Geniemillä on työskennelty paikkariippumattomasti jo vuodesta 2001
Suomen parhaat ohjelmistokehittäjät työskentelevät ympäri Suomea: yksi löytyy Lapin tunturimaisemista, toisen löytää Helsingin Kallion sykkeestä. Olisi hullua ja väärin ajatella, että vielä vuonna 2021 meidän tulisi vaatia asiantuntijoitamme sitoutumaan yhteen maantieteelliseen työntekopaikkaan – työn luonne kun ei ole paikkariippuvaista.
Kesäkuun maanantaiaamuna työt aloitetaan laiturinnokasta, kaupunkikodista tai mummolan vierasmökistä. Slack täyttyy erilaisista aamumaisemista ympäri Suomea.
Jokaisella Geniemin työntekijällä on tasa-arvoinen mahdollisuus tehdä töitä sieltä mistä haluaa. Paikkariippumaton työ on ollut osa Geniemin kulttuuria jo miltei 20 vuotta.
Reilu vuosi sitten siirryimme lähes 100-prosenttisesti etätyöskentelyyn. Vaikka arjen uudelleen järjestely vaati monelta ponnisteluja, helpotti tilannetta se, että Geniemillä oltiin totuttu hybiridi-tiimityöskentelyn malliin.
Tällä hetkellä meitä on 64 geniemiläistä, ja toimistomme sijaitsevat Tampereella ja Vaasassa. Geniemillä työtä tehdään pääasiassa Suomesta ja Ruotsista, yhteensä 12 eri paikkakunnalta.
Vapaus tehdä töitä paikasta ja ajasta riippumatta
Perusperiaate on se, että kukin saa päättää mistä työnsä tekevät. Meillä työtä voi tehdä ajasta ja paikasta riippumatta, kunhan kukin ottaa huomioon työkaverit, projektit ja palaverit. Vapaus tehdä töitä paikasta ja ajasta riippumatta vaatii normaalia aktiivisempaa kommunikointia sekä henkilökohtaista panostusta työn ja vapaa-ajan erottamiseen. Tämä vaatii ponnisteluja ja vahvoja itseohjautuvuus- ja kommunikointitaitoja.
Aktiivinen, ennakoiva ja avoin kommunikaatio tekee paikkariippumattoman tiimin ja työn tekemisestä helpompaa ja vaivattomampaa. Meillä onnistuneen työn tekemisen, työn edistymisen ja tiimityön avaintyökalu on aktiivinen kommunikaatio. Toisaalta tämä ei tarkoita sitä, että Slackissä pitäisi roikkua 24/7. Kannustamme myös keskittymään työhön ja vaientamaan Slackin ja muut viestintävälineet, kun tavoitteena on päästä luovaan flow-tilaan.
Tulevaisuuden työnteon paikka ja aika
Selvitimme blogijulkaisua varten kuinka työntekijämme suunnittelevat työskentelevänsä poikkeusajan jälkeen. Kyselyn perusteella:
- vain yksittäiset henkilöt aikovat palata 100-prosenttisesti toimistotyöhön (ennen poikkeusaikaa noin 65 % henkilöstöstä työskenteli pääasiassa toimistolta käsin)
- 81 % suunnittelee siirtyvänsä työnteossa hybridimalliin
- 17 % jatkaa täysin etätöiden merkeissä
Hybiridimalli tarjoaa etätyön ja toimistotyön herkut
Suunnitelmissamme onkin, että pääkaupunkiseudun työntekijöillemme tulemme tulevaisuudessa hankkimaan tilat, jotka palvelevat etenkin hybridimallia. On myös hyvin mahdollista, että meidän nykyinen noin 600 neliön toimisto laitetaan uusiksi: vakkarityöpisteitä katoaa ja luodaan enemmän tiimeille sopivia työtiloja, satsataan palaveritiloihin ja ns. vapaisiin työpisteisiin. Toki niille työntekijöille, jotka haluavat vakityöpisteen toimistolta, se myös mahdollistetaan.
Tulevaisuuden toimitilat voisivatkin palvella enemmän tiimityötä, yhdessä tekemistä ja luovaa työskentelyä. Keskittymistä vaativa työ tehtäisiin kotona omassa rauhassa tai toimiston “hiljaisilta” työpisteiltä. Tosin tässäkin asiassa, kuten aina, kuuntelemme herkällä korvalla työntekijöidemme tarpeita ja toiveita.
Hybridimallin monet ulottuvuudet
Covid-19 myötä Geniemillä on lisääntynyt myös osa-aikainen työ. 2020 vuoden alussa meillä työskenteli 2 osa-aikaista työntekijää. Nyt määrä on kasvanut 9 henkilöön. On ollut hienoa huomata, että ihmiset arvottavat omaa vapaa-aikaa korkeammalle, haluavat panostaa myös muihin elämän osa-alueisiin, joka varmasti tuo myös tekemisen mielekkyyttä työhön. Osa-aikatyöhön tullaan kannustamaan enenevissä määrin tulevaisuudessa, eikä siihen siirtyminen vaadi mitään merkittäviä syitä. Osa-aikainen jakso voi kestää kuukaudesta vuosiin, riippuen mikä sopii kullekin.
Tarjoamme tuen ja puitteet onnistua työssä, asut sitten maatilalla Ruotsissa tai Helsingin sykkeessä, teet työtä sitten osa-aikaisesti tai täysiaikaisesti. On tärkeää, että kukin luo työelämästään, -tavoistaan, -ajasta ja -paikasta sellaisen, joka istuu parhaiten omiin arvoihin, tavoitteisiin sekä elämäntilanteeseen.
Lue Geniemillä on työskennelty paikkariippumattomasti jo vuodesta 2001 -blogikirjoitus kokonaisuudessaan sivuiltamme.
Lue artikkeleistamme lisää Geniemin työkulttuurista:
- Lue Miten Geniemillä satsataan työhyvinvointiin hyvinvointietuuksien avulla!
- Tutustu myös Miten Geniemillä kannustetaan etätyöhön.
- Lue miten Geniem tarjoaa perheelliselle joustoa ja pelivaraa arkeen.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Omat tagit
Hion Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hion Digital - Muita referenssejä
Hion Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva- ja teknologia-asiantuntija
- Laura - ICT – ja digijohtaja: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue (id9091)
- Laura - Tiedonhallinnan asiantuntijan toimi
- Efima Oyj - Senior Sales Manager
- Red & Blue Oy - WordPress-kehittäjä tuki- ja pienkehitystiimiin
- Laura - Senior Game Artist (Game Studio)
- Frends iPaaS - Senior Product Marketing Manager (SaaS)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Red & Blue Oy - Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikirjepalvelu uudistui
- Ceili Oy - Norlandian varhaiskasvatuksen prosesseihin yhdenmukaisuutta Salesforcella
- Innofactor Oyj - Pohjantähden moderni intranet pitää työntekijät ajan tasalla
- Innofactor Oyj - Visiona moderni, looginen ja yksiselitteinen intranet
- TNNet Oy - Hotelli Alba – TNNetiltä riennetään apuun vaikka vettä pitkin
- TNNet Oy - Intrum sai TNNetistä luotettavan kumppanin sähköpostinvälitykseen
- TNNet Oy - TNNet on huomaamaton taustavoima JYP:in takana
Tapahtumat & webinaarit
- 08.10.2024 - ESG and HR – Creating a culture promoting sustainability
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 10.10.2024 - Kestävän koodauksen käytänteet ja koodin mittaaminen -työpaja 10.10.
- 21.10.2024 - EDI-asiantuntijaksi -koulutus
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 30.10.2024 - Webinaari: Hakukoneoptimointi on strateginen valinta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Omistajan elkein – moni rakettitieteilijä on myös osakas
- Rakettitiede Oy - Konsultin arki – mikä kaikki muuttuu?
- Timeless Technology - Haluatko ottaa täyden hallinnan yrityksesi kriittisistä järjestelmistä ja prosesseista?
- Efima Oyj - Unboxataan Dynamics 365 -versiopäivitys! – Versio 10.0.41
- Timeless Technology - 4G-LTE ja USB dataloggerit kuljetettujen tuotteiden, jääkaappien, varastojen ja tuotantotilojen olosuhteiden valvontaan.
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin päivitetyllä hinnalla: 100,00€ (ALV 0%)
- TNNet Oy - Tapaa TNNetin työntekijä - Jari Lehtonen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |