Pidemmällä tähtäimellä - Harjoittelijan tarina

Kysyin opettajalta, tietäisikö hän yhtään mahdollisia harjoittelupaikkoja, joissa pääsisi koodaamaan C#-kielellä. Se oli vaikuttanut mukavalta aiemman kurssin perusteella ja olin kiinnostunut oppimaan lisää. Hän vinkkasi minut Nodeonin suuntaan ja laitoin hakemuksen menemään.
Haastattelu oli rento keskustelu, jossa käytiin läpi omaa polkuani, yrityksen projekteja sekä alan tilaa. Sen perusteella oli ehkä vaikea itse sanoa "kuinka se meni", mutta kaikkineen minulle jäi hyvä fiilis ja jäin odottamaan yhteydenottoa.
Pari kuukautta myöhemmin löysin itseni haastatteluhuoneen vierestä pöydän äärestä asentelemasta Visual Studiota työkoneelle. Vähän jännitti, mitä mahtaisin osata tehdä, vaikka minulle oli vakuuteltu, ettei kukaan odottanut minun olevan ensimmäisestä päivästä alkaen talon taitavin koodari. Jälkeenpäin katsoen olen itse tyytyväinen työpanokseeni harjoittelujaksolla, mutta myös kiitollinen sopivista työtehtävistä, joita minulle löydettiin. Ensimmäinen "projektini" oli avoimen rajapinnan selvittely ja käyttäminen. Kyseessä oli sisäinen kehitysprojekti, joten sille ei ollut asetettu asiakaslähtöisiä paineita esimerkiksi aikataulun suhteen.
Suu auki tavoitteista
Aika pian minulle heitettiin myös ensimmäinen pieni asiakastyö, jonka valmistuttua ei mennyt kauaa, kun löysin itseni jo vähän isommasta projektista. Olen ollut talossa nyt kaksi vuotta, ja siinä projektissa riittää mielenkiintoista tekemistä edelleen.
Olen viihtynyt talossa paremmin kuin hyvin. Matalan hierarkian yrityksessä koko kirjo johtajasta harjoittelijaan työskentelee samoissa huoneissa ja rupattelee saman kahvipöydän ääressä. Työntekijöille annetaan sopivassa suhteessa vapautta ja vastuuta esimerkiksi työaikojen suhteen, ja töitä voi tehdä hyvin etänä niin halutessaan. Projektien skaalat ovat vaihtelevia ja töitä on ns. "purkista pilveen", eli matalan tason laitekoodauksesta korkeamman tason toteutuksiin.
Parasta harjoittelussa Nodeonilla oli se, että heti alusta asti minulle sanottiin ääneen myös firman tavoitteen olevan, että jäisin töihin harjoittelun jälkeen. Tieto toi hyvää helpotusta ja varmuutta koulun loppusuoralle (vaikkei mitään tietysti kiveen ollut kirjattu). Kun se todella on tavoite, niin miksei sitä sitten myös kertoisi työntekijälle. Sitä alkaa itsekin ajatella vähän pitkäjänteisemmin, kun on ainakin hyvä mahdollisuus töiden jatkumiselle samassa talossa myös harjoittelujakson päätyttyä.
- Valtteri
Nodeon - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Timo Majala
Director
![]() |
|
Intohimoinen ja poikkitieteellinen suhtautuminen liiketoimintaan ja yrittäjyyteen. Humanistisesta otteesta huolimatta pitkä ja monipuolinen tausta teknologia-aloilla, .. | |
timo.majala@nodeon.com +358 40 7511 790 |
|
![]() ![]() |
Nodeon - Muita referenssejä
Nodeon - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Epec Oy - Test Engineer, FW
- Epec Oy - Embedded Software Engineer
- Epec Oy - Financial controller
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Verkkopalvelu, joka tekee luovuttamisesta helpompaa
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |