Kaksipäiväinen Slush valloitti perinteisesti messukeskuksen 21.-22.11.2019 ja veti startupit, rahoittajat ja median ympäri maailman syksyiseen Helsinkiin.

Tämä oli jo allekirjoittaneen kuudes Slush ja täytyy sanoa, että maailman startup-tapahtuma numero yksi onnistuu tuottamaan vuodesta toiseen sellaista lisäarvoa, mitä ei ole missään muualla saatavilla. Jos minun pitäisi valita vuoden yritystapahtumakalenterista yksi eventti, se olisi Slush.

Ainakin allekirjoittaneelle Slushin avainsana on verkostoituminen, eli tapahtuma on täynnä vanhojen ja uusien tuttujen arvokkaita kohtaamisia.

Kuva: Jussi Hellsten

Kuva: Julius Konttinen

 

Slush vetää paikalle valtavasti bisnespäättäjiä ja investoreita, joita ei tapaa missään perinteisillä messuilla. Monet tunnetuimmat teknologiabrändit Googlesta Amazon Web Servicesiin ja Slackiin olivat tapahtumassa esillä näyttävillä ständeillä.

Startupeille ja rahoittajille Slush tarjoaa loistavan mahdollisuuden toistensa löytämiseen; Slushiin osallistuneet startupit ovat keränneet historian saatossa vaikuttavat 1,5 miljardia euroa rahoitusta.

Slush on alkanut ymmärtää paremmin ja paremmin prosesseja joita sen ympärille on rakentunut. Kyse on tänä päivänä paljon muustakin kuin startupien ja rahoittajien törmäyttämisestä.

Slushin verkostoitumissovellus mahdollistaa kaikille osallistujille tapaamisten buukkauksen ja treffialueella loppui ajoittain tila kesken sen valtavasta koosta huolimatta. Tapahtumassa on paljon median edustajia paikalla ja kerrankin toimittajat suorastaan janoavat juttuja yrityksistä, siinä missä arkisin lehdistötiedotteet ohjataan usein suoraan roskapostiin.

”Slush on alkanut ymmärtää paremmin ja paremmin prosesseja joita sen ympärille on rakentunut”

Slush on myös levottoman isot bileet, joissa juomatarjoilu reistasi ikävä kyllä pahasti. Niin käy, kun koittaa ruokkia 25.000 bilettäjän janoa muutamalla olutkärryllä ja baaritiskillä. Tarjoilupuolessa kannattaisikin ottaa ekskursio Nordic Business Forumiin, jossa homma toimii kuin rasvattuna.

Kuva: Riikka Vaahtera

Kuva: Jussi Hellsten

 

Kaiken kaikkiaan Slushia tuntuu ympäröivän hyvä karma, joka juontanee siitä, että kaikki osallistujat ovat liikkeellä avoimella ja vastaanottavaisella asenteella. Slush luo vuodesta toiseen sykähdyttävän miljöön keskelle harmaata Pasilaa ja pelkästään alueella vierailu saa hyvät vibat nousemaan.

”Slush luo vuodesta toiseen sykähdyttävän miljöön keskelle harmaata Pasilaa”

Henkilökohtaisesti pystyn myös nauttimaan Slushista enemmän vuosi vuodelta. Ensikertalaiselle tapahtuma saattaa vyöryttää liikaakin vaihtoehtoja, verkostoitumismahdollisuuksia ja nähtävää. Kun hiljenee kuuntelemaan satunnaista esitystä rauhassa tai istuu vieraaseen lounaspöytään, saatta törmätä todelliseen helmeen.

Ja usein törmää.

Slush henkii tulevaisuuden toivoa ja ideoita ja ympäristötietoisuus oli esillä vahvemmin kuin koskaan aiemmin. Ravintolat tarjoilivat kasvisruokia, ilmaston lämpeneminen oli aiheena paneeleissa ja kierrätystä toteutettiin aiempien vuosien tapaan särmästi.

 

 

Slushin alkuperäinen helmi, pitchauskilpailu, on kutistunut huomaamattomaksi

Viime vuoden tapaan Slush 100 pitchauskilpailu oli pudotettu ohjelmassa pieneen rooliin, mitä suorittamani gallupin perusteella kukaan ei voi edelleenkään käsittää.

Pitchausturnauksen levittäytyminen kahdeksi päiväksi eri lavoille ja Slushin keskiöön oli uniikki ja mielenkiintoinen konsepti.  Nyt kukaan ei tunnu edes tietävän mitä startupeja oli esillä ja ketkä pääsivät jatkoon karsinnoista. Samaan aikaan bisnes-puhetta on tarjolla monella lavalla päällekkäin ylitarjonnaksi asti.

”Slush voisi toimia maailman virallisina startup-olympialaisina”

Pitchauskilpailuun kuului aiemmin useat pudotuspelikierrokset sisältäen tuomarien välittömän palautteen ja kysymykset esityksen jälkeen. Tällainen teknologia-startupien vuosittainen idols-kisa voisi vetää livekokemuksen lisäksi globaalistikin valtavasti silmiä. Slush voisi toimia maailman virallisina startup-olympialaisina jos pitchauskilpailu nostettaisiin takaisin keskiöön lavoilla. Pyrkisin rakentamaan kilvasta samanlaisen instituution, kuin Nobelin palkinnot Ruotsissa ja Norjassa.

Onko Slushin nopeasti uudistuva rosteri unohtanut tapahtuman alkuperäisen helmen tai peräti tietämätön sen olemassaolosta?

Kuva: Julius Konttinen

Kuva: Julius Konttinen

Kuva: Jussi Hellsten

Slush-esitysten Highlightit

 

Kirjoittaja: Johannes Puro

Lue myös: