Tietotekniikan tutkimussäätiön väitöskirjapalkinto Hilkka Grahnille
Tietotekniikan tutkimussäätiö on myöntänyt Tietojenkäsittelytieteen Seuran esityksestä vuoden 2022 väitöskirjapalkinnon FT, KTM Hilkka Grahnille hänen Jyväskylän yliopistolle tekemästään kognitiotieteen ja vuorovaikutteisen teknologian rajapintaan liittyvästä väitöskirjasta ”On the measurement of visual distraction potential of in-car activities”. 5 000 euron arvoinen palkinto luovutettiin Tietojenkäsittelytieteen päivät -tapahtumassa Tampereella 20.6.2022.
Väitöskirjassa tutkittiin ja kehitettiin uudenlaista tapaa mitata luotettavammin kuljettajan visuaalista tarkkaamattomuutta. Aihetta tutkittiin ajosimulaattorikokeilla sekä oikeassa liikenteessä. Tällä hetkellä menetelmät, joilla kuljettajan visuaalista tarkkaamattomuutta mitataan, eivät ota huomioon kuljettajien yksilöllisiä eroja tai ajoympäristön vaikutusta mittaustuloksiin. Tämä voi jopa johtaa siihen, että mittausten tuloksiin vaikuttaa enemmän koehenkilöotos kuin testattavan käyttöliittymän ominaisuudet. Tulosten ja aiemman teoreettisen pohjan perusteella väitöskirjassa esitellään menetelmä visuaalisen tarkkaamattomuuden operationalisointiin sekä kehitetään testausmenetelmää, joka huomioi kuljettajien yksilölliset erot sekä ajoympäristön vaikutuksen tarkkaamattomuuteen. Väitöskirjassa tutkittiin myös käyttöliittymien suunnitteluratkaisuja. Tulokset tuottavat lisätietoa siitä, miten erilaiset käyttöliittymien suunnitteluratkaisut vaikuttavat kuljettajan visuaaliseen tarkkaamattomuuteen. Väitöskirjan tulokset ovat hyödyllisiä liikenneturvallisuuden tutkijoille sekä autoteollisuudelle. Tulokset auttavat mittaamaan tarkkaamattomuutta luotettavammin sekä suunnittelemaan käyttöliittymistä vähemmän tarkkaamattomuutta aiheuttavia.
Tietojenkäsittelytieteen Seuran järjestämään väitöskirjakilpailuun saatiin useita korkealaatuisia ehdokkaita. Korkeatasoisten ehdokkaiden joukossa Grahnin työn ansioita olivat erityisesti poikkitieteellisyys, selkeä käytännön arvo, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, ajankohtaisuus, ja tutkimuksen uutuusarvo.
Grahn tutki väitöskirjassaan, miten kuljettajien ajonaikainen digitaalisten laitteiden käyttö aiheuttaa tarkkaamattomuutta liikenteessä, ja siten lisää riskejä liikenneonnettomuuksille. Työssä tutkitaan myös, miten digitaalisten apuvälineiden käyttöliittymiä tulisi suunnitella, niin että niiden turvallinen käyttö olisi otettu huomioon myös ajon aikana. Väitöstutkimus antaa viitteitä siitä, että niin sanotulla kontekstiin sopivalla suunnittelulla on mahdollista vähentää kuljettajan visuaalista tarkkaamattomuutta. Väitöskirjan poikkitieteellinen ote ja tulokset tarjoavat mahdollisuuden uusiin tutkimusavauksiin niin teoreettisten menetelmien kehittämisessä kuin käytännön sovelluksissa.
Tietotekniikan tutkimussäätiö jakaa vuosittain väitöskirjapalkinnon parhaalle suomalaisessa yliopistossa julkaistulle tietojenkäsittelytieteen väitöskirjalle Tietojenkäsittelytieteen Seuran esityksestä. Tietotekniikan tutkimussäätiö ja Tietojenkäsittelytieteen Seura ovat osa Suomen johtavaa IT-alan liittoa, Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:tä.
Tietojenkäsittelytieteen Seuran palkintoraadissa toimivat: Assistant Professor Outi Sievi-Korte Tampereen yliopistosta, Associate Professor Markus Salo Jyväskylän yliopistosta, sekä Professori Jukka K. Nurminen Helsingin yliopistosta.
Tutustu Hilkka Grahnin väitöskirjaan verkkoversiona:
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/77720
Lisätietoja
Tietotekniikan tutkimussäätiöstä ja väitöskirjapalkinnosta:
asiamies Janne Mustonen, 045 675 2929, janne.mustonen(at)tivia.fi
Valintaperusteista:
TKTS:n hallituksen pj. Outi Sievi-Korte, outi.sievi-korte(at)tuni.fi
Väitöskirjan sisällöstä:
FT, KTM Hilkka Grahn, hilkka.grahn(at)jyu.fi
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Red & Blue Oy - Senior Web Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |