Darment - verkkopalvelun ja verkkokaupan yhdistämisellä parempaa asiakaspalvelua ja lisämyyntiä
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/22225.jpg)
Kylmälaitteita ja -tuotteita teollisuuden tarpeisiin valmistavan Darmentin liiketoiminta oli kehittynyt nopeasti, jonka vuoksi myös brändin ja verkkopalvelun todettiin vaativan päivittämistä. Verkkosivusto ja verkkokauppa olivat toisistaan erillisiä kokonaisuuksia, joiden välillä liikkumista haluttiin sujuvoittaa. Sivuston yrityksestä välittämää mielikuvaa, orgaanista näkyvyyttä hakukoneissa sekä konversioastetta haluttiin parantaa.
Lähdimme tarkentamaan tilannekuvaa ja tavoitteita yhdessä asiakkaan kanssa. Tunnistimme tarpeen rakentaa koko perusta uudelleen kasvua ja kansainvälistymistä tukevalle sekä tulevaisuuteen katsovalle tasolle. Ensimmäiseksi tavoitteeksi otettiin kohderyhmän tavoittavan ja helppokäyttöisen verkkopalvelun rakentaminen. Verkkopalvelun valmistumisen jälkeiseksi tavoitteeksi asetettiin uuden kansainvälisen asiakaskunnan tavoittaminen ja EU-myynnin voimakas lisäys digimarkkinoinnin keinoin.
Ratkaisu
Perustan työstäminen aloitettiin hakusanatutkimuksella sekä asiakkaiden näkemyksiä avaavalla asiakaskyselyllä. Tämän jälkeen kirkastimme Darmentin kilpailuedut, pääviestit ja asiakaslupaukset tavoiteposition mukaisesti. Samalla päivitimme tuotevalikoiman rakennetta tavoittamaan uuden asiakaskunnan entistä paremmin sekä hakukoneen orgaanisten tulosten että maksettujen tulosten avulla. Huurteiseksi kruunuksi rakensimme Darmentille myös aiempaa erottuvamman ja vakuuttavamman brändi-ilmeen.
Verkkopalvelun kehittäminen käynnistettiin näin ollen vankalla tietopohjalla ja eri segmenteille tiivistettyjen vahvuuksien sekä ostopolkujen avulla. Hakusanatutkimuksesta löydettiin asiakaskunnan hakuihin vastaavien artikkeleiden aiheet sisällöntuotantoa varten. Sisällöntuotanto käynnistettiin heti verkkosivuston rakenteen valmistuttua.
Verkkopalveluun yhdistettiin kaikki aiemman sivuston olennaiset sisällöt ja verkkokaupan toiminnot. Verkkokauppa integroitiin Darmentin toiminnanohjausjärjestelmään. Käyttöliittymää kehitettiin helppokäyttöisemmäksi ja visuaalisesti houkuttelevammaksi. Darmentin asiakkaita hemmotellaankin nyt vaivattomalla ja nopealla rekisteröitymisellä sekä tilausprosessilla. Oikeat tuotteet löytyvät helposti parannetun haun ja suodatusominaisuuksien avulla.
Tulokset
Lopputuloksena on markkinoiden vetovoimaisin verkkopalvelu osoitteessa darment.fi sekä darment.eu, jotka ovat jo keränneet hyvää palautetta loppukäyttäjiltään. Suunnittelimme ja toteutimme verkkopalvelun lanseerausta varten myös palvelua esittelevät videot. Lanseerausmarkkinointia varten teimme kattavan suunnitelman oikean asiakaskunnan digitaalisesta tavoittamisesta viidessä eri maassa.
Tuloksia seurataan asiakkaan kanssa ja kehitetään viikkotasolla muun markkinoinnin kehityskumppanuuden ohessa.
Suosittelija:
Redland ymmärsi hyvin tarpeemme kartoittaa ja eriyttää asiakkaat omiksi segmenteikseen, sekä lähti toteuttamaan projektia tarmolla ja ammattitaidolla. Visuaalinen ilmeuudistus on jopa parempi kuin odotimme! Olemme tyytyväisiä selkeään ja helppokäyttöiseen sivustoon, joka latautuu nopeasti sekä hienoon, toimivaan verkkokauppaan. Asiakkaamme hyötyvät, kun heidän päivittäinen tilausprosessinsa helpottuu ja selkeytyy uuden ilmeen myötä. Työskentely Redlandin kanssa on ollut joustavaa ja olemme saaneet hyviä tuloksia aikaiseksi!
Markku Parviainen, myyntijohtaja, Darment
![Valve logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/valve.png&size=x100)
Tiedot
Tilaaja: | Darment |
Ajankohta: | 2020 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Myynti |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Verkkokaupparatkaisut |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
![]() |
Javascript |
![]() |
PHP |
![]() |
WordPress |
![]() |
WooCommerce |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Valve - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Valve - Muita referenssejä
Valve - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |