SW Team Lead

Onko unelmatyösi valmentaa ja johtaa osaavaa ohjelmistokehitystiimiä dynaamisessa ja ketterässä ympäristössä? Bittium etsii Tampereelle ja Ouluun ammattitaitoista ja tavoitteellista Scrum masteria/SW Team Leadia. Huipputiimisi kanssa pääset suunnittelemaan tuotteita ja ratkaisuja varhaisista ideoista kokonaisiksi tuotteiksi asti. Tiimin vetäjänä huolehdit siitä, että ohjelmistokehityksen tavoitteisiin päästään aikataulussa.
Olemme suomalainen huipputeknologian toimija, jossa sekä suunnitellaan että valmistetaan omia tuotteita ja toteutetaan vaativia tuotekehitysprojekteja asiakkaille ympäri maailmaa. Olemme erityisen hyviä asioissa, jotka liittyvät turvalliseen langattomaan tiedonsiirtoon ja kokonaisten laitteiden ja laiteläheisten ohjelmistojen suunnitteluun. Huippuosaaminen omalla alallamme mahdollistaa sen, että asiakkaamme luottavat meihin, kun tarvitaan tuotteita ja ratkaisuja mm. terveyden- ja sairaanhoidon tarpeisiin, viranomaisille, puolustusorganisaatioille, teleoperaattoreille ja laitevalmistajille. Bittiumilla viihtyvät erityisesti tyypit, joilla on taito katsella laatikon reunan yli, ajatella vähän isommin sekä halu saada omat ideansa kuulluiksi. Meillä liiketoiminnan kova ydin on ihmistemme kova osaaminen ja into luoda jotain uutta. Olemme reilu ja joustava työnantaja, joka tekee päätökset lähellä, maalaisjärjellä ja ihmisiä kuunnellen. Meille on tärkeää, että työntekijämme voivat kokonaisvaltaisesti hyvin ja sen vuoksi tarjoammekin hyvät edut. Lisäksi meillä on käytössä joustava hybridityö.
Bittiumin omien tuotteiden lisäksi teemme asiakaslähtöistä tuotesuunnittelua monille huippubrändeille, joten tehtävään voi kuulua jonkin verran matkustusta. Aiemmat näytöt vastaavista tehtävistä ovat eduksi.
Odotamme Sinulta aiempaa kokemusta seuraavista:
- Vaativien ohjelmistokehitysprojektien suunnittelusta ja vetämisestä
- Agile-menetelmien ja työkalujen taitaminen päivittäisessä työssä (esim. Scrum/Kanban, Jira/Confluence)
- Osaat koodata tai ainakin ymmärrät sulautettujen järjestelmien ohjelmistoja (C/C++)
- Sulautetun Linuxin ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen perusymmärrys, esim. Yocto
- Jatkuva integraatio (CI) sekä testiautomaation työkalut ja metodit projekteissa (esim. Docker, Github, Jenkins, Git ym.) ovat sinulle tuttuja
Tehtävässä menestyminen edellyttää Sinulta seuraavia:
- Vahvoja organisointitaitoja ja kykyä keskittyä olennaiseen myös kiireessä.
- Jaksat tukea ja sparrata työkavereitasi myös hektisinä aikoina
- Koet mielekkääksi ja palkitsevaksi ihmisten kanssa työskentelyn
- Hyviä vuorovaikutustaitoja sekä tiimisi että asiakkaan kanssa.
- Kommunikoit sujuvasti suomeksi ja englanniksi.
- Olet tavoitteellinen ja sinnikäs
- Olet järjestelmällinen dokumentoija
Lähetä hakemus jo tänään – otamme yhteyttä mahdollisiin hakijoihin jo ennen hakuajan päättymistä.
Tervetuloa mukaan huipputeknologian maailmaan – jo yli 35 vuotta!

Tietoja
Hakuaika: | 30.3.2023 - 24.4.2023 |
Sijainti: | Oulu, Tampere |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/bittium-wireless-oy/sw-team-lead/2088065/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Teknologia
![]() |
C |
![]() |
C++ |
![]() |
Linux |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Software Developer
- Rekrytointi.com - ICT häiriöhallinnan asiantuntija
- Frends iPaaS - Technical Service Manager | 50-69K | Finland
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Tuotetiedon omistaja, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Dokumentoinnin asiantuntija
- Efima Oyj - Junior Machine Learning Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
- Tammi Digital Oy - Atelier7 – uuden ravintolan palveleva verkkosivu
- Verkkovaraani Oy - Kotisivujen siirto WordPressiin - NordCase
- Visma Software Oy - FinCap tehosti työajanseurannan prosessinsa Entryllä
- Ready Solutions Oy - Ready Business Analytics tuo arvoa Korsisaarelle
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
- Altoros Finland Oy - Miksi tekoälyjä tulee luokitella?
- Rakettitiede Oy - Miten osaamispankkia kartutetaan konsulttifirmassa?
- Staria Oyj - TOP3 Business Intelligence -trendit
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteilijöiden 22 erilaista harrastusta
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |