eHautaus


eHautaus - Helpoin tapa hoitaa hautajaisjärjestelyt
Ehautaus on jyväskyläläinen hautauspalvelu, joka toimii kuten tavallinen hautaustoimisto - tai miltei, sillä kaikki hautajaisiin liittyvät järjestelyt hoidetaan etänä joko verkossa tai puhelimen kautta. Yritys on perustettu 2019 ja hoitaa hautauksia jo 115 kunnassa ympäri Suomen.
Tarve:
Omaisen kuolema on aina tilanne, joka pysäyttää ja yllättää. Sivuston suunnittelussa ja toteutuksessa tuli ottaa huomioon erityisesti verkkopalvelun suoralinjaisuus ja mutkattomuus. Lisäksi
omaisen menehtymisen jälkeisenä aikana on paljon hoidettavia asioita, joista monilla ei vielä ennestään ole kokemusta - eHautaus halusi tarjota asiakkailleen käyttäjäystävällisen palveluratkaisun, joka tekisi hautausjärjestelyjen suunnittelusta surun keskellä mahdollisimman vaivatonta. Tärkeimmäksi toiminnallisuudeksi nousi erityisesti räätälöidyn hautajaisten suunnittelutyökalun tarve.
Toteutus:
Trimedia aloitti kesäkuussa 2020 sivuston kehittämisprojektin, joka valmistui toukokuussa 2021. Projektissa keskityttiin seuraaviin asioihin:
- Uudistimme sivuston vastaamaan asiakkaan sivustolle asettamia visuaalisia sekä toiminnallisia tavoitteita
- Loimme helppokäyttöisen ja nopeasti latautuvan WordPress-sivuston
- Rakensimme räätälöidyn hautajaisten suunnittelutyökalun, jonka avulla kävijä voi suunnitella hautauksen itsenäisesti noin 15 minuutissa.
- Laadimme yhtenäisen palvelukokonaisuuden, joka optimoitiin hakukoneystävälliseksi
Lopputulos:
Sivuston uudistuksen lopputulos on yleishyödyllinen kokonaisuus, joka yhdistää ensiluokkaisen asiakaskokemuksen sekä helpon käytettävyyden. Suunnittelutyökalun toteutus loi eHautaus-sivustolle palveluratkaisun, joka on nostanut asiakkaan mukaan uusien käyttäjien käyttötasoa ja lisännyt selkeästi tilauksia sekä yhteydenottoja.
Sivuston suunnittelussa huomioitiin erityisesti laaja kohdeyleisö, jotta sivusto palvelisi kaikkia käyttäjiään. Panostimme samalla sivuston toiminnallisuuteen ja käyttökokemukseen.

Tiedot
Tilaaja: | eHautaus |
Ajankohta: | 2020 - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Arto Saksola |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Myynti |
Erikoisosaaminen
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
![]() |
Javascript |
![]() |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Trimedia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Trimedia - Muita referenssejä
Trimedia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |