Julkishallinto menossa pilveen

Yksityisellä sektorilla nopeasti läpi lyönyt kulttuurin muutos kohti pilvipalveluita etenee vähitellen myös julkishallinnon ICT:ssä.
”Esimerkiksi sote-alalla on paljon sääntelyä ja regulaatiota, mikä on osaltaan hidastanut pilvisiirtymää”, toimitusjohtaja Jari Nevalainen julkisen sote-alan ICT-palveluita tuottavasta 2M-IT:stä muistuttaa.
Julkisen sote-alan siirtymistä uusimpiin teknologioihin on viivyttänyt myös toiminnan palveluvaltaisuus ja ratkaisujen vajavainen käyttö. Toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntäminen tällä sektorilla on keskittynyt pitkälti talouteen ja hallintoon.
”Sote-alan toiminta on myös vaihtelevaa, joten sen ohjaamiseen eivät perinteiset toistuviin ja samankaltaisiin prosesseihin suunnitellut toiminnanohjausjärjestelmät kovin hyvin istu”, Nevalainen lisää.
Vaikka sote-alalle kohdistuu paljon uudistamistarpeita myös ICT:n näkökulmasta, monessa organisaatiossa palveluiden tuottaminen on löytänyt tapansa toimia myös nykyisessä ympäristössä: ”Toimialalla on opittu pärjäämään vanhemmilla ratkaisuilla eikä akuuttia tarvetta vaihtaa pilvipalveluihin ole ollut. ICT-uudistusten tuottama hyöty sote-ammattilaisille on läpivalaistava ja todennettava ennen kuin investointipäätöksiä ollaan valmiita tekemään”, Nevalainen painottaa.
Vahvat ajurit ICT:n kulttuurinmuutoksessa ovat asiakkaitaan kohti pilveä tuuppaavat järjestelmätoimittajat: ”Voi olla, että kohta premises-palveluita ei edes ole tarjolla tai niistä muodostuu liian kalliita tai vaikeita ylläpitää. Uskonkin monen palvelun siirtyvän pilveen viiden vuoden sisällä”, Nevalainen arvioi.
Suomen suurin julkisomisteinen, omistaja-asiakkailleen sosiaali- ja terveydenhuollon ICT-palveluita tarjoava 2M-IT haluaa TIVIAn kumppanuudella kasvattaa yhteistyöverkostojaan: ”Löydämme tätä kautta ratkaisuja omistajiemme tarpeisiin, jotka ajan mittaan muuntuvat hankinnoiksi, projekteiksi ja toimituksiksi”, Nevalainen summaa kumppanuuden tavoitteita.
Teksti: Kai Lintinen
TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä.
TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla.

Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
![]() |
Julkishallinto |
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
- Digia Oyj - Junior ohjelmistokehittäjä – Career Compass 2024
- Rekrytointi.com - Senior Cloud Developer (GCP/KUBERNETES)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Uusi HR-raportoinnin mullistava Mepco Analytiikka-ratkaisu esiteltiin lanseeraustilaisuudessa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |