TIVIAn hallitus tutuksi – Satu Koskinen

TIVIA haluaa tehdä myös tänä vuonna hallituksen jäsenet tutummiksi suurelle yleisölle. Esittelemme muutamia TIVIAn hallituksen jäseniä, jotka kertovat omia näkemyksiään hallitustyöskentelystä.
Ensimmäisenä esittelyvuorossa on Satu Koskinen, jolla on käynnissä ensimmäinen vuosi TIVIAn hallituksessa. Hallitustyön lisäksi Satu toimii TIVIAn vaikuttamistoimikunnan puheenjohtajana.
Hakuaika TIVIAn hallitukseen alkaa 16.8.2022. Tiedotamme haun alkamisesta erikseen.
Nimi
Satu Koskinen
Titteli ja yritys
Tietohallintojohtaja, YTK
Mikä sai hakemaan TIVIAn hallitukseen?
Hain hallitukseen, sillä työskentely Suomen suurimman ja vaikuttavimman ICT-yhteisön parissa kiinnosti. Halusin omalla panoksellani olla luomassa parempaa IT-elämää, jos näin voi sanoa. IT on hyvin keskeinen ja parhaimmillaan merkittävästi yritystoimintaa kiihdyttävä työkalu, jonka vuoksi osaaminen, kouluttautuminen ja utelias jatkuva oppiminen ja reipas johtaminen, ovat avainasemassa. Siksi TIVIAn hallitustyöskentely on minulle tärkeä juttu.
Mikä on erityiskykysi, jonka tuot hallitustyöskentelyyn?
Minulla on kokemusta hallitustyöskentelystä vaativissa ympäristöissä ja minulla on kyky saada kaaokseen järjestys ja epäselvyyksiin selvyys. TIVIAssa ei kaaosta ollut, mutta toki asioita, joissa olemme selkeästi voineet ottaa napakamman otteen. Hallituksella on myös vastuuta ja sen pitää näkyä työskentelyssä.
Onko hallitustyöskentely vastannut odotuksiasi?
Hallitustyöskentely on vastannut odotuksiani. Jatkamme yhä hallitustyöskentelyn kehittämistä.
Terveiset hallitushakua miettiville?
Kannattaa ehdottomasti hakea hallitukseen. Juuri sinä voit tuoda omalla osaamisellasi paljon hyötyä ja innostusta yhteiseen yhteisöömme. Samalla oppii hallitustyöskentelystä, jos se ei ole ennestään tuttua. Kiinnostus myös siitä hallinnollisesta puolestakin on hyvä olla, hallitus on vastuullinen taho, eli perusasiat on hyvä olla hallussa hallitustyöskentelystä ja mehän myös autetaan kaveria!
Lue miten hyvä hallitus löydetään ja mitä kaikkea otetaan huomioon hallituksen kokoonpanoa suunniteltaessa:

Lisätietoja
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |