Toimitusketjun hallinnan asiantuntija Expak Systems Oy järjestää 1.10. Helsingin Messukeskuksessa Vihreä Toimitusketjun Hallinta 2019 -tapahtuman. Tilaisuus on tarkoitettu Expakin asiakkaille ja kutsuvieraille. 

Suosittu, viidettä kertaa järjestettävä Expakin Käyttäjäpäivä on rakennettu vuosittain ajankohtaisten aiheiden ympärille.

Expakin toimitusjohtaja Tommi Hyyrynen kertoo, että tänä vuonna tapahtuman teemana on vastuullinen toimitusketjun hallinta. 

– Vastuullisuus, kestävä toimitusketjun hallinta ja kyky vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeen nousevat koko ajan enemmän esille johtoryhmissä. 

Toimitusketjussa esiintyvää hukkaa aiheuttavat muun muassa ylituotanto, ylivarastointi, yliprosessointi, ylimääräiset kuljetukset ja tuotteiden huono laatu.

– Lean and Green -ajattelussa pyritään minimoimaan toimitusketjussa ilmenevä ylimääräinen hukka, vähentämään energiankulutusta ja pienentämään hiilijalanjälkeä. Ympäristön kannalta on kestämätöntä tuottaa, kuljettaa ja varastoida tuotteita, jotka eivät myy. Se ei ole taloudellisestikaan kannattavaa, Hyyrynen toteaa.

Puheenvuorot tarjoavat näkemystä vastuulliseen johtamiseen ja toimitusketjun tehostamiseen

Tapahtuman ohjelma tarjoaa vieraille käytännön vinkkejä vastuulliseen johtamiseen, toimitusketjun tehostamiseen ja hukan vähentämiseen.

Expakilla on huomattu tukku- ja erikoiskaupan johdon kiinnittävän koko ajan enemmän huomiota vastuullisuuteen ja ekologisuuteen.

– Vastuullisuus on menestyvän yrityksen liiketoimintaosaamista. Se luo uusia mahdollisuuksia arvonluontiin. Hukan vähentäminen tuo kustannussäästöjä ja kestävämpien tuotteiden tuonti markkinoille avaa mahdollisuuden hinnoitella kannattavammin, löytää uusia asiakkaita ja parantaa katetta, Hyyrynen sanoo.

Expakin 1.10. järjestämässä tapahtumassa käytännön caseja kertovat muun muassa Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Tommi Tervanen ja Airamin tuotehallinnan johtaja Jarmo Tomperi. Lavalle nousee myös Aalto-yliopiston logistiikan professori Katri Kauppi, jonka tutkimusalueeseen vastuulliset toimitusketjut kuuluvat. 

 

1.10. järjestettävän tapahtuman puhujia (vasemmalta oikealle): Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Tommi Tervanen, Airamin tuotehallinnan johtaja Jarmo Tomperi, Aalto-yliopiston professori Katri Kauppi ja Expakin toimitusjohtaja Tommi Hyyrynen

 

Hyyrynen toivottaa tapahtumaan kutsuvieraiksi tukku- ja erikoiskaupan sekä valmistavan teollisuuden ylimmän johdon ja toimitusketjun hallinnan asiantuntijat ja kehittäjät. 

-Aiempien vuosien tapaan päivä on täynnä asiantuntijaesityksiä, caseja, mielenkiintoisia keskusteluja ja uusia näkemyksiä. Päivästä saat käytännön vinkkejä johtamiseen, arvonluontiin ja vastuullisempaan toimintaan. Osallistumalla pääset mukaan antoisiin keskusteluihin aiheista ja päätöksistä, jolla teemme yhdessä kestävämpää tulevaisuutta, hän lisää.

 

 

Katso videoilta kutsu tämän vuoden tapahtumaan sekä tunnelmia viime vuoden Käyttäjäpäivästä:

 

https://www.youtube.com/watch?v=NzqaekBP6Hc&feature=youtu.be

 

https://www.youtube.com/watch?v=qX2KClAySF0&feature=youtu.be

Expakin Ite wiki -profiili

Expakin kotisivut