Yli 20 vuotta ICT-markkinassa talousjohtamisesta kokemusta kerryttänyt Jani Taipaleenmäki on Efiman uusi CFO ja johtoryhmän jäsen. Urallaan niin toimialan kuin kasvukulttuurin kanssa tutuksi tullut Taipaleenmäki ottaa kokonaisvastuun Efiman talousohjauksesta ja sen kehittämisestä kohti kasvuyhtiön tulevaisuuden tarpeita, Efima kertoo tiedotteessaan.

Marraskuun alussa toimessa aloittaneelle Taipaleenmäelle siirtyminen Efimalle ei ollut hyppy tuntemattomaan. Yrityksessä työskentelee hänen aiempia kollegoita, viimeisimpänä suuri joukko taloushallinto- ja IT-ammattilaisia, joiden kanssa Taipaleenmäki teki tiivistä yhteistyötä edellisessä työpaikassaan, Knowitilla, yhtiön talousjohtajana.

”Kiinnitin jo Efiman asiakkaana huomiota efimalaisten kehitysorientoituneeseen tekemiseen tapaan ja vahvaan osaamiseen niin pilvipalveluiden käyttöönotoissa kuin prosessien kehittämisessäkin. Vaikka asioita tehtiin rautaisella asiantuntemuksella, tekemisestä välittyi tietynlainen rentous ja hyvä meininki, mikä vahvisti luottamustani Efimaa kohtaan. Eniten olenkin innoissani päästessäni rakentamaan Efiman kasvutarinaa yhdessä näiden kovien osaajien kanssa”, hän kertoo tiedotteessa.

”Yhteisen historian lisäksi Janin kohdalla loksahteli kohdalleen monta muutakin palasta. Aina asenteesta, toimialakokemukseen ja Efiman tarpeiden ymmärtämiseen kovan kasvun keskellä”, Efiman toimitusjohtaja Tero Salminen kuvailee.

Työnsä ohella Taipaleenmäki on mukana akateemisissa tutkimushankkeissa, joissa tutkitaan digitalisaation vaikutuksia yritysten johtamis- ja ohjausjärjestelmiin.

”Talous- ja toiminnanohjauksen markkina on läpikäymässä digitaalista murrosta.”

”Talous- ja toiminnanohjauksen markkina on läpikäymässä digitaalista murrosta, jossa uudenlaiset teknologiat, kuten tekoäly, älykäs automaatio sekä ennustava analytiikka, mahdollistavat täysin uudenlaisen, tulevaisuusorientoituneen liiketoiminnan. Tässä murroksessa tarvitaan Efiman kaltaisia edelläkävijöitä, jotka ottavat digiloikan yhdessä asiakkaidensa kanssa”, hän sanoo.

Tulevaisuuden taloushallinnon ohella Taipaleenmäki nimeää intohimokseen urheilun – erityisesti joukkuelajit ja mailapelit. Myös yksi hänen tärkeimmistä johtamisperiaatteistaan on joukkuepelaaminen.

”Kasvu ei onnistu ilman, että kaikki pelaavat samalla pelikirjalla ja samaan suuntaan katsoen”, hän toteaa.

Taipaleenmäki on tunnistanut tiimipelaamisen myös tärkeäksi osaksi Efiman kulttuuria. 

”Efiman arvo, yhdessä eteenpäin, puhuttelee minuakin joukkuepelaajana ja kertoo siitä, että täällä ei kukaan jää asioidensa kanssa yksin. Jokaisella löytyy uniikkia osaamista ja yhdessä olemme vahvempia – tämä pätee niin sisäiseen tekemiseen kuin asiakastyöhönkin.”

 

Efima järjesti hiljattain Taloushallinnon terveysaamun, jossa pureuduttiin muun muassa käyttäjäkokemuksen kehittämiseen. Lue tapahtumakooste täältä.

Lisätietoa yrityksen palveluista löydät Efiman Ite wiki -profiilista ja verkkosivuilta.

Kuva: Efima