Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Seuraajasta johtajaksi?

BloggausEUROOPPA on kulkenut pitkään yhtä matkaa liittolaisensa Yhdysvaltojen kanssa – tosin yleensä pari askelta takavasemmalla. Ajat kuitenkin muuttuvat. Trumpin hallinnon alla vapaan maailman johtaja keskittyy yhä enemmän itseensä, jolloin Eurooppa joutuu kantamaan enemmän vastuuta itsensä lisäksi esimerkiksi lähialueidensa turvallisuustilanteesta. Vastuun myötä tulee myös mahdollisuus kasvuun.

EUROOPAN KOMISSIO julkaisi helmikuussa kattavan kokonaisuuden, jolla se edistää pyrkii nostamaan Euroopan digitaalista kyvykkyyttä. Mediassa julkistamispäivää pidettiin jopa Euroopan digitaalisena itsenäisyyspäivänä, jolloin alemmuuskompleksista kärsinyt maanosa viimein ottaa oman elämänsä ohjat käsiinsä ja ryhtyy takomaan digitulevaisuutensa elementtejä.

KOMISSION TAVOITTEENA on, että digiteknologiat saadaan hyödyntämään kaikkia – kansalaisia, kaikenkokoisia yrityksiä sekä yhteiskuntaa kokonaisuudessaan, niin Euroopassa kuin muualla. Digistä haetaan myös apua ilmastonmuutoksen ratkaisuun, samalla tunnustetaan, että ICT-alallakin on parannettavaa ympäristöystävällisyydessä.

KYSE ei ole pelkästään suurista lupauksista. Digipolitiikkapaketin osana julkaistiin kokonaisvaltainen datastrategia, jonka monet toimenpiteet edistävät datan parempaa hyödyntämistä ja tähtäävät erityisesti sinne, missä yhdysvaltalaiset internetjätit eivät vielä dominoi – esimerkiksi teollisuudessa.

KOMISSIO HALUAA myös edistää tekoälyn käyttöönottoa, mutta siten, että ihmisten luottamus säilyy. Käytännössä tämä tarkoittaa tekoälyn tiukempaa sääntelyä sekä valvontaa erityisesti ihmisten turvallisuutta, terveyttä ja oikeusturvaa koskevissa sovelluskohteissa. Euroopasta halutaan esimerkki siinä, miten dataa ja tekoälyä käytetään harkitusti ja eettisesti.

YLEINEN TIETOSUOJA-ASETUS oli Euroopalta rohkea askel, jonka esimerkkiä on seurattu useissa eri maissa. Aika näyttää onnistummeko viitoittamaan tietä reilumpaan digitalouteen myös teollisen datan ja tekoälyn aikakaudella. Selvää kuitenkin on, että johtajuus edellyttää uskoa itseensä, vastuunkantoa ja arvojen mukaan toimimista.

Pinterest
TIVIA ry logo

Lisätietoja

Yritysprofiili TIVIA ry kotisivut

Siirry yrityksen profiiliin TIVIA ry kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

TIVIA ry - Muita referenssejä

TIVIA ry - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia