CIO Agenda tarjoaa laadukasta koulutusta IT:tä ja digitalisaatiota johtaville
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/21862.jpg)
IT ja teknologiat ovat laajasti ymmärrettynä osa kaikkea mitä hankimme, tuotamme, toimitamme ja kulutamme kuten tuotteita, palveluita, muotoiluja, prosesseja ja viestintää. Pandemia on nopeuttanut ja nopeuttaa digitaalista muutosta entisestään. Kyky hyödyntää onnistuneesti digitaalista murrosta erottelee menestyjät muista.
Suomen yritykset, julkishallinto ja kansalaiset ovat teknologian määrässä ja teknisessä osaamisessa EU:n edelläkävijöitä ja tunnustettuja osaajia myös globaalisti. Samaan aikaan olemme jälkijunassa teknologian soveltajina ja sen johtamisessa. Kyky johtaa IT:tä ja digitalisaatiota yrityksen tai julkishallinnon organisaation johtamisjärjestelmän osana määrittää IT:n ja digitalisaation tuottaman hyödyn ja arvon sille itselleen, sen kumppaneille ja asiakkaille.
Suomessa on tuhansia liiketoiminnassa ja tietohallinnoissa työskenteleviä johtajia ja esihenkilöitä, joiden päivittäiseen työhön kuuluu IT:n ja digitalisaation soveltamisen johtaminen. Suurella osalla heistä puuttuu sopiva koulutus. Koulutuksen avulla ja tuella on mahdollista lieventää tai välttää osa kantapään kautta tapahtuvan oppimisen kolhuista.
TIVIA ja sen jäsenyhdistys ICT Leaders Finland ovat valmistelleet yhdessä huippulaadukkaan CIO Agenda -johtamiskoulutusohjelman, joka täyttää merkittävän aukon IT:n johtamisen koulutuksista ylimmälle johdolle. CIO Agendassa on kaksi kokonaisuutta: Johtajakoulutus ja CXO-koulutus. Koulutuskokonaisuuksien aiheet perustuvat ICT Leaders Finlandin julkaisemaan CIO Agenda -kirjaan. Koulutusta ohjaa ajatus tietohallinnon ja IT:n johtamisesta osana organisaation johtamista ja sen johtamisjärjestelmää.
Kouluttajina toimivat maamme huippuosaajat. Ohjelman rehtorina ja inspiraattorina toimii KTT Tomi Dahlberg. Valmentajina ja kanssainspiroijina toimivat KTT Päivi Hokkanen ja FT Harri Hyvönen.
CIO Agenda -johtamiskoulutusohjelma tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa osaamistasi organisaation strategian, liiketoimintamallien ja liiketoiminnan toteuttamisen mahdollistamisessa ja tukemisessa, verkkoasiointi ja -liiketoiminta mukaan lukien. Koulutuksien sisältönä on IT:n johtaminen laajasti ymmärrettynä eli IT palveluiden, digitalisaation, prosessien, digitaalisen tiedon, ohjelmistoliiketoimintannan ja teknologioiden soveltamisen johtamisena.
Johtajakoulutus
13.1.–2.6.2022 | 18 puolentoistatunnin mittaista opintojaksoa
- Strategia, liiketoiminnan ja IT:n yhteensovittaminen (6 opintokertaa)
- Hyvä tietohallintotapa, toimintavarmuus, tietohallintojohtajan rooli (6 opintokertaa)
- IT-palveluiden kehittäminen, toteuttaminen ja tuottaminen (6 opintokertaa)
CXO-koulutus
18.8.–15.12.2022 | 18 puolentoistatunnin mittaista opintojaksoa
- Strategia, liiketoiminnan ja IT:n yhteensovittaminen (6 opintokertaa)
- Hyvä tietohallintotapa, tietohallintojohtajan rooli, tiedon johtaminen ja tiedolla johtaminen (6 opintokertaa)
- Johtaminen, vaikuttaminen, tiedottaminen, viestintä ja kulttuuri (6 opintokertaa)
Hinnat
Yksi koulutuskokonaisuus (Johtajakoulutus tai CXO-koulutus)
- TIVIA-jäsenhinta 4 410 €
- Normaalihinta 4 900 €
Kaksi koulutuskokonaisuutta (Johtajakoulutus ja CXO-koulutus)
- TIVIA-jäsenhinta 8 010 €
- Normaalihinta 8 900 €
Kaikkiin hintoihin lisätään alv 24 %.
![TIVIA ry logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/tivia-tieto-ja-viestintatekniikan-ammattilaiset.png&size=x100)
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Tietohallinto |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Koulutus |
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |