Paikkatietoasiantuntija
![post_image](https://www.itewiki.fi/write/job_images/2651.png)
Älykkäitä kaupunkeja, sujuvaa liikkumista ja elämisen tiloja, joissa arki tahdittuu kestävälle pohjalle ja vastuullisille valinnoille. Sitä me Sitowisellä teemme. Kun insinöörien, sovelluskehittäjien ja muiden huippuammattilaistemme joukko yhdistää voimansa, syntyy tuoreita, jopa ennennäkemättömän rohkeita ratkaisuja asiakkaidemme haasteisiin.
Tekemisemme nojaa vahvasti digitaalisuuteen ja tuoreimpien teknologioiden hyödyntämiseen. Älykkyytemme ei kuitenkaan ole vain ykkösiä ja nollia. Se on kykyä kohdata ja kuunnella, oivaltaa ja uskaltaa.
Olemme paikkatietopohjaisten selain- ja mobiiliratkaisujen johtava toimittaja Suomessa ja kasvamme kovaa vauhtia. Nyt etsimme Paikkatietoasiantuntijaa kasvumme tueksi.
Tehtävänäsi on projektista riippuen toimia paikkatietoasiantuntijana, suunnitella rajapintatoteutuksia ja vastata aineistoprosessien suunnittelusta. Voit olla kokenut kehäkettu tai paikkatietourasi alussa oleva nouseva kykytyötehtävä räätälöityy osaamisesi ja mielenkiintosi pohjalta. Sitowisen asiantuntijoita on mukavasti ympäri Suomea, joten paikkakunnallasi ei ole niin suurta merkitystä.
ODOTUKSIAMME
- Tunnet paikkatiedot ja ymmärrät niihin liittyvät erityisvaatimukset
- Olet ratkaisuhakuinen joukkuepeluri ja pystyt juttelemaan myös asiakkaiden kieltä
- Kykenet keskustelemaan tietojärjestelmien ja aineistoprosessien yhteensovittamisesta sovelluskehitystiimin kanssa
- Halua kehittyä ja oppia uutta sekä myös jakaa omaa osaamistasi tiimin kesken
- Omaat hyvät tiimityöskentely- ja kommunikointitaidot sekä suomeksi että englanniksi
- Olet luonteeltasi tarkka ja huolellinen
- Positiivinen ote – ilon kautta onnistumiseen!
ARVOSTAMME
- Geoserver-teknologiat (rajapintajulkaisut, konfiguroinnit, asennukset, optimoinnit)
- Tietokantaosaaminen (PostgreSQL, Oracle jne.)
- ESRI-teknologiat (ArcGIS, ArcGIS Server, ArcGIS Online)
- Sovelluskehitysosaaminen kuten Python
- FME
Meillä pääset toteuttamaan asiakkaiden kanssa yhdessä moniulotteisia ja haastavia ratkaisuja, joiden parissa et taatusti tylsisty. Supervoimiamme ovat ketteryys, käytettävyys, laatu ja automaatio – sekä Suomen kovin paikkatieto-osaaminen!
ARKI SITOWISELLÄ
Työllämme on valtava, konkreettinen vaikutus ihmisten ja luonnon hyvinvointiin. Meille jokainen työntekijä on ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja toisistamme. Emme perusta turhasta pönötyksestä. Mutkattomuus ja kaverin auttaminen ovat meille hyvän työpäivän perusta. Sitowiseläiset saavat vapautta ja vastuuta sekä joustavat työajat ja tavat. työsuhde-etumme tukevat työntekijöidemme hyvinvointia ja meillä pääset kehittämään ja kehittymään.
Kiinnostuitko meistä? Hienoa! Nyt on sinun vuorosi. Lähetä hakemus palkkatoiveineen jossa osoitat haluavasi meille töihin ja kerrot, miksi juuri sinä olet oikea henkilö porukkaamme? Käsittelemme hakemuksia sitä mukaa kun niitä saapuu, joten toimi nopeasti! Hae paikkaa viimeistään 27.11.2022
Lisätietoja työtehtävästä antaa Nora Berg puh. +358 40 728 6855 ke 9.11. klo 12–14 ja pe 11.11. klo 9-11 välisenä aikana tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@sitowise.com.
Sitowise tarjoaa asiakkailleen kaikki rakennetun ympäristön suunnittelu-, asiantuntija- ja digitaaliset palvelut saman katon alta. Olemme Suomen suurimpia rakennusalan suunnittelu- ja konsultointitoimistoja, kaupunkiseutujen monialahankkeiden johtava osaaja sekä tiedolla johtamisen ja tietomallintamisen edelläkävijä. Kokonaisvaltaiset palvelumme tuottavat uutta ja korjaavat vanhaa – näin luomme kestävää ja älykästä elinympäristöä.
Sitowise
Sitowise Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa talonrakennusalan konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluja uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa ja Baltiassa.
![Laura logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/laura-rekrytointi.png&size=x100)
Tietoja
Hakuaika: | 27.10.2022 - 27.11.2022 |
Sijainti: | Espoo, Jyväskylä, Kotka, Kouvola, Kuopio, Salo, Tampere, Turku |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/sitowise/paikkatietoasiantuntija/1827175/ |
Lisätietoa
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Paikkatieto GIS |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Laura:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |