Kasvun tiellä

Hybridityö kuten myös digitalisaation mahdollistamat uudet liiketoimintamallit kaikilla toimialoilla jäävät tämän vuosikymmenen alun historiankirjoihin. Kaikista yrityksistä, toimialasta riippumatta, on tullut ainakin joltain osin myös digitaloja. Tänä päivänä ICT-alan huippuosaajat eivät ole pelkästään IT-talojen palveluksessa. Kollegan asiantuntemusta tai esimerkiksi tietyn teknologian hallitsevan tiimin vertaistukea ei välttämättä löydykään omasta työyhteisöstä eikä live-tapahtumissakaan asioita pääse pallottelemaan kollegiaalisesti. Kuitenkin reflektointi ja oman osaamisalueen aiheista keskustelu on kaiken kehittymisen perusta.
Meillä TIVIAssa on käännytty kasvun tielle. Viime vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla henkilöjäsenmäärämme kasvoi tasaisesti ja TIVIA Kumppani -jäseneksi liittyi sekä yrityksiä että oppilaitoksia ja uskomme trendien jatkuvan. Haluamme osaltamme tarjota IT-alan ammattilaiselle koko Suomen kattavan alue- ja teemayhdistysten yhteisön, erinomaisen verkoston kaikille IT-alan ja digitalisaation tekijöille. Järjestämme myös vuonna 2022 TIVIA-yhteisössä yli 100 tapahtumaa ja kymmeniä koulutuksia lyhyistä koulutuksista Pro to Pro -tason koulutuksiin kuten maaliskuussa alkavan Johtajakoulutuksen.
Jatkuva osaamisen kehittäminen sekä omien verkostojen kasvattaminen eri ympäristöjä ja alustoja hyödyntäen ovat tulevaisuuden menestyksen avaimet niin osaajille kuin yrityksille. Me TIVIAssa tarjoamme niin alueellisia kuin kansallisia tapahtumia ja koulutuksia sekä IT-alan ammattilaisille ja digitalisaation hyödyntäjille.
Tervetuloa kanssamme kasvun tielle.
Janne Mustonen
toimitusjohtaja, TIVIA
TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä.
TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla.

Lisätietoja
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Tuotetiedon omistaja, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Dokumentoinnin asiantuntija
- Rekrytointi.com - Back End Developer
- Efima Oyj - Junior Machine Learning Engineer
- Fellowmind - Senior/Lead Front End Developer
- Fellowmind - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Kotisivujen siirto WordPressiin - NordCase
- Visma Software Oy - FinCap tehosti työajanseurannan prosessinsa Entryllä
- Ready Solutions Oy - Ready Business Analytics tuo arvoa Korsisaarelle
- Advania Finland Oy - Keski-Suomen hyvinvointialue sujuvoittaa asiakkaiden ja henkilöstön arkea pilveen rakennetulla potilasohjearkistolla
- Verkkovaraani Oy - Omat verkkosivut Demolite Oy:lle
- Valu Digital Oy - Talentia - ammattijärjestön verkkopalvelun uudistus
- Verkkovaraani Oy - Saavutettava tiedonhakupalvelu Metropolian koordinoimalle hankkeelle
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Miten osaamispankkia kartutetaan konsulttifirmassa?
- Staria Oyj - TOP3 Business Intelligence -trendit
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteilijöiden 22 erilaista harrastusta
- Altoros Finland Oy - Tekoälystä – AI vai TÄ?
- Adafy Oy - Github Copilot: yhteensä 9 käytännön vinkkiä
- Staria Oyj - Sisua Digital ostaa Starian RPA-liiketoiminnan vauhdittaakseen kansainvälistä kasvuaan
- Rakettitiede Oy - Softaa, satelliittiteknologiaa ja suihkukirjoja – Edvardin uratarina
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |