Mihin aikaan ryhmätekstiviestit kannattaa lähettää?
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/21898.jpg)
Törmäämme säännöllisesti kysymykseen siitä mikä on paras aika lähettää ryhmätekstiviestit. Yhtä oikeaa vastausta tähän kysymykseen ei ole, sillä vastaukseen vaikuttavat oleellisesti kampanjan luonne, kohdeyleisö ja viestin sisältö. Voidaan kuitenkin todeta, että on parempia ja huonompia aikoja lähettää ryhmätekstiviestejä ja olemme koonneet tähän vinkkimme siihen, mikä on paras kellonaika lähettää erityyppiset ryhmätekstiviestit.
Tekstiviesti tavoittaa 98% kohderyhmästä, mutta jos haluat vastaanottajan tekevän muutakin kuin vain vilkaisevan viestiäsi, kannattaa sisällön lisäksi ajoitukseen kiinnittää huomiota.
Mikä viikonpäivä on paras?
Yleisesti ajatellaan, että maanantaina ihmiset vasta käynnistyvät viikkoon, joten silloin ei kannata suunnata heille markkinointiviestejä. Tiistai, keskiviikko ja torstai olisi parhaimpia päiviä ja perjantai sekä viikonloput huonoimpia. Mutta ihan näin mustavalkoista tämä ei ole. The Drum -lehdessä(1) julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että verkkomyynti oli korkein torstaisin, mutta maanantai ylsi lähes samoihin lukuihin. Toisaalta osa yrityksistä ovat lähettävät onnistuneesti tekstiviestejä myös viikonloppuisin.
Lue koko juttu täältä.
![Quriiri logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/quriiri.png&size=x90)
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Asiakkuudenhallinta CRM |
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Quriiri - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Quriiri - Muita referenssejä
Quriiri - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |