Johtajuus ennenkokemattomien muutosten keskellä
Valloilla olevat kriisit ja konfliktit ovat muuttaneet pysyvästi tapaamme työskennellä ja vaikuttaneet myös niihin taitoihin, joita esihenkilöiltä ja yritysten johtotehtävissä työskenteleviltä vaaditaan. Erityisesti pandemia on kiihdyttänyt trendejä, jotka olisivat todennäköisesti muutoin saavuttaneet nykyisen kehityspisteensä vasta vuosien kuluttua. Eikä paluuta menneeseen enää ole.
Kun yhteiskunta joutuu ennenkokemattomien haasteiden eteen, tilanne voi tuntua yhtäaikaa pelottavalta, mutta myös mahdollisuudelta tehdä ja toteuttaa jotain uudenlaista. Erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana organisaatiot ovat omaksuneet uusia käytäntöjä, ja yritykset ovat kehittäneet uusia ratkaisuja ja palveluja, joiden tuottaminen vastaavassa ajassa olisi aiemmin ollut mahdotonta. Samaan aikaan yhteiskuntien polarisoituminen on kiihtynyt huolestuttavaa vauhtia, mikä johtuu osittain pandemiasta ja korona-ajan vaikutusten epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta eri maiden, alojen ja perheiden välillä. Luotsatessaan organisaatioitaan eteenpäin johtajien on ymmärrettävä näiden todellisuuksien moninaisuus oman yhteisönsä sisällä. Pelkästään järkisyihin vetoamalla ei saada kaikkia mukaan kulkemaan samaan suuntaan.
1. Viestintätaidot ja empatia muutoksen mahdollistajina
Johdon viestintätaidot ovat avainasemassa, kun puhutaan yhteiseen menestykseen ohjaamisesta tai vastoinkäymisistä selviämisestä. Ja jotta viesti myös kuultaisiin oikein, tarvitaan empatiaa entistä enemmän. Tämä auttaa ymmärtämään erilaisia näkökulmia ja mukauttamaan viestintätapaa kulloisenkin yleisön ja tilanteen mukaan. Lisäksi tarvitaan valmiutta oman tietämättömyyden myöntämiseen – ja rohkeutta tunnustaa oma haavoittuvuus epävarman tulevaisuuden edessä.
2. Psykologisen turvallisuuden ja resilienssin vaaliminen
Tutkimukset ovat osoittaneet, että psykologisen turvallisuuden ja organisaation resilienssin vaaliminen työpaikalla tekee tiimeistä mukautumiskykyisempiä sekä parantaa niiden tuloksia. Jokaisen ihmisen tulisi tuntea itsensä työyhteisössään hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Työn ja vapaa-ajan tasapainoa, yleistä työhyvinvointia sekä yhteisöllisyyden tunnetta edistävä työkulttuuri vahvistaa organisaatiota ja auttaa sitä kestämään haastavatkin ajat.
3. Hybridityön osallistavuushaasteen tunnistaminen
Tapamme suhtautua työhön on muuttunut pysyvästi. Erityisen tärkeää on ymmärtää eri paikoissa työskentelevien, erilaisia kulttuureja ja elämäntilanteita edustavien työntekijöiden välinen dynamiikka. Monilla yrityksillä oli maantieteellisesti hajautettuja tiimejä jo ennen pandemian alkamista, mutta lähes kaiken työn muuttuminen erilaisiin hybridimalleihin on vienyt ihmiset hyvin eriarvoiseen asemaan osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuuksien osalta. Jatkossa on hallittava monipuolisempia fasilitointitaitoja ja korostettava yhdessä sovittujen työskentelyperiaatteiden tärkeyttä. Hybriditiimien tueksi on tarjottava sopivat työkalut ja tarpeeksi ohjausta niiden hyödyntämiseen, mutta samalla on muistettava, että tekniikka yksistään ei ratkaise osallistavuuteen liittyviä haasteita.
Poikkeukselliset ajat eivät ole kuitenkaan muuttaneet hyvän johtajuuden perusperiaatteita. Tarve mukautua nopeasti muuttuviin tilanteisiin on kuitenkin vaikuttanut kaikkiin organisaatioihin ja yhteiskuntiin, joista monet ovat tottuneet toimimaan vakaammassa tai ennustettavammassa ympäristössä. Taidot, joilla organisaatioita johdetaan muutoksessa, epävarman tulevaisuuden edessä, tulevat olemaan haluttuja ominaisuuksia myös jatkossa.
Maailmassa, jossa mustavalkoinen ajattelu valtaa alaa, tarvitaan lisää empatiaa, entistä laajempia näkökulmia ja vuoropuhelua. Meidän on ymmärrettävä, että uuden työympäristön vaatima muutosjohtaminen ja osallistavan yhteistyökulttuurin luominen vaativat uusia taitoja ja tietoisuutta, jotta kaikille voidaan luoda tasaveroiset toimintaedellytykset.
Lisätietoja
Tagit
Omat tagit
Vincit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Vincit - Muita referenssejä
Vincit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
- Valve - BrightSchool
- Valve - Napapiirin Energia ja Vesi Oy - verkkovuosikertomus
- Valve - Custobar-Magento -integraatio
Tapahtumat & webinaarit
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |