Ite wikin teknologiajohtajien haastattelusarja jatkuu Nordic Business Forumin toimitusjohtajan Aslak de Silvan haastattelulla.

Vuoden 2019 Nordic Business Forum järjestetään Helsingissä 9-10. lokakuuta, ja tapahtuman pääteemana on kasvu. Ajoitus haastattelulle on siis enemmän kuin täydellinen.

Huippupuheenvuoroistaan tunnettu konferenssi marssittaa lavalle tällä kertaa muun muassa George Clooneyn, Randi Zuckerbergin ja Steve Wozniakin.

 

 

Aslak de Silva on toiminut NBF:n toimitusjohtajana maaliskuusta 2018 alkaen. Selvitimme, mitkä asiat ovat pöydällä NBF:n omassa prosessikehityksessä. Samalla selvisi myös se, montako leukaa toimitusjohtaja de Silva vetää tunnissa!

 

 

Millaisten kehityshankkeiden parissa työskentelet tällä hetkellä?

Meille myynnin ja markkinoinnin työkalut ovat aivan liiketoiminnan ytimessä. Pyrimme jatkuvasti kehittämään niitä paremmiksi, jotta yhteistyö tiimien ja asiakkaiden välillä on sujuvaa.

Lisäksi meillä on useita pienempiä hankkeita: muun muassa asiakasdatan rikastamiseen sekä asiakaspalautteen keräämiseen liittyviä hankkeita on käynnistymässä.

Mikä on sinulle tärkeää it- ja ohjelmistokumppanissa?

Itse en hallitse teknisiä yksityiskohtia hyvin, joten haluan toimia sellaisten kumppaneiden kanssa, joilla on kokonaisuus hallussa. Ostan mieluummin ratkaisun kuin yksityiskohtia. Tärkeää minulle on, että kumppani kantaa vastuun siitä mitä toimittaa ja että ymmärrän mitä hankin, eikä vain totea että ”sait mitä tilasit”.

”Tärkeää minulle on, että kumppani kantaa vastuun siitä mitä toimittaa ja että ymmärrän mitä hankin, eikä vain totea että ”sait mitä tilasit”.”

Mikä on mielestäsi mielenkiintoisin digitalisaation suuntaus tällä hetkellä?

Asiakasymmärryksen parantaminen on meillä aina tapetilla. Olen erittäin kiinnostunut eri datalähteiden tietojen yhdistämisestä ja sitä kautta asiakasymmärryksen parantumisesta. Kun ymmärtää asiakkaita paremmin, pystyy heitä auttamaan paremmin ja kohdennetummin. Lisäksi tämä nopeuttaa meidän sisäistä työtä ja vapauttaa aikaa arvon tuottamiseen asiakkaille.

 

 

Miten pidät yllä digitalisaatio-osaamistasi?

Pyrin seuraamaan uutisointia kehityksestä. Tilasin esimerkiksi kuukausi sitten Tietoviikon digipaketin, josta pystyn lukemaan mitä alalla tapahtuu. Lisäksi seuraan aktiivisesti myynnin ja markkinoinnin sisältöjä ja seminaareja. Monessa niistä puhutaan myös teknisistä ratkaisuista ja sitä kautta pystyn laajentamaan omaa ymmärrystäni.

Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Vainu-työkalu, jonka hyödyntämisestä olen kiinnostunut paljonkin. Uskon, että sen avulla myyntitiimit pystyvät säästämään paljon aikaa prospektoinnissa.

Ketä asiantuntijaa tykkäät seurata verkossa?

En osaa suoraan nimetä asiantuntijaa, mutta seuraan yritysten edustajia muun muassa Vainulta, Hubspotilta, SalesForcelta, Oraclelta, Adobelta, Leadoolta ja monelta muulta. He jakavat hyviä sisältöjä joista pystyn oppimaan.

 

 

Mitä sinusta ei tiedetä?

Tykkään etsiä hauskoja fyysisiä haasteita, joissa voimme kavereiden kesken kisata. Keväällä kävimme juhlimassa nelikymppisiäni Dublinissa, jossa kävimme juoksemassa Guinness-järven vuorenrinteen. Pari vuotta sitten oli tunnin leuanvetokilpailu, jossa itse sain vedettyä 428 leukaa.

”Tykkään etsiä hauskoja fyysisiä haasteita, joissa voimme kavereiden kesken kisata.”

Mitä harrastat?

Liikunta ja itseni kehittäminen ovat olleet aina sydäntäni lähellä. Lisäksi vietän mielelläni aikaa perheeni kanssa.

 

Nordic Business Forum järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 9-10.10.2019

Minkä kirjan olet lukenut viimeksi ja mitä kirjaa suosittelisit muille?

Viimeksi luin John Livesayn Better Selling Through Story Telling. Se on erittäin hyvä kirja, jos kiinnostaa miten osaamisen ja kyvyt saa esille tarinoiden avulla, myyntityössä tai muutenkin.

Pääosin kuuntelen äänikirjoja, joista viimeisin on Seth Godinin This Is Marketing. Godinin ajatuksia suosittelen kaikille. Hän osaa tehdä asioista yksinkertaisesti ymmärrettäviä, mutta silti laajentamaan ymmärrystä niistä.

Tällä hetkellä kuuntelussa Brené Brownin Dare to Lead ja luettavana kesken Brendan Kanen One Million Followers – How I Built a Massive Social Following in 30 Days.

 

 

Haastattelusarjassa pääsee heittämään pallon kollegalle tai kahdelle! Kenen tuntemasi digijohtajan haastattelun haluaisit lukea seuraavaksi?

Jaakko Kuivalainen Sanomilta.


Haastattelusarjan edellisissä osissa olemme haastatelleet Sitowisen CDO Kari Tuukkasta sekä COSS ry:n toiminnanjohtaja Timo Väliharjua.

Työskenteletkö CEO / CIO / CDO / CFO -roolissa digitalisaatiohankkeiden parissa? ilmoita kiinnostuksestasi haastatteluun veera.kujansuu@itewiki.fi