Projektipäällikkö smart city -ratkaisujen pariin

Älykkäitä kaupunkeja, sujuvaa liikkumista ja elämisen tiloja, joissa arki tahdittuu kestävälle pohjalle ja vastuullisille valinnoille. Sitä me Sitowisellä teemme. Kun insinöörien, sovelluskehittäjien ja muiden huippuammattilaistemme joukko yhdistää voimansa, syntyy tuoreita, jopa ennennäkemättömän rohkeita ratkaisuja asiakkaidemme haasteisiin.
Kaikki tekemisemme nojaa vahvasti digitaalisuuteen ja tuoreimpien teknologioiden ennakkoluulottomaan hyödyntämiseen. Älykkyytemme ei kuitenkaan ole vain ykkösiä ja nollia. Se on kykyä kohdata ja kuunnella, oivaltaa ja uskaltaa.
Nyt haemme joukkoomme projektipäällikköä asiakaskohtaisiin tietojärjestelmäprojekteihin. Sitowisen asiantuntijoita on mukavasti ympäri Suomea, joten paikkakunnallasi ei ole niin suurta merkitystä. Tulet toimimaan erilaisissa digitalisaation edistämisen projekteissa ja myös asiakkaan tiloissa työskentely on mahdollista.
Toteutamme erilaisia asiakaslähtöisiä ratkaisuja tiedonhallinnan tueksi ja digitalisaation kehittämiseksi. Tehtäviisi kuuluu projektiohjaamisen, tiimin onnistumisen mahdollistamisen, tehtävien määrittelemisen ja asiakastyön ohella muun muassa osallistuminen tarjousten tekoon sekä myyntiin. Toimit tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme sekä kehitys- ja käyttöönottotiimiemme kanssa. Toivomme, että olet toiminut jo muutaman vuoden sovelluskehitysprojektien projektipäällikön tai scrum masterin tehtävissä.
ODOTUKSIA JA ASIOITA, JOITA ARVOSTAMME
- IT-ympäristöjen ja ketterän sovelluskehityksen tuntemusta
- Kokemusta tietojärjestelmäprojektien onnistuneesta läpiviennistä Scrum- tai vastaavalla menetelmällä
- Organisointikykyä, kykyä hallita ja koordinoida useita samanaikaisesti käynnissä olevia projekteja
- Halua ja innostusta kuunnella asiakkaitamme sekä tukea ja auttaa heitä oman ja muiden tiimiläisten osaamista hyödyntäen.
- Hyviä kommunikointitaitoja suomeksi ja englanniksi
- Kykyä huolehtia tiimin yhteispelistä ja hyvinvoinnista
- Positiivista otetta – ilon kautta onnistumiseen!
Katsomme eduksesi kokemuksen myös suurempien projektien vetämisestä ja monitoimittajaympäristössä toimimisesta sekä kokemuksen verkkotieto-, paikkatieto- tai omaisuudenhallintajärjestelmistä. Eduksi katsomme myös mahdolliset projektinhallinnan sertifikaatit, esim. Scrum Master, Prince2, IPMA-C/D tai SAFe.
ARKI SITOWISELLÄ
Työllämme on valtava, konkreettinen vaikutus ihmisten ja luonnon hyvinvointiin. Meille jokainen työntekijä on ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja toisistamme.
Emme perusta turhasta pönötyksestä. Mutkattomuus ja kaverin auttaminen ovat meille hyvän työpäivän perusta.
Meillä et myöskään jämähdä paikallesi. Henkilökohtaisesta kehittymisestä pitävät huolen monipuoliset työtehtävät sekä Sitowisen kattavat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi panostamme muun muassa työterveyspalveluilla, erittäin kattavilla vakuutuksilla, sairaan lapsen hoitopalvelulla, lounas-, työmatka ja puhelinedulla sekä liikunta- ja virkistyseduilla.
Kiinnostuitko meistä? Hienoa! Nyt on sinun vuorosi. Lähetä hakemus palkkatoiveineen tai laadi video itsestäsi – tärkeintä, että osoitat haluavasi meille töihin ja kerrot, miksi juuri sinä olet oikea henkilö porukkaamme. Käsittelemme hakemuksia sitä mukaa kun niitä saapuu, joten toimi nopeasti! Hae paikkaa viimeistään 22.5.2022.
Lisätietoja työtehtävästä antaa Juha Pesonen puh. +358 44 750 0850 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@sitowise.com.
Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelemme älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle. Operoimme kolmella liiketoiminta-alueella: kiinteistöt ja rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut. Joka päivä 2 000 eri alojen asiantuntijaamme yhdistävät voimansa, jotta liikenne, infra ja rakennukset tarjoavat parhaat puitteet turvalliselle ja huolettomalle arjelle. Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan ympäristön kehittämisessä.
Sitowise
Sitowise Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa talonrakennusalan konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluja uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa ja Baltiassa.

Tietoja
Hakuaika: | 21.4.2022 - 22.5.2022 |
Tarkennettu sijainti: |
Koko Suomi |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/sitowise/projektipaallikko-smart-city-ratkaisujen-pariin/1534853/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Epec Oy - Test Engineer, FW
- Epec Oy - Embedded Software Engineer
- Epec Oy - Financial controller
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Verkkopalvelu, joka tekee luovuttamisesta helpompaa
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |