Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Stora Enso määritteli brändinsä uudelleen ja loi tulevaisuuttaan varten uuden digitaalisen kosketuspinnan

ReferenssiStora Enson täytyi aloittaa tyhjästä ja luoda digitaaliselle läsnäololleen uudenlainen konsepti. Tavoitteena oli luoda intuitiivinen ja innovatiivinen asiakaskokemus tärkeimmässä digitaalisessa kanavassa, joka toisi parhaalla mahdollisella tavalla esille yhtiön käynnistämän brändiohjelman, jonka nimi on ”What a tree can do” – mitä kaikkea puusta voidaan valmistaa.

Taustalla oleva periaate

Stora Enso valitsi Petran suorittamaan esitutkimuksen, jonka avulla voitiin hahmotella yhtiön uudenlaista verkkoläsnäoloa. Tavoitteena oli tukea Stora Enson brändin rakentamisen muutosprosessia ja tehdä yhtiöstä maailman johtava uusiutuvien materiaalien valmistaja.

Verkkoläsnäolon tärkeyden vuoksi päätettiin jo varhaisessa vaiheessa muuttaa vanhentunut julkaisujärjestelmä, ottaa käyttöön käyttäjälähtöinen tiedon ja sisällön esittämisen tapa ja rakenne sekä kehittää kokonaan uusi verkkosivusto.

Toimintamme

Ensimmäisessä vaiheessa loimme aivan uudenlaisen kootun verkkosivustokonseptin, jossa yhdistimme yli 30 erillistä sivustoa yhdeksi. Määritimme korkeatasoiset toiminnalliset ja tekniset vaatimukset ja rakensimme huipputason prototyypin, joka osoitti uuden verkkosivuston tarkoituksen.

Tämä edellytti paitsi merkittävää nykyisten verkkosivujen yhteensovittamista, myös yhteistä kommunikointitapaa uudessa brändiohjelmassa. Petra oli olennainen osa prosessia tarjoten kaikki palvelut analysoinnista ja hanke- sekä sisältöstrategian luomisesta kehittämiseen, toteutukseen ja käynnistystoimenpiteisiin. Tällä hetkellä huolehdimme ratkaisun sovellusten hallinnasta, ylläpidosta ja tuesta.

Olemme ylpeitä siitä, että olemme olleet mukana luomassa aidosti asiakaskeskeistä lähestymistapaa, jollaiseen Stora Enso pyrki. Olemme myös iloisia voidessamme toimia kumppanina uuden digitaalisen reitin luomisessa yhdelle Pohjoismaiden parhaimmista yhtiöistä.

Verkkosivuston alustana toimii Sitecore XP 

Pinterest
Referenssin infoboxi
Petra Digital Agency

Tiedot

Tilaaja: Stora Enso
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Kimmo Kanerva

Lisätietoja

Yritysprofiili Petra Digital Agency kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Markkinointi
Myynti
Projektinhallinta
Viestintä

Erikoisosaaminen

Graafinen suunnittelu
Integraatiot
Käyttöliittymäsuunnittelu
Pilvipalvelut / SaaS
Sisällönhallinta
Webkehitys

Toimialakokemus

Valmistava teollisuus

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö

Omat tagit

Sitecore
verkkosivuston uudistus
Stora Enso

Siirry yrityksen profiiliin Petra Digital Agency kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Petra Digital Agency - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi plus/premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 2 asiantuntijaa.

Petra Digital Agency - Muita referenssejä

Petra Digital Agency - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Moni työmailla ahertava kaipaa digitaalista tiedonkeruumenetelmää – “Työ tehostuu, kun asiat hoituvat yhdessä sovelluksessa”
H2C tuo koodausopinnot kaupunkeihin, joissa ohjelmoinnin osaajista on pulaa - töihin it-alalle on monia väyliä
Traficomin selvitys: Nousevilla ICT-teknologioilla on iso vaikutus kestävään kehitykseen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia