Laukaan kunnalle tehty konsepti ja visuaalinen suunnitelma pohjustavat sivuston uudistusta
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/19061.jpg)
Keski-Suomessa sijaitseva, n. 19 000 asukkaan Laukaan kunta on uudistamassa verkkopalveluaan. Valu toteutti uudistuksen ensimmäisen vaiheen eli tulevan sivuston konseptoinnin. Huolellinen konseptointi ennen teknisen toteutuksen hankintaa tuo monia etuja. Asiakkaan kanssa ajan kanssa suunnittelutyöhön panostaminen antaa mahdollisuuden paneutua kunnolla asiakkaan tarpeisiin ja tavoitteisiin sekä auttaa usein löytämään innovatiivisia ratkaisuja. Myös asiakkaan henkilöstöä ehditään kuulla ja motivoida tulevaan verkkosivu-uudistukseen.
Konsepti pohjusti visuaalista suunnittelua, jonka Laukaan kunta hankki Valulta konseptointivaiheen jälkeen.
Konseptin pohjana kunnan strategia ja kohderyhmät
Konseptoinnin tavoitteena oli suunnitella uusi sivusto, jossa on hyvin toimiva navigaatio, helppokäyttöinen haku sekä tiivis, selkeä sisältö. Uudella sivustolla haluttiin lunastaa kunnan strategian mukainen lupaus palvella asukkaita ja yrittäjiä. Lisäksi tavoitteena oli hyödyntää analytiikkaa ja hakukoneoptimointia nykyistä paremmin.
Sivuston navigaatiorakenteeseen haettiin konseptoinnissa jotain hieman erilaista, perinteisestä kuntasivustosta edukseen erottuvaa. Osoite www.laukaa.fi päätettiin ohjata visuaalisesti näyttävälle porttisivulle, joka toimii Laukaan brändiä ja henkeä vahvistavana porttina kunnan palveluihin, matkailutarjontaan ja ajankohtaisiin asioihin. Porttisivulta pääsee helposti navigoimaan asukkaille, yrittäjille ja yhdistyksille suunnattuihin erillissivustoihin sekä visitlaukaa.fi-sivustolle.
Responsiiivisuus ja saavutettavuus huomioitiin visuaalisessa suunnittelussa
Sivuston visuaalisen suunnittelun lähtökohtana olivat selkeys, saavutettavuusdirektiivin vaatimukset ja helppo muokattavuus. Visuaalisen suunnittelun tuloksena syntyivät tarvittavat visuaaliset peruselementit ja mallit keskeisimmistä sivupohjista. Responsiivisuus huomioitiin suunnittelemalla visuaaliset mallit sekä työpöytä- että mobiilinäkymistä. Tulevan sivuston ilmeen haluttiin olevan vahvasti yhteneväinen Laukaan brändi-ilmeen kanssa, kuitenkin niin, että sivuston ilme olisi raikas ja tyyliltään tätä päivää. Myös saavutettavuuden erityisvaatimukset huomioitiin suunnittelussa.
Teknisen määrittelyn osalta konseptissa pysyttiin perustasossa. Konsepti on suunniteltu niin, että sivuston ominaisuudet ja toiminnallisuudet ovat toteutettavissa ainakin WordPress-julkaisujärjestelmällä. Navigaatiorakenne voidaan helposti toteuttaa WordPressin Multisite-ominaisuudella, mutta estettä muidenkaan järjestelmien käyttöön ei ole.
Suosittelija:
“Yhteistyö Valun kanssa sujui hyvin ja aikataulut pitivät, saimme Valulta hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Valu myös yllätti positiivisesti visuaalisen ilmeen suunnittelussa omilla ratkaisuehdotuksillaan. Projektin alusta alkaen voi havaita, että Valulla oli paljon kokemusta vastaavien sivustojen suunnittelusta. Saimme myös paljon hyödyllistä taustadokumentaatiota varsinaista teknistä toteutusta varten, tässäkin Valu ylitti odotuksemme.”
Olli-Markus Kantlin, Tietohallintopäällikkö, Laukaan kunta
![Valu Digital Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/valu-digital.png&size=x68)
Tiedot
Tilaaja: | Laukaan kunta |
Ajankohta: | 2019 - 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Juha Mattila, juha.mattila@valu.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
![]() |
Julkishallinto |
Omat tagit
Valu Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
![](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/expert_images/499.jpg&size=90&crop=1&align=c)
Juha Mattila
Sales Consultant
![]() |
|
Vastaan Valulla asiakkuuksista ja myynnin kehittämisestä. Minulla on noin 20 vuoden kokemus toimialamme myynnin, markkinoinnin, projektijohtamisen ja liiketoiminnan .. | |
juha.mattila@valu.fi 050 524 1846 |
Valu Digital - Muita referenssejä
Valu Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |