Työn tulevaisuus
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/20190.jpg)
Työllä on suuri rooli elämässämme. Työ tuo leipää pöytään, se on monelle tärkeä osa identiteettiä sekä elämän merkityksellisyyttä. Työ voi myös olla stressin ja pahoinvoinnin lähde, todellinen aikasyöppö. Toisaalta työn puuttuminen voi johtaa sekä taloudelliseen että henkiseen ahdinkoon.
Koronapandemia on luultavasti muuttanut työelämäämme lopullisesti. Pitkään teknisesti mahdollinen digiloikka otettiin nyt ja etätyöstä, etäpalavereista ja etäkoulutuksista on usealla työpaikalla tullut arkipäivää – jopa siinä määrin, että monen mielestä koko “etä”-etuliitteestä pitäisi luopua.
Monelle meistä etätyö on tarkoittanut sitä, että turhan työmatkailun vähennettyä jää enemmän aikaa itselle ja perheelle, samalla kun työteho on lisääntynyt. Jos työnantaja mahdollistaa täysipäiväisen etäilyn, työntekijä voi muuttaa vaikka Goalle tai Enontekiölle, kunhan nettiyhteydet toimivat. Myös työnantaja voi periaatteessa hankkia osaamista mistä päin maailmaa tahansa.
Uusi työmoodi tuo kuitenkin omat haasteensa. Jos etäosallistuminen on ainoa mahdollisuus, tulee pian myös etä-ähky. Sosiaalisen vuorovaikutuksen yksipuolisuus taasen heikentää työn imua ja samalla työn merkityksellisyyttä. Emme oikeastaan vielä tiedä, miten laajamittainen etätyöskentely vaikuttaa työn tuloksellisuuteen ja työntekijöiden hyvinvointiin pidemmällä tähtäimellä.
Etätyö näyttäisi sysäävän entistä enemmän vastuuta työntekijän henkisestä hyvinvoinnista tämän itsensä harteille. Kaukonäköinen työnantaja pitää toki huolen siitä, että työntekijät ja näiden väliset sosiaaliset suhteet voivat hyvin myös etänä. On kuitenkin kollektiviinen etumme, että työelämän kuormittavuus ei lisäänny tai mielekkyys kärsi. Tarvitaankin uutta ymmärrystä, toimintatapoja ja pelisääntöjä, jotta etätyöstä saadaan työelämää aidosti rikastuttava tekijä.
Jussi Nissilä
toimitusjohtaja, TIVIA
![TIVIA ry logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/tivia-tieto-ja-viestintatekniikan-ammattilaiset.png&size=x100)
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
HR |
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |