parannusta työn sujuvuuteen.
Asiakkaillemme tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toiminnanohjausratkaisuinvestoinneissa voidaan entistä enemmän keskittyä liiketoimintaan ‒ osaksi digitaalisen liiketoiminnan mahdollistamista. Perinteinen IT:n rooli on vahvasti muuttunut, ja kokemukseni mukaan CIO:t ovatkin nykyään hyvin vahvoja liiketoimintaprosessien osaajia. Kun palvelinten pystytys, mitoitus, ylläpito ja päivittäminen tapahtuu automaattisesti pilvessä, voidaan toiminnanohjausratkaisussakin resurssit käyttää toiminnan kehittämiseen. Näin pystytään keskittymään siihen, mikä on tärkeää: ihmisiä koskevan muutoksen johtaminen, ja käyttäjien palveleminen.
Olen viime aikoina puhunut paljon digisydämestä, siitä, miten tärkeä toiminnanohjauksen merkitys on osana järjestelmäarkkitehtuuria. Digitaalisuus ei ole vain hienoja appeja, vaan parhaimmillaan liiketoimintaa – siis itse tekemistä – tukeva kokonaisuus, jossa data soljuu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Sellaisia me aiomme jatkossakin asiakkaillemme tehdä.
![Efima Oyj logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/efima.png&size=x71)
Lisätietoja
Tagit
Efima - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Efima - Muita referenssejä
Efima - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |